blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Paha sai yhden kerran palkkansa: Crassus ja Spartacus

Spartacus oli traakialaissyntyinen gladiaattori, josta tuli orjakapinan johtaja. Alun perin hän on saattanut olla joko sotavanki tai Rooman armeijan tukijoukoissa palvellut sotilas, joka oli tehnyt jonkin rikoksen. Vuonna 73 eKr. gladiaattorien kovasta kohtelusta vihastunut Spartacus päätti paeta Capuan gladiaattorikoulusta. Hän pakeni tovereineen Vesuviukselle, ja heihin liittyi lisää ihmisiä: orjia, gladiaattoreita ja plebeijeitä. Sekalaisesta monikansallisesta laumasta Spartacus muokkasi taistelukykyisen armeijan. Ensin häntä ja hänen joukkojaan vastaan Rooma lähetti voitonvarmana pienempiä armeijoita. Spartacus voitti ne. Tasavallan aikana Rooman valtakuntaa johti kaksi korkeaa virkamiestä, joita nimitettiin konsuleiksi. Spartacuksen armeija löi seuraavaksi häntä vastaan lähetetyt konsuleiden johtamat armeijat.

Spartacuksen armeija kasvoi. Hän itse olisi halunnut siirtyä joukkojensa kanssa pois Rooman valtakunnan alueelta perustaakseen ihanneyhteiskunnan, mutta hänen taistelijansa eivät siihen suostuneet. Siinä sitten sattui yhtä ja toista. Rooman rikkain mies Marcus Crassus oli kuitenkin koonnut, varustanut ja kouluttanut omilla varoillaan uuden armeijan, ja lopulta tämä hyvin valmisteltu armeija löi Spartacuksen ja hänen orja-armeijansa vuonna vuonna 71 eKr. Spartacuksen itsensä kerrotaan saaneen surmansa taistelussa. Myös suurin osa hänen miehistään kaatui, ja Marcus Crassus antoi naulata ristiin 6000 vangiksi saatua Spartacuksen taistelijaa Capuan ja Rooman välissä kulkevan Via Appian varrelle.

Vuosia myöhemmin, kun Julius Caesar ja Pompeius Magnus olivat saavuttaneet merkittävää vaikutusvaltaa tasavallan asioissa, Crassus päätteli, että hänenkin olisi saavutettava uusia sotilaallisia saavutuksia. Saatuaan vuonna 54 eKr. nimityksen Syyrian maaherraksi, hän päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja varusti 40 000 miehen armeijan, tavoitteenaan valloittaa itäinen Parthian valtakunta. Hän oli siihen aikaan jo kuusikymppinen.

Vuonna 53 eKr. idässä käytiinkin sitten Carrhaen taistelu. Parthialaisten jousiratsuväki ampui Crassuksen uupuneet ja janosta kärsivät legioonat neulatyynyiksi. Parthialaisilla riitti nuolia käytettäväksi hyvin pitkäksi aikaa. Tämä ei kuitenkaan vielä ratkaissut sotaa parthialaisten eduksi. Jatkuva nuolisade ei saanut Crassuksen armeijaa siihen kuntoon, että parthialaiset olisivat voineet tehdä suoran hyökkäyksen ja ratkaista taistelun raskaalla ratsuväellään. Mutta Crassus päättikin sitten perääntyä takaisin tasavallan alueelle. Parthialaiset hyökkäsivät perääntyvien legioonien kimppuun, ja saavuttivat yliotteen. Roomalaisten tappiot olivat noin 30 000 miestä. Taistelussa kuoli myös Crassuksen poika Publius Licinius Crassus. Marcus Crassus itse kuoli ilmeisesti taistelua seuranneiden rauhanneuvotteluiden yhteydessä. Hänen irtileikattu päänsä vietiin Parthian kuninkaalle.

...
PS 18.5.2016: Spartacus ja hänen orjakapinansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti