Minusta on itse asiassa erinomaista todeta, että ei ole olemassa Jumalaa, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja joka sen jälkeen olisi jatkuvasti vaikuttanut ja vaikuttaisi edelleen luomassaan maailmassa.
Ajatus on minusta henkisesti vapauttava.
Tämän blogimerkintäni otsikko olisi voinut muuten myös kuulua "Nykyinen teologiani", mutta se ei olisi ollut kovin seksikäs otsikko.
...Oikeasti maailmankaikkeus on sellainen kuin siinä vaikuttaisi suuri Cthulhu. Siteeraan Spede Pasasta: "Se on niin kiva."
Sanotaan, että Cthulhu olisi yhdysvaltalaisen tunnetun rasistin ja kauhukirjailijan H. P. Lovecraftin (1890-1937 jJs.) luoma hahmo. Kyseessä on tarinan mukaan voimallinen olento, joka oli toiminut ylipappina mutta jota on pidetty sitten myös jonkinlaisena jumalana.
Jätän nyt toistaiseksi huomioonottamatta sen, että nykylukija ei todennäköisesti kauhistu ollenkaan Lovecraftin "kauhu"tarinoista. Modernin kauhun kyllästämille nykylukijoille kirjailijan tuotokset ovat varsin kevyttä kamaa.
Kirjailija Lovecraft oli ateisti, joka luomallaan suurivoimaisten hirviöiden kansoittamalla maailmalla pyrki demonstroimaan sitä, että ihminen on merkityksetön suuressa, välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa. Cthulhu ja muut otukset kuvastavat hänen tuotannossaan tällaista maailmaa.
No, tämä Cthulhu, joka on merkittävin henkilöhahmo kirjailijan tuotannon sisällä, on siis Suurten muinaisten ylipappi. Suuret muinaiset ovat hirviöitä, avaruusolentoja tai pahoja jumalia. Ne/he ovat saapuneet Maapallolle kaukaisilta tähdiltä tai vieraista ulottuvuuksista. Tyypit eivät noudata normaaleja luonnonlakeja, mikä on melko häiritsevää, ja jo pelkkä niiden näkeminen voi tehdä ihmisen hulluksi. Normaalin länsimaisen kulttuurin vastine tälle olisi se, että Jumalan nähdessään ihminen kuolee. Siksi Jumalan pitää pukeutua aina kohtaamispukuun.
Tunnetuin Suurista muinaisista on tämä Cthulhu, joka nukkuu mereen vajonneessa R'lyehin kaupungissa. Erilaiset kultit palvovat Suuria muinaisia jumalina ja toivovat heidän paluutaan.
Lovecraftin kirjoihinsa tuottama maailmankuva hirviöistä yms. ei ole ehdottoman johdonmukainen, mutta tämä on vain järkevää, koska hänen teoksiinsa luomansa maailma nyt on sellainen kuin on. Tämä on niitä tapauksia, joissa johdonmukaisuutta ei edes periaatteessa kannattaisi edellyttää.
Cthulhun kutsun mukaan "suurten muinaisten ylipappi Cthulhu" oli saapunut seuraajiensa kanssa tähdistä miljoonia vuosia sitten ja rakentanut Maapallolle em. R'lyehin kaupungin. Myöhemmin kaupunki oli kuitenkin vajonnut mereen tai jonnekin, missä "kuollut Cthulhu odottaa uneksien". Melko hienoa!
Asiaan liittyy sivujuonteena se, että englantilainen Douglas Adams (1952-2001 jJs.) oli kirjoittanut klassisen kuunnelman, joka paisui maailman ainoaksi viisiosaiseksi romaanitrilogiaksi. Vuosia myöhemmin irlantilainen kirjasarjan suuri fani, irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965 jJs.) oli kirjoittanut oikeudenomistajien luvalla kuudennen osan trilogiaan, ja onneksi pieteetