maanantai 26. helmikuuta 2024

Miksi kommunismi on paljon natsismia elinvoimaisempi aate

On kaksi tunnettua totalitaristista, epäinhimillistä, veristä poliittista ideologiaa:

Marxismileninismin eli tuttavallisemmin sanottuna kommunismin voittokulku pysähtyi 1980-luvulla, ja aatteen vetovoima lopullisesti romahti vuosina 1989-1991. Vuodesta 1989 alkaenhan Itä-Euroopan nk. kansandemokratiat eli Neuvostoliiton epäitsenäiset satelliittivaltiot, sekä omaehtoisesti kommunistien hallitsemat Jugoslavia ja Albania, romahtivat. Ja vuonna 1991 Neuvostoliitto puolestaan romahti. Maa itse asiassa katosi kokonaan kartalta. Sen osatasavallat itsenäistyivät Venäjä mukaan lukien, ja syntyneet uudet valtiot eivät olleet enää kommunistien hallitsemia.

Maailmassa tuolloin kommunismi menetti markkina-arvonsa melko pitkälle aatteiden markkinoilla.

Manner-Kiina oli ollut kommunistien hallitsema vuodesta 1949 lähtien, kun nämä saivat lopulta kaadettua Kiinan tasavallan, jonka puolustajien rippeet pakenivat Taiwanin saarelle.

Kommunistisen manner-Kiinan perustajan Mao Zedongin (1893-1976) kuoltua maa alkoi luopua kommunismin talousopeista ja siirtyä yksityisyritteliäisyyteen. Puolue piti silti poliittisen vallan tiukasti käsissään. Demokratiaa ei sallittu.

Viime vuosikymmeninä on ollut olemassa enää vain joitakin harvoja maita, joita voi nimittää kommunistidiktatuureiksi. Manner-Kiina on toki sellainen edelleen, mutta se on vaihtanut talousjärjestelmänsä perusteellisesti kapitalistiseen.

Mutta Neuvostoliitto oli kuitenkin olemassa vuodesta 1922 vuoteen 1991.

Toisenlaista diktatuurin lajia edustanut natsi-Saksa sen sijaan eli vain vuodesta 1933 vuoteen 1945. Maan sodassa häviämisen jälkeen ei ole ollut olemassa maita, joissa olisi ollut olemassa natsihallinto.

Voi kysyä, että miksi näillä kahdella aatteella on ollut niin erilaiset kohtalot. Länsimaissa natsiaatetta kirotaan, kun taas kommunismista monet ajattelevat, että se oli ytimeltään terve ideologia, mutta jätkät pilasivat sen. Suomen eduskunnassa on nykyäänkin yksi julkikommunisti. Ja kuten sanottu, niin Neuvostoliitto oli olemassa jopa 69 vuoden ajan. Verrattuna natsi-Saksan vaivaiseen 12 vuoteen se on pitkä aika.

Mielestäni syy löytyy siinä, keiden oletettuja etuja nämä puolueet olivat puolustamassa.

Kommunismi on sanonut ajavansa suuren enemmistön, palkkatyöväestön etuja. Kommunismiin ei myöskään ole ollut sisäänrakennettuna rotuennakkoluuloja saatikka sitten institutionalisoitua rasismia.

Natsismi ajoi ennen kaikkea vain germaanisia kieliä puhuvan valkoisen väestön asiaa, eniten kuitenkin saksalaisen väestön, kunhan se vain kannatti Hitlerin kansallissosialismia. Muut joutuivat helposti keskitysleirille, vankilaan tai tuhotuksi.

Hitler puolueineen toki sanoi myös taistelevansa koko ihmiskunnan puolesta vastustaessaan kommunismia, laissez-faire-kapitalismia ja juutalaisuutta.

Hänen opissaan juutalaisuus edusti jotain absoluuttisesti pahaa, kuten nykyään monet pitävät natsismia absoluuttisesti pahana, ja hän piti puoluelaisineen juutalaisia "rotuna". Toinen asia on sitten se, että natsit eivät puheistaan huolimatta kyenneet kehittämään testiä "juutalaisuuden" toteamiseksi ihmisessä. He sen sijaan kiinnittivät huomionsa isovanhempien uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumiseen, kun piti jotenkin määritellä, että kuka on "juutalainen".

Hitlerin rotuopit siis kykenivät vetoamaan tässä maailmassa hyvin harvaan ihmiseen, ja juutalaiset, slaavit ja mustalaiset natsismi eritoten vieraannutti itsestään rotupolitiikallaan. Ja esim. neekeritkin.

Tässä voi mainita vielä senkin, että Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue NSDAP myöskin halusi tuhota niin psyykkisesti sairaat kuin kehitysvammaiset. Vaikka eugeniikka oli ollut muutenkin länsimaissa suosittua, niin Hitler ja hänen puolueensa veivät sen johdonmukaiseen päätökseensä. Vaikka muut työväenpuolueet olivat lähes kaikki kannattaneet eugeniikkaa ennen Hitleriä, niin kansallissosialistisen Saksan häviö sodassa vei puhdin eugeniikkaliikkeeltä. Yhtäkkiä kovasti hävettiin omia entisiä mielipiteitä. Suomalaisen sosialidemokratian piirissä muuten eugeniikka oli ollut vähemmän suosittua kuin muissa maissa. Tämä johtuu varmaankin siitä, että suomalaisia itseään olivat "sivistyneemmät kansat" pitäneet rodullisesti alempiarvoisina. Suomessa ei myöskään syntynyt suurempaa antisemitististä liikehdintää.

Hitlerin ja hitleriläisten johdonmukainen eugeniikka vei häneltä ja heiltä osan tuesta ainakin katoliselta väestöltä, koska katolisella kirkolla on ollut piintynyt taipumus olla konservatiivinen oma itsensä maailman muutosten pyörteissä. Sama pätee melko lailla myös Saksan aatelisiin, jotka kannattivat perinteisiä kristillis-sotilaallisia hyveitä.

Nykyään eniten eugeniikkaa taitaa harjoittaa kommunistisen puolueen johtama Pohjois-Korea. Olen saanut sen käsityksen, että fyysisesti tai psyykkisesti poikkeaviin ihmisiin maan hallitseva puolue suhtautuu nuivasti.

Hitleriläisellä kansallissosialismilla ei ollut sen luonteesta johtuen kovin montaa kannattajaa siis edes 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, sillä useimmat saksalaisistakin kannattivat täydestä sydämestään vain osia hänen ohjelmastaan. Juutalaisiakaan kovin harva saksalainen todella halusi tuhota fyysisesti sukupuuttoon. Ja osaltaan juuri siksi natsi-Saksan hallitsijat pyrkivät tekemäänkin tuhoamisen salassa.

Ja kun Saksassa on vallinnut toisen maailmansodan jälkeen jonkinlainen sananvapaus, niin natsismiin aikaisemmin myötämielisesti suhtautuneet maan asukit ovat varsin usein myös tarkistaneet kantojaan saatuaan vapaan lehdistön ym. lähteiden kautta kautta tietoja kansallissosialistien rikoksista.

Nykyään kannattajia hitleriläisellä kansallissosialismilla on vielä vähemmän. Kommunismilla taas on edelleen enemmän, vaikka manner-Kiinaa ei laskettaisikaan mukaan.

4 kommenttia:

  1. Näinhän se on.
    Kommunismi lupasi egalitarismia, kansallissosialismi elitismiä ja tuhoa kaikille, jotka eivät eliittiin mahtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kommunismi toteutti myös elitismin.

      Poista
    2. Kansallissosialismi oli rehellisempää kuin kommunismi, sanoivat suoraan mitä aikovat tehdä.

      Poista
    3. Tosin valtaan noustuaan hekin salpasivat kansalaisilta tiedon lähteet parhaansa mukaan.

      Poista