torstai 8. helmikuuta 2024

Kävin tekemässä Sitran Kestävän kehityksen elämäntapatestin, ja se oli masentavaa

Sain idean tähän blogikirjoituksen tekoon Vihan punttisalin Peräkammari-osaston keskustelusäikeestä Onko elämäntyylisi ekologisesti kestävä? Sitran testi. Valitettavasti minun ei kannata linkittää tuohon, koska säiettä pääsevät lukemaan vain ko. keskustelupalstan rekisteröityneet käyttäjät.

Kävin siis kuluvan Jeesuksen vuoden 2024 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen aikoihin tekemässä itse Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Kestävän kehityksen elämäntapatestin. Sen sivuilla sanotaan hienosti näin:

Tämä hanke on saanut rahoitusta EU:n tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -puiteohjelmasta avustussopimuksen nro 101037342 nojalla.

Testin pääset sinäkin niin halutessasi tekemään tämän Sitran sivun kautta, jossa kerrotaan, mistä helvetistä siinä on kyse.

Testin kysymyspatteristossa minusta ei vastausvaihtoehtoja ollut aina tarpeeksi. En ollut myöskään aina täsmälleen kartalla siitä, että mitä minun pitäisi vastata. Tunnen omaan elämääni liittyviä asioita sen verran huonosti.

Testin tulos kertoi minulle joka tapauksessa, että hiilijalanjälkeni vuodessa on 5108 kg hiilidioksidia, joka on vähän yli puolet suomalaisten keskiarvosta 9300​ kg.

Testistä näyttää siltä, että minun pitäisi pienentää vuotuinen hiilijalanjälkeni 51 % eli  2500 kiloon vuoteen 2030 mennessä, jotta elämäntapani olisivat kestävällä tasolla.

Testi kehoitti minua myös aloittamaan muutoksen ja kokoamaan suunnitelman minulle sopivista vinkeistä.​

Suomalaiseksi hiilijalanjälkeni on pieni. Se johtuu suhteellisesta köyhyydestäni melko lailla. Mutta minusta tuntuu siltä, että kovin vaikea on sitä tästä enää saada merkittävästi alenemaan.

Kivaa kärvistellä vähillä rahoilla ja sitten kuulla, että pitäisi omasta hiilijalanjäljestä pudottaa puolet! Jonkin verran masentaa nyt. Toisaalta minua kuitenkin hiukan piristää se, että kun oma kulutukseni on sen verran alhaista, että 90-95 % aikuisista suomalaisista kuluttaa minua enemmän, niin millä ihmeen keinoilla sitten porvarit mukaan lukien Sanna Marin alentavat kulutustaan "kestävälle tasolle".

Kyllä minulle itse asiassa käy se, että porvareidenkin pitää elää kuin köyhimykset. Ylimääräiset tulonsa he voivat sitten pistää hyväntekeväisyyteen.

Mutta testin jälkeiset minulle räätälöidyt parannusehdotukset ja kommenttini niihin ovat siis seuraavanlaisia:

Kun muutat, muuta pienempään

Ja minähän en muuta tästä yhtään mihinkään. Koskaan. Minun ja veljieni vanhempien vuonna 2007 tapahtuneen kuoleman seurauksena olin saanut seuraavana vuonna vitusti rahaa perintö(i)nä. Sillä rahalla ostin nykyisen asuntoni.

Eiköhän tämä alle 40 neliön kaksio ole ihan tarpeeksi pieni yhdelle ihmiselle. Hyvä kun täällä pääsee kääntymään.

Osta tuulisähköä

Jos ostaisin tuulisähköä, niin olisin riippuvainen aina tuulesta. Aina ei tuule niin paljoa, että tuulisähköä riittäisi. Minusta on paljon mukavampaa, että sähkö riittää tarpeisiini. Tuulisähkö on sattumasähköä, vaikka se tapaa olla melko halpaa silloin, kun tuulee. Tuulivoimayhtiöt tekisivät viisaasti, mikäli varmistaisivat muilla sähköntuotantotavoilla sen, että sähköä heiltä saadaan aina riittävästi. Tuulivoima on siitä ikävä sähköntuotantomuoto, että se oikeasti tarvitsee sadan prosentin verran nimellistehosta säätövoimaa tasapainottamaan heittelehtivää tuotantoa.

En myöskään kykenisi käyttämään täysillä hyväkseni halvan sähkön aikoja, kun kerrostalossa on hieman vaikea laittaa pesukonetta pörräämään klo 23.00. Tai kyllähän niin voi tehdä, mutta sitten tulee sanomista naapureilta ja isännöitsijältä.

Alenna kodin lämpötilaa 

En mielelläni ainakaan kovin paljoa. En haluaisi joutua pukeutumaan turkiksiin omassa kodissani.

Jos laittaisin makuuhuoneen patterin viileämmälle, niin se viilentäisi koko kämppääni, koska en voi laittaa makuuhuoneen ovea kiinni, koska juuri siinä kohdassa on kiinnitettynä leuanvetotankoni. Ja jos kuitenkin sulkisin oven, niin ilma muuttuisi huonommaksi makuuhuoneessa.

Suomessa ei voida ilmastolle mitään. Ihmiset kuitenkin tarvitsevat talvellakin lämpöä. Jos joku on eri mieltä tästä, niin hän voi mennä 15 asteen pakkasessa nauttimaan pari kahvia kaikessa rauhassa ulkoilmakahvilaan.

Laita kesämökkisi vuokralle tai yhteiskäyttöön

No tätä en voi tehdä. Vanhin pikkuveljeni osti aikoinaan minut ikään kuin ulos kesämökistämme, jotta saisin lisää rahaa nykyisen kämppäni ostoon. Minulla on mökkiin kuitenkin ikuinen käyttöoikeus. Käyn siellä aina samalla kuin sukulaisenikin, koska en omista autoa. Kesäisin kesämökki on myöskin varsin runsaasti käytössä. Ja talvella ei kukaan haluaisi ei-talviasuttavaa kesämökkiä vuokrata veljeltäni.

Laske tyhjillään olevan kesämökin lämpötilaa

Tämä vaatisi sähkön käyttöä. Ei sen lämpötilaa muuten saada laskemaan. Minusta ei olisi kestävän kehityksen mukaista kuitenkaan viilentää kesämökkiä jääkaapeilla, joiden ovet pidettäisiin auki.

Lisää arkiliikuntaa

Olen siinä määrin riittävän ihmiskammoinen, etten oikein viitsi. Kotosalla toki teen kolmena päivänä arkiviikolla aamu-urheilut omistamillani välineillä, ja olen yhdistykseni paikallisen toimipisteen kävelylenkkivastaava, joten jonkin verran tulee urheiltua tai liikuttua joka tapauksessa. Joko yksin kotona tai sitten ulkona tovereiden kanssa. Enkä oikein ymmärrä, kuinka liikunta voisi vähentää hiilijalanjälkeäni.

Siirry vegaaniksi 

No minun on hankala ryhtyä vegaaniksi, koska Jumala ei ollut luonut sellaisia kasveja, jotka tuottaisivat B12-vitamiinia. Sitä en sentään viitsisi syödä purkista lisänä "luonnolliseen" vegaaniseen ravintooni. Olen mieluummin sekasyöjä.

Ja toiseksi, minun olisi hirvittävän vaikea opetella valmistamaan vegaanista ruokaa. Tällä hetkellä nautin viitenä päivänä viikossa yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä maittavan, huokean ja ravitsevan lounaan, joka vain harvoin on vegaanista, mutta sitä pitää pärjätä sillä, mitä on.

Mutta sitten, kun koeputkiliha saadaan jonain päivänä Suomeen kauppoihin, niin voin harkita siihen siirtymistä, jos sen hiilijalanjälki on riittävän pieni. Koeputkilihaa tuottamalla ei ainakaan tuoteta kärsimystä eläimille.

Muuten yhteen aikaan olin käynyt välillä syömässä erään mikrotuettavani kotona. Hän oli intialaistaustainen uussuomalainen. Hän tarjosi aina kasvisruokaa, koska oli periaatteessa hindu.

Vietä vuosi kasvissyöjänä 

Ai saisin syödä kananmunia ja maitotuotteita sen aikana? Ai enkö?

Vietä kolme kasvisruokapäivää viikossa 

No kyllä heti, jos yhdistyksessäni sellaista ruokaa tarjottaisiin ja jos lähikaupasta saisi maukkaita kasviseineksiä ostettua ruoaksi.

Huolla hyvät tuotteet 

En minä jaksa enkä osaa! Kerran tosin kyllä, kun tuttu rakas koira oli nuorena tyttönä katkaissut pahennusta herättävän kaularistini ketjun, niin eräs tuttuni oli korjannut sen. Kai sitä voi huolloksi nimittää.

Majoitu kotimajoituksessa 

En edes tiedä, mitä "kotimajoitus" tarkoittaa. Pitäisikö asua jonkun toisen kotona?!

Pulahda järvessä tai meressä 

No tätähän minä olen yrittänyt viime vuodet tehdä mökillä ollessa. Mutta vanha ei enää kykene. Tosin en ymmärrä, millä tavoin järvessä tai meressä pulahtaminen pienentäisi hiilijalanjälkeäni.

Perusta yhteinen kirja- tai lehtihylly

En minä tarvitse tuollaisia. Minä luen paljon netissä, ja kirjoja luen yleensä nykyisin kirjaston E-kirjalainoina. Jos Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden saisi sähköisessä muodossa sen ilmestyessä, niin ryhtyisin tilaajaksi. En tilaa kotiin lehtiä, ja kirjoja ostelen ainoastaan lahjoiksi.

Käytä omia kauppakasseja 

Minähän käytän. Yhtä kerrallaan. Olen suosinut aikuisiälläni reppuja. Ne ovat käteviä.

Valitse ympäristöystävällinen pesuaine ja mittaa pesuaine huolella 

Omistan 1990-luvulla valmistetun pesukoneen. Se on vanhempieni entinen. Periaatteessa voisin yrittää löytää sopivan ympäristöystävällisen pesuaineen, mutta en aio yrittää tehdä sitä lähikauppani ulkopuolella. Pesukoneeni tarvitsee aina ihan riittävästi pesuainetta suoriutuakseen kunnolla tehtävästään, joten määrää ei voi oikein alimitoittaa.

Osta tai suojele ikimetsää

Ja millä rahalla, täytyy kysyä. Kysymys kuulostaa ylensyöneen röyhtäilyltä. Jos kuitenkin kuvitellaan, että ostaisin palan ikimetsää, niin mites sitten, jos verottaja kohtelisi kuitenkin sitä talousmetsänä, ja minun olisi pakko ruveta myymään sieltä puuta? Kysyn vain!

Sijoita kestäviin ratkaisuihin 

Täytyy taas kysyä, että millä rahalla. Olen kyllä valmis sijoittamaan ympäristöystävällisesti, jos joku taho ensin sijoittaisi minuun 2000 euroa kuussa, jonka saisin käyttää miten haluaisin. Tai sanotaan, että 5000 euroa.

Lainaa ja vuokraa tavaroita

Silloin, kun minun ja veljieni vanhemmat olivat vielä elossa, saatoin aina välillä lainata heidän autoaan. Mutta muuten minua ei huvita lainata tai vuokrata mitään. Autoa voisin kuitenkin vuokrata, jos esim. tykkäisin käydä Helsingissä kirkossa ja jos minulla olisi 2000-5000 euroa ylimääräisiä tuloja kuussa.

2 kommenttia:

  1. Käskivät minua pienentämään hiilijalanjälkeäni 69 % vuoteen 2030 mennessä.
    Jos hyvin käy, en ole silloin enää edes elossa!
    Muussa tapauksessa pienentäkööt kiinalaiset ensin.

    Enpä ollut enää kiinnostunut mitä muuta niillä olisi ollut ripitettävää, joten en tiedä oliko niillä muita hyviä vinkkejä kuin "älä syö lihaa!"

    VastaaPoista