keskiviikko 28. tammikuuta 2026

Mihin kaikkeen kivaan generatiivista keinoälyä voidaan käyttää, ja ei voida tai ei pitäisi

Alemmas olen koonnut jonkin verran räynää historiasta, sekä muutamia harvoja ajatuksiani nk. generatiivisesta keinoälystä. Mutta ensin pitkä kulttuuripitoinen johdanto, ennen kuin päästän asiaan:

Vuosina 1993-1998 tehtiin viisi tuotantokautta Babylon 5 -nimistä fiktiivistä tieteisdraamasarjaa.

Sarja näytettiin myös Suomen televisiossa. Sen oli luonut J. Michael Straczynski (lyhennetysti JMS) (s. 1954).

Babylon 5:n juonen suuret linjat oli lyöty lukkoon jo ennen kuin ensimmäistäkään sarjan jaksoa oli kuvattu.

Sarjassa keskiössä on jättimäinen neutraalille avaruuden alueelle pystytetty avaruusasema, jonka syntyyn oli vaikuttanut suuresti se, että kymmenisen vuotta takaperin erään valitettavan lajien välisen väärinymmärryksen seurauksena ihmiskunta oli joutunut melkein tuhon omaksi jouduttuaan sotaan sotilasteknologisesti hieman edistyneempää lajia vastaan. Sota ihme kumma päättyi jostain kumman syystä juuri ennen kuin tuo laji sotakoneineen olisi päässyt Maapallon ja sen ihmisasujaimiston kimppuun. Lopputulosta pidettiin outona paremmissakin piireissä.

Rakennettiin sitten avaruusasema, ja rakennettiin useaan kertaan. Viimeisen, pysyvänoloisen, nimeksi tuli sitten Babylon 5. Tämän tarkoitus oli toimia diplomatian, kaupankäynnin ja turismin ym. keskuksena ja solmukohtana. Useat lajit lähettivät asemalle suurlähettiläänsä.

Babylon 5 -avaruusasemalla on käytössä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima, kun paremman ja hienomman käyttöönottoon ei ole tietotaitoa. Aseman johto annetaan ihmislajin hoidettavaksi, koska nämä olivat vasta olleet vähällä joutua suoranaisen holokaustin kohteeksi. Maapallo nimittää siis sille sotilaskuvernöörin.

Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella punotaan juonenlankoja kokoon ja esitellään perusasiat hommasta. Toisesta tuotantokaudesta neljänteen sisältää vallan tuhottomasti dramatiikkaa ja eeppisyyttä. Viidennellä tuotantokaudella taas valmistellaan sarja lopettamiseen. Ja kaikki on tehty ilman mustavalkoisia kysymyksenasetteluita. Ja ihmiset ja muunlajiset eliöt kehittyvät kukin omaan suuntaansa.

Minusta hauskinta sarjassa ovat paitsi uroscentaurien hiusmuoti, niin myös se, että naamatukkataulun karvoituksesta jossain määrin näki eri ihmishenkilöistä, että millä tuotantokaudella ollaan. Mutta nämä ovat vähemmän tärkeitä yksityiskohtia sarjassa.

Mitä tulee Babylon 5 -avaruusaseman ihan normaalien fysiikan lakien mukaan keskipakoisvoiman avulla toteutettuun keinopainovoimaan, niin on aivan luonnollista, että sitä ei sarjassa teknisistä syistä saatu näyttämään täsmälleen sellaiselta kuin se olisi oikealla avaruusasemalla.

Ja näyttelemisen hankaluus taas oli syy sille, että sarjan näyttelijät eivät puhuneet omanlajistensa kanssa omaa äidinkieltään jatkuvasti. Nämä puhuivat sen sijaan englantia. Ihan kuin näyttelijöillä sekä sarjan katsojilla olisi ollut korvassaan yksinkertainen versio Baabelin kalasta, joka osaa kääntää toisen puhuman kielen ainoastaan englannin kielelle.

