torstai 6. elokuuta 2015

Festivaalijohtaja: "Fasces on edelleen tarpeellinen"

Yle tietää kertoa, että monikulttuurinen Fasces-festivaali järjestetään tänä viikonloppuna Raaseporissa viimevuotisesta lopetuspäätöksestä huolimatta. Festivaalijohtaja Börje Mattsson kuvaa kansanedustaja Olli Immosen (ps.) kohukirjoitusta yhdellä sanalla: pöyristyttävä. Immonen onkin saanut kutsun festivaaleille, jotta hän voisi arvioida, onko monikulttuurisuus painajaismaista. Tänä vuonna myös Islamilainen valtio (entinen Isis) on kutsuttu mukaan."Näemme, että erilaisia arvojärjestelmiä kannattavat voivat elää ja toimia yhdessä sopusoinnussa ja yhteisymmärryksessä", Matsson iloitsee.

Wikipedia osaa kertoa, että 'fasces' (monikko latinan sanasta fascis) tarkoittaa vitsakimppua, jota Rooman valtakunnassa liktorit kantoivat hallitsijan tai korkean virkamiehen edellä. Se oli virallisen auktoriteetin ja rangaistusvallan vertauskuva. Roomassa fascesin tunnusmerkkinä oli kirveenterä, joka ulkoni noin 1,5 metrin pituisesta nipusta yhteen sidottuja jalavan- tai koivunvitsoja. Rooman kaupungin sisällä kirves oli yleensä poistettu, ellei tunnusta kannettu triumfia juhlivan diktaattorin tai kenraalin edellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti