torstai 6. elokuuta 2020

Koronavirus ja minä, osa 4: kerho aukeutui

Olen iloinen siitä, että koronarajoitusajat eivät ole saaneet minua lisäämään alkoholin käyttöäni. Olutpullot ja -tölkit sekä viskipullo saattavat olla näkyvilläni jatkuvasti, enkä minä silti tunne halua ruveta ryypiskelemään.

Tosin ryypiskelen melko säännöllisesti, mutta kyseessä ovat kuitenkin rajatut ajankohdat enkä kerralla ota koskaan paljoa. En koe koskaan krapulaa nykyään.

Asia, josta tapaan käyttää nimeä "yhdistykseni", merkitsee minulle olohuoneen jatketta ja jossain määrin sosiaalisen elämän keskusta.

Viime viikon perjantai oli viimeinen päivä, jolloin olin vetäjänä yhdistykseni "huoneessa" Discord-palvelussa. Olin ensimmäistä maanantaita lukuunottamatta hoitanut hommaa noin kaksi tuntia melkein joka arkipäivä neljän viikon ajan.

Mutta kuluvan viikon maanantaina 3.8. Jeesuksen vuonna 2020 yhdistykseni pysyvämmänlaiset työntekijät palasivat kesälomiltaan tehtäviinsä. He pitivät nk. aamu- ja iltapäivätkahvit Discord-palvelussa ja sitten vielä nk. Facebook-liven. Jälkimmäinen meni kannaltani huonommin, kun Naamakirja mokoma jostain syystä rajoitti mahdollisuuksiani kommentoida. Joko kyseessä oli vain palvelun huono toimivuus, kun viestit eivät menneet perille – kesällähän Facebookissa oli otettu käyttöön uudistettu käyttöliittymä – tai sitten joku palvelun ylläpidossa kyttäsi, mitä sanoin. Tosin en sanonut oikeasti mitään kovin vakavaa, mistä pitäisi huolestua. Joten ehkä kyseessä oli vain palvelun huono toimivuus.

Onneksi Discord sentään toimii hyvin.

Seuraavana päivänä eli tiistaina yhdistykseni toimipisteet aukesivat pitkästä aikaa jäsenille ja kävijöille. Päästyäni paikan päälle eli paikalliseen toimipisteeseen suutelin yleistilan lattiaa.

Seuraavana päiväni keskiviikkona lausuin tultuani taas paikan päälle hartaalla äänellä "caelestis", joka tarkoittaa latinaksi taivaallista. Olen ruvennut uudestaan opiskelemaan latinaa.

Yhdistyksessäni on tarjolla käsidesiä käytettäväksi, ja lounas sekä kahvi nykyään tarjoillaan pöytiin tai paikkaan, jossa ao. yksilö istuu. Istumapaikkoja on vähennetty.

Tapa lenkkeillä Lammaslammen ympäri isommalla tai pienemmällä porukalla on myös elvytetty. Ja että se on tehnyt jo hyvää, kun muutaman edellisen viikon aikana olin laiminlyönyt lenkkeilemistä erittäin vakavasti ja perusteellisesti.

Eilen koin olevani vitaalinen. Olen miettinyt, että johtuuko tämä mieleni tilasta noin yleensä vaiko siitä, että olin kihtikohtauksen vuoksi alkanut nauttia 800-milligrammaista Buranaa. Saan nauttia niitä kolme päivässä. Lääkäri oli sanonut minulle, että ehkä lasten Burana ei auta kovin hyvin kihtiini.

Aikoinaan, kun kihtiäni ei ollut vielä saatu diagnosoitua, niin lääkärini kutsui kolme muuta lääkäriä ihmettelemään kanssaan jalkaani. Kyseessä oli epätavallinen kihdin muoto.

Tähän asti viime vuotta yksin lukuunottamatta olen joka vuosi kokenut yhden kihtikohtauksen. Tällä kertaa kihtini oli yllättäen tyypillisempi kihdin muoto. Kävin lääkärillä, ja tämä hetkessä diagnosoi sen kihdiksi.

Jos tänään torstaina 6.8.2020 jalassani ei ole enää yhtään kipuja, niin lauantaina en aio enää nauttia 800-millistä Buranaani. Se tuo oudot väristykset, ja sitä paitsi suurien määrien sitä nauttiminen kovin pitkään voi olla epäterveellistäkin.

Olen jatkanut koronarajoituskauden vuoksi alkanutta lentoharrastusta toverini Hannun kanssa, ja kuluvan viikon tiistaina itselleen juuri ilotikun hankkinut naapurin äijä Jari raahasi näytön sisälle pakatun tietokoneen keskusyksikkönsä sekä näppäimistön, hiiren ja ilotikun kämpilleni. Nyt meitä on kolme.

Varmaan jatkamme tätä harrastustamme, vaikka kerho onkin nyt taas auki.

Ja kun se on nyt taas auki, niin toivon kykeneväni olemaan kiitollinen siitä, mitä minulla on... Vihdoin.

Myöhempi PS: Mutta sitten tuli lieviä ryppyjä rakkauteen naamasuojuspakon vuoksi.

Vielä myöhempi PS: Olin onnistunut näköjään räveltämään edellisen Post Scriptumin linkin. Nyt klo 22.05 6.8.2020 se toimii taas. Nih.

...
PS. 12.8.2020: Kyllähän ihmiset ovat sopeutuneet naamasuojuspakkoon. On parempi rajata riskit.

...

PS. 25.9.2020: Mainitsenpa tässä vielä sen, että kerhon jälleenaukeamiseen liittyvä jossain määrin runomuotoinen kirjoitukseni julkaistiin Hyvät tuulet ry:n jäsenlehdessä 5/2020, sivulla 8.

2 kommenttia:

  1. Legendaarinen toimnittaja, nyttemmin jo eläköitynyt Aarno "Loka" Laitinen mainitsi hoitaneensa kihtiään Apurin+Indometin-yhdistelmällä.
    Senkin löytäminen oli ollut kivun ja tuskan takana:

    ensin piti löytää lääkäri, joka olisi ottanut kihdin hoitaakseen sen sijaan, että vain kielsi ruokavaliosta suunnilleen kaiken perunaa ja ruisleipää lukuunottamatta.

    Lopulta hän sai avun - lääkäriltä joka sairasti itsekin kihtiä.

    Ei tarvitse olla sairastanut kaikkia maailman tauteja voidakseen olla lääkäri, mutta kyllä siitä on potilaan kannalta kovasti hyötyä, jos lääkärikin tietää mistä on kyse omasta kokemuksesta, eikä vain kirjoista luettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä.

      Itse yritän muistaa vain sen, että kanannahkan, sisäelimien, kokonaisena syötävien pikkukalojen ja alkoholin nauttiminen sekä ylipaino mahdollistavat parhaiten kihtikohtauksen syntymisen. Kolme ensimmäistä tulevat minun kohdallani harvoin eteen. Ylipainoa taas on vaikea saada alas, ja alkoholin nauttimista minä en kokonaan lopeta. Vaikkakin nykyään se on onneksi erittäin maltillista, joten ei ole ainakaan suuri tekijä enää.

      Poista