Ja nyt pääsen vihdoin otsikon ilmaisemaan asiaan. Eli (vain) muutama sananen aiheesta, eikä mitään ihmeempää:

Vuoden 2022 loppupuolella nousi suuren yleisön tietoisuuteen sellainen asia kuin generatiivinen keinoäly. Tämä keksintö perustuu siihen, että ohjelmiston annetaan oppia erittäin suuren esimerkkiaineiston avulla "maailmasta", ja lopulta ohjelmisto kykenee olemaan tavallaan "luova", eli se kykenee luomaan oppimansa pohjalta jotain uudenlaista, kuten tekstiä, kuvia ja videoita.

Allekirjoittanut ja jokunen muukin ihminen on kuitenkin ehtinyt jo todeta, että generatiivisen keinoälyn tuotokset ovat usein hengettömiä. Mutta ne perustuvatkin siihen, että "apina näkee jotain", ja sitten "apina tekee jotain". Mutta englanninkielisestä sanonnasta kopsaamani "apina" ei ole tässä elävä biologisen evoluution synnyttämä olento vaan sieluton generatiivinen keinoäly, joka kykenee vain muodostamaan uusia yhteyksiä sitä ohjaavan algoritmin avulla.

2020-luvulla on World Wide Web ehtinyt jo verrattain lyhyessä ajassa täyttyä generatiivisen keinoälyn tuottamasta roskasta. Todennäköisesti suurin osa sen sisällöstä on nykyisin jo generatiivisen keinoälyn tuottamaa. Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2025 sanapoimintojen listalta löytyykin sitä kuvaava sana:

tekoälylieju (engl. AI slop) tekoälyn avulla nopeasti tuotettu tyhjänpäiväinen sisältö, joka määrällään peittää paikkansapitävän tiedon ja harkiten luodut sisällöt 

Generatiivinen keinoäly ehtii myös tuottaa aikayksikköä kohden karkeasti arvioiden noin 10.000 kertaa enemmän epäpätevää tietoa kuin ihminen kykenee korjaamaan yhden sen tuottaman tietopuolisesti "horjuvan" "artikkelin". Toki samalla päästään – ainakin ennen pitkää – huomattavasta osasta itsetyytyväisiä, muita ihmisiä konservatiivisesti "valistavia" toimittajia eroon, mutta ehkä generatiivisen keinoälyn meidät siitä maksamaan panemaan hinta on kuitenkin liian suuri.

Olen ehtinyt viimeksi kuluneina kuukausina törmäämään tuhottomaan moneen "suomenkieliseen" artikkeliin, jonka kirjoittajaksi on ilmoitettu suomensuomalaisella nimellä varustettu valkoisen näköinen henkilö mutta jonka "kirjoittama" teksti on varsin suurella todennäköisyydellä toteutettu kuitenkin keinoälyn avulla. Ja nämä tekstit on vielä voitu julkaista jonkin suomalaisen fi-domainnimen alla. Tällainen on usein saatu haltuun varmaankin siksi, että jokin taho on ensin luopunut aikasemmin käyttämästään domainnimestä, tai on unohtanut uusia sen Traficomilla. Jo vuosien ajan muutkin tahot kuin taatusti suomalaiskansalliset ovat saaneet vapaasti hankkia Suomi-domainnimiä. Tapa ilmaista asiat epäsuomalaisesti viimeistään paljastaa näissä huijarin. Taikka sellaiset kirjoitus- tai logiikkavirheet, jollaisiin suomensuomalainen ei syyllistyisi.

Jos jo suomen keskikokoisella kielialueella tällainen on muodostunut ongelmaksi, niin voi kysyä, että millainen sitten on tilanne englannin, saksan, espanjan, ranskan tai portugalin kokoisilla huomattavan paljon suuremmilla kielialueilla.

