Ylellä sanotaan taas tällaista:
Yhdysvaltalaisen nationalismin tutkijan Benedict Andersonin mukaan kansakunta on kuviteltu ihmisyhteisö. Toisin kuin esimerkiksi perhe, työyhteisö tai koululuokka, kansakunta ei perustu päivittäiseen kanssakäymiseen, henkilökohtaisiin siteisiin tai yhteisön jäsenten tuntemiseen. Kansa pysyy koossa vain siksi, että ihmiset uskovat sen olevan olemassa.
Kansakunnassa – kuten muissakin kuvitelluissa yhteisöissä – on niin paljon jäseniä, ettei kohtaaminen kasvokkain ole mahdollista. Kansa on olemassa vain, jos ihmiset samaistavat itsensä siihen tunnetasolla.
Tottahan tuo on. Esim. kaikki eduskuntapuolueet ovat kuviteltuja yhteisöjä, koska yhdenkään eduskuntapuolueen jäsenet eivät tunne kaikkia muita puolueensa jäseniä henkilökohtaisesti. Vihreät, Perussuomalaiset, Vasemmistoliitto, Kokoomus, Sosialidemokraatit, Keskusta, Ruotsalaiset, Kristillisdemokraatit, Liike Nyt. Unohtuiko jokin?
Vapaan kristillisyyden piirissä usein on pidettykin parhaana, että paikallisseurakunnassa on korkeintaan noin 200 jäsentä. Tällaiset seurakunnat ovatkin sitten olemassa ihan oikeasti.
Samoin kuin jotkut eduskunnan ulkopuoliset pienpuolueet.
Ahvenanmaalaisetkaan tai saamelaiset taas eivät ole sen enempää yhteisö kuin kansakaan. Kumpiakin on aivan liian paljon tähän. Tuskin färsaarelaisetkaan. Tai ojibwat taikka Grönlannin eskimot.
Kaikki nämä ovat siis kuvitteellisia yhteisöjä, ja on jokaisen oman harkinnan varassa ajatella, että ovatko ne oikeasti tosiolevia vaiko kokonaan mielikuvitusta, tai jotain siltä väliltä.
Nykyihmislaji eroaakin kaikista muista tunnetuista ihmislajeista siinä, että ihminen kykenee tällä tavalla muodostamaan kuvitteellisia yhteisöjä. Niitä yhdistää ainoastaan jokin yhteinen idea tai "suuri kertomus". Perusta kyvyllemme keksiä kuvitteellisia asioita ja uskoa niiden olemassaoloon syntyi lajimme DNA:han noin 70.000 vuotta sitten lajimme kärsiessä nk. pullonkaulailmiöstä, jolloin lajimme yksilömäärä oli todella vähäinen ja olimme kuolla sukupuuttoon. Murtauduimme seuraavaksi ulos Afrikan mantereelta ja kilpailimme tämän jälkeen neandertalinihmiset ja melkein jokaisen Australian suurista maaeläimistä sukupuuttoon.
Ylempänä siteeraamani tekstin kirjoittaja, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo on myös mahdollisesti äänestänyt Suomen, joka on tällainen kuvitteellinen yhteisö, presidentinvaaleissa. Ehkä aikaisemmin eduskuntavaaleissakin.
Miten se nyt ottaa.
VastaaPoistaKansakuntaa yhdistää tavallisesti myös yhteinen kieli;
vaikka siinä on merkittäviäkin murre-eroja, sen puhujat ymmärtävät silti toisiaan.
Näin ei ole naapurikansakunnan kanssa;
heidän kielensä ei ole vaikeasti ymmärrettävää murretta vaan kokonaan käsittämätöntä.
Edelleen kansakunnalla on sama tapa tehdä asiat.
Sekin vaihtelee kansakunnan sisällä, mutta pääpiirteet ovat kaikkialla samat.
Naapurikansakunnan tapa tehdä asiat on sen sijaan täysin erilainen.
Tämä tapa tehdä asiat on nimeltään kulttuuri.
Se yhdistää ihmiset kuulumaan samaan kulttuuripiiriin, vaikka eivät toisiaan tunnekaan.
Mitä samankaltaisempia nämä tavat ovat, sitä läheisemmin ihmiset tuntevat kuuluvansa samaan yhteisöön.
Kansakuntaan.
Koska se on erilainen kuin muut kansakunnat.
Mutta nykyihmiskuntaa yli 70.000 vuotta sitten edeltäneellä ihmiskunnalla ei ollut toteemieläimiä.
PoistaYhteisöllistä järjestäytymistä tarvitaan kuiten:
Poista"Mitään uskottavaa selitystä sille, miksi valtiolliset rakenteet ja taloudellis-poliittiset hierarkiat ovat ylipäätään kehittyneet, anarkistit eivät ole koskaan osanneet antaa. Heimoyhteisöjä tutkineilla antropologeilla ja muilla tiedemiehillä on asialle hyvin yksinkertainen selitys: kun yhteisön väkiluku nousee yli kymmeneen tuhanteen, yhteisön asioita on mahdoton ratkaista vapaalla keskustelulla avoimissa kansankokouksissa. Silloin syntyvät heimokunnat, päällikkökunnat ja viimein valtiot virkamiehineen, vakinaisine armeijoineen, erillisine oikeuslaitoksineen ja yhteiskuntaluokkineen. Anarkistit kannattavat tällaisten orgaanisesti kehittyneiden rakenteiden purkamista jonkinlaisella vallankumouksella, mutta ilmeisen harvat heistä haluavat palata metsästykselle, keräilylle ja pienimuotoiselle viljelylle perustuvaan maailmaan, vaan enemmistö heistä uskoo suurten korkean teknologian yhteiskuntien olevan hallittavissa ruohonjuuritalolta.
Anarkistisesta yhteiskunnasta puuttuisi se tehokas ja uskottava voimakeinojen varanto, joka viime kädessä pitää yhteiskuntia koossa. Jokainen laki ja sääntö on kuollut kirjain, ellei sen rikkojaa voida pidättää, vangita tai ääritilanteessa surmata. Kyseessä on klassinen vangin pulma: kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä rauhanomainen yhteistyö on paras vaihtoehto, mutta kiusaus petokseen tai väkivaltaan on niin suuri, että jo pelko muiden petollisuudesta tai väkivaltaisuudesta saa monet harkitsemaan veneestä hyppäämistä ristiriitatilanteessa. Tällaiset tosiasiat hämärtyvät helposti suhteellisen pitkään vakaina pysyneissä moderneissa yhteiskunnissa, joissa valtion väkivaltamonopoli on absoluuttinen. Mutta jo jokaisen poliisin vyöllä riippuva virka-ase kertoo, että väkivalta on edelleenkin järjestyksen tae."
Näin muuan Timo Hännikäinen teoksessaan "Sanansäilä. Kirjoituksia 2008-2016".
Niin. Pitkäaikaisia anarkistisia yhteiskuntia ei myöskään tunneta.
Poista