Keinoälyt kuulemma myös varastavat oikeiden kirjoittajien hengentuotoksia internetistä kopioimalla ne ja vain hieman muunneltuina julkaisevat ne sitten WWW:n ihmeellisessä maailmassa. 

Itse kannatan varsin vahvasti ihmistä sanataiteen ja muunkin taiteen tekijänä. Olen luomun kannalla! 

Generatiivista keinoälyä kannattaa mielestäni käyttää ennen kaikkea muuta yhteenvetojen tekemisessä koskien sellaisia aiheita ja aineistoja, jotka itse jo tuntee erinomaisesti. Se nimittäin osaa "hallusinoida". Eli se tuottaa välillä väärää informaatiota, koska sillä ei ole itsellään kykyä ajatella. Kyseessä on lähinnä ennustuskone, joka arvailee, mitä sen käyttäjän antaman syötteen perusteella pitäisi "lausua" vastauksena pyyntöön.

Ja toiseksi, ei ihminen opi mitään kunnolla, jos antaa generatiivisen keinoälyn tehdä työn puolestaan.

Jos generatiivinen keinoäly ei aina ole hyödyllinen eikä vahingollinen, niin se voi olla kuitenkin viihdyttävä ollen samalla harmiton. Yhteen aikaan netissä oli ollut generatiivisen keinoälyn hyödyntämiseen perustuva palvelu, jossa käyttäjä saattoi olla olevinaan keskustelemassa eri historian henkilöiden kanssa. Mentaalihygienian kannalta oli erinomaista, että palvelun tuottanut taho oli päättänyt olla sisällyttämättä siihen eri uskontojen pyhiä hahmoja! Itse "keskustelin" tuolloin kerran lyhyesti Egyptin viimeisen faraon, Ptolemaios-sukuisen Kleopatran  (69 – 30 eJs.) kanssa. Olenkin muuten ruvennut katsomaan Ylen Areenasta klassista historiallista elokuvaa Kleopatra vuodelta 1963. Päänäyttelijät esittävät minusta osansa siinä mainiosti. Elisabeth Taylor (1932 – 2011 jJs.) esittää rainassa Kleopatraa, Rex Harrison | Gaivs Ivlivs Caesaria (100 – 44 eJs.) ja Richard Burton (1925 - 1984 jJs.) | Marcvs Antonivsta (83/82 – 30 eJs.). Olen vasta melko alussa elokuvassa, mutta Caesarin ottopoikaa testamentin kautta suoritetun adoption kautta, Gaivs Octavivs Thvrinvsta (63 eJs. – 14 jJs., Rooman valtakunnan yksinvaltiaana vuodesta 27 eJs.), esittävä vähemmän tunnettu näyttelijä Roddy McDowall (1928 – 1998 jJs.) vaikuttaa myös hyvältä valinnalta osaansa. Olen toki nähnyt elokuvan jo aikaisemmin, mutta siitä saattaa olla kymmeniä vuosia. Adoption myötä Octavivksen klaaninimen olisi pitänyt muuttua muotoon Octavianvs, mutta hän käytti sen sijaan adoptioisänsä nimeä, ja aluksi myös sen takia, että hän halusi saada puolelleen alkuperäisen Caesarin alaisuudessa eri sotatoimissa palvelleet kokeneet legioonalaiset.

Mutta tuolle hirviölle, siis generatiiviselle keinoälylle, on olemassa vielä yksi hyvä käyttökohde jo mainitsemieni lisäksi. Olen sen itse juuri keksinyt. Se, että tehdään sellainen uusi Babylon 5 -sarja, jossa keinoälyn annetaan tuottaa, mahdollisimman aidosti, sekä keskipakoisvoimaan perustuva keinopainovoima että erilajisten olentojen puheet näiden omalla äidinkielellä.

Toki teknisesti tämä ehdotukseni lienee mahdollista toteuttaa kunnolla vasta joskus 2030-luvulla.

PS. Anteeksi, mutta minun on pakko kertoa vielä pari historiaan liittyvää asiaa, jotka eivät liity millään tavoin blogimerkinnän otsikon ilmaisemaan aiheeseen:


Loppuhyppäys kauas antiikin historiaan

Vuonna 332 eJs. Aleksanteri Suuri oli valloittanut Egyptin. Noista ajoista alkaen Egyptiä hallitsivat vieraat, kreikkaa äidinkielenään puhuvat hallitsijat.

Egyptiläinen kulttuuri eli ennen makedonialaiskreikkalaista valloitusta ollut jossain määrin sukupuolten välisen tasa-arvon kannalla. Uusien hallitsijoiden perinteisessä kulttuurissa taas naiset olivat olleet selvästi alisteisessa asemassa.

Kleopatra oli ensimmäinen ja viimeinen Egyptin hellenistisperäisistä äidinkielenään kreikkaa puhuneista faaraoista, joka osasi puhua maan alkuperäiskansan afroaasialaiseen kielikuntaan kuuluvaa egyptin kieltä. Hän sattui myös olemaan kaikkien aikojen viimeinen Egyptin faarao.

Kleopatra ei säilyneiden lähteiden perusteella ollut läheskään yhtä kaunis kuin näyttelijä Elisabeth Taylor nuoruuden kukoistuksessaan, mutta hän oli ilmeisesti älykäs ja hyvin sivistynyt nainen ja henkevä ja valloittava persoonallisuus. Hän puhui kreikan ja egyptin ohella sujuvasti useita muitakin kieliä, joihin muuten kuului myös latina.

Octavianvksen voitettua paljon myöhemmin lopulta Kleopatran ja alkuperäisen Caesarin pitkäaikaisen ja pätevän alisotapäällikön Antonivksen yhteisen laivaston Aktionin taistelussa ja näiden lopulta kuoltua ja Octavianvksen valloitettua Egyptin ja annettua surmata varmuuden vuoksi hänen adoptioisänsä ja Kleopatran mahdollisen yhteisen pojan Kaisarionin mies, siis Octavianvs, palasi Roomaan. Hän oli nyt toistaiseksi onnistunut lopettamaan pitkäaikaisen ja hyvin ärsyttävän sisällissotien kauden. Valtakunnan hallinnon keskus senaatti ja Rooman kansa kaipasivat rauhaa ja vakautta. Ja koska Octavianvksen hallinnassa oli merkittävä asevoima, ei senaatti eikä kukaan muu katsonut voivansa mitään sille, että viimeisen sisällissodista voittaja kahmoi käsiinsä pysyvästi oleellisen poliittisen vallan Roomassa. Octavianvkselle senaatti myönsi kunnianarvoisaa tarkoittavan kunnianimen Avgvstvs. Tästä lähtien Octavianvs totteli nimeä Gaivs Ivlivs Caesar Avgvstvs. Hän osasi esiintyä vaatimattomasti ja väitti, ettei hänellä ollut poliittista valtaa yhtään enempää kuin kellä tahansa muulla senaatin jäsenellä. Ainoastaan hänen arvovaltansa oli suurempi kuin muilla. Ja senaatti ja Rooman kansa näyttelivät perässä.

Ja niin oli syntynyt uudestaan Rooman kuningaskunta. Mutta jälkimaailma on puhunut Rooman valtakunnasta tuosta ajasta lähtien keisarikuntana.

Rooma-niminen kaupunkivaltiokokonaisuus, tai sen itiö, oli alun perin syntynyt joskus 700-luvulla eJs. Lativmin alueella. Suurin piirtein samoihin aikoihin Roomasta pohjoiseen oli syntynyt etruskien kaupunkivaltioiden kokoelma. Etruskien valtakunnat lienevät syntyneet siten, että Vähän-Aasian länsirannikolta oli muuttanut väkeä alueelle. Ja nämä olivat sitten alistaneet alkuperäisasukkaat mutta omaksuneet näiden kielen.

Etruriassa vallitsi jonkinlainen sukupuolten tasa-arvo. Ainakin jos vertaa Rooman kulttuuriin, niin ero Etrurian hyväksi oli tässä suhteessa selvä. Roomalaisessa kulttuurissa taas perheenpään, pater familias (-s oli aikaisemmin toiminut yksikön genetiivin päätteenä latinan kielessä),  valta perheenjäsentensä yli oli ehdoton valtion ensimmäisten vuosisatojen aikana.

Roomalainen perimätieto oli ollut sitä mieltä, että varhaisimpina aikoinaan Rooma oli ollut kuningaskunta. Viimeiset Rooman kuninkaista ovat saattaneet olla syntyperältään etruskeja, tai ainakin roomalainen perimätieto katsoo näiden olleet heitä.

Lopulta roomalaiset karistivat kuninkaiden raskaan ikeen päältään. Tämä tapahtui ennen vuotta 500 eJs. Entinen kuninkaiden neuvonantajien neuvosto, senaatti ("vanhojen neuvosto" suomennettuna), muuttui nyt uuden tasavallan hallinnon keskukseksi. Otettiin käyttöön erilaiset  kansankokoukset, joiden tehtävä oli päättää laeista.

Kuningaskunta vaihtui tasavallaksi. Latinaksi kyseinen poliittinen termi kuului res publica, joka tarkoittaa julkista asiaa. Käytännössä roomalaiset tarkoittivat sillä poliittista järjestystä, jossa valta ei ole yhdellä vaan monella.

Jopa korkeimman virkamiehen, praetorin, valta oli jaettu kahdelle keskenään samanarvoiselle henkilölle. Myöhemmin virka muuttui kahden consvlin viraksi. Korkeinta virkaa ei voinut periaatteessa pitää hallussaan useaa vuoden pituista kautta. Vuodet nimettiin sen mukaan, ketkä olivat olleet tuolloin olleet korkeimpina viranhaltijoina.

Äärimmäisissä hätätilanteissa korkein valta saatettiin antaa yksiin käsiin, dictatorille ("sanelija"). Dictatorinkin virkakausi oli määritelty lyhyeksi.

Äänivalta kansankokouksissa oli joka tapauksessa siinä määrin epädemokraattisesti jaettu, että nk. paremmilla kansalaisilla oli uudessa valtiossakin pieneen määräänsä nähden huomattavan paljon poliittista valtaa. Varsinkin kun ottaa sen, että monilla roomalaisilla miehillä oli clienttisuhde patronukseen, joka toimi isäntänä ja suojelijana. Ja clientit tapasivat äänestää kansankokouksissa patronuksensa tahdon mukaan. Ja kun ottaa huomioon vielä senkin, että aluksi varsin monet tärkeät virat oli varattu senaattorisäätyisille henkilöille. Ja sen, että naisilla ei Roomassa ollut poliittisia oikeuksia. Eikä tietenkään orjilla.

Myöhemmin nk. luokkataistelujen seurauksena Rooman nk. parempi väki suostui antamaan hieman periksi vähäosaisimpien kansalaisten poliittisille vaatimuksille. Vallan tasapainoa kallistettiin hieman tavallisen kansan suuntaan, mutta vain hieman. Kapinointi joka tapauksessa loppui.

Vuonna 390 eJs. kelttiarmeija valtasi Rooman. Samalla Rooman valtionarkistot paloivat. Ja saatuaan lahjotuksi suurella määrällä kultaa epätoivotut maahanmuuttajat pois roomalaisten ylimyssukujen jäsenten piti kaivaa muistilokeroitaan ja perimätietojaan, jotta voitaisiin koostaa uudestaan kertomus siitä, kuinka tasavalta oli syntynyt.

Näin synnytetty uusvanha tarina on korkeintaan osatotuus ja varmasti jossain määrin vääristelty näkemys oikeasta historiankulusta. Mutta viimeistään näistä ajoista asti roomalaiseen itseymmärrykseen kuului se, että he Rooman kansana vihaavat kuningasvaltaa eivätkä koskaan anna sen palata. 

Gaivs Ivlivs Caesarilla ja myös hänen ottopojallaan "Avgvstvksella" on voinut olla omasta mielestään hyviäkin perusteita perustaa uudelleen yksinvalta Rooman valtakuntaan. Vallanhimon ja itserakkauden ja ylimielisyyden lisäksi mielestäni varsin hyvä syy olisi se, että kun 200 edeltävän vuoden aikana Rooma oli muuttunut kaupunkivaltiosta suorastaan maailmanvallaksi, niin on selvää, että sellaista valtakuntaa ei kannattanut eikä voinut pitemmällä tähtäimellä hallita kuin se olisi edelleen yhden kaupungin ja sitä ympäröivän pienehkön maaseutualueen muodostama pienvaltio.

Roomalaisen vuodesta 390 eJs. alkaen synnytetyn kansallisen mytologian mukaan viimeisen etruskikuninkaan, roomalaiselta nimeltään Lvcivs Tarqvinivs Svperbvs, vallan kaatamisessa oli ollut merkittävässä osassa Brvtvs-niminen aatelinen.

Octavianvs antoi senaatin jäädä olemaan ja samoin hän säilytti konsulinvirat. Näillä ei kuitenkaan ollut jatkossa enää suurta poliittista merkitystä. Rooman valtakunnassa ei enää koskaan palattu tasavaltaan sanan alkuroomalaisessa merkityksessä.

Alkuperäinen Caesar oli ollut poliittisesti tyhmä. Hän tapasi olla jalomielinen roomalaisille poliittisille vihamiehilleen sen sijaan, että olisi antanut teloittaa tai edes karkottaa nämä. Ja pakotti senaatin antamaan itselleen elinikäiset dictatorin valtaoikeudet. Voin hyvin kuvitella, että Caesarin murhasalaliittoon osallistunut ylimys, joka sattui muuten olemaan nimeltään Brvtvs, kuten kaukainen historiallinen esikuvansa, tunsi halua päästä osaksi historiallista tapahtumaa, jossa jälleen hankkiudutaan eroon kuninkaasta.

Mutta huonostihan siinä kävi. Kuningas tosin kuoli, mutta tilalle tuli vielä vaarallisempi kuningas, joka onnistui.

"Avgvstvs" oli verrattuna adoptioisäänsä poliittisesti tavattoman älykäs ja taitava. Hän onnistui luomaan pysyvän hallintomallin, jossa valta oli keskitetty keisarin ja hänen nimittämiensä virkamiesten käsiin. Jopa kristilliseen Raamattuun, Luukkaan evankeliumin toiseen lukuun, on päässyt mukaan pikku pätkä ensimmäisen keisarin propagandan makua:

Siihen aikaan antoi keisari Avgvstvs käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Qvirinivksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Ennen vuotta 212 jJs., jolloin silloinen keisari Caracalla antoi Rooman kansalaisuuden kaikille vapaasyntyisille valtakunnan alueella luvallisesti asuville, vain vähemmistöllä tai pienemmällä vähemmistöllä oli joka tapauksessa ollut Rooman kansalaisuus. Keisarin luultavasti verotuksellisista syistä tekemä laaja kansalaisoikeusuudistus johti ikävä kyllä ennen pitkää siihen, että jatkossa myös Rooman kansalaisia saatettiin oikeudessa tuomita ristiinnaulittavaksi. Tai ainakin, mikäli oli tarpeeksi vähäosainen.

Rooman valtakunnan kristillistymisestä seurasi ainakin yksi hyvä asia. 300-luvulta jJs. alkaen kristityssä maailmassa ei enää pahemmin ristiinnaulittu ihmisiä. Toki muuten saatettiin olla julmia tai kusipäisiä myös uuden uskonnon nimissä, mutta ristiinnaulittu ketään ei enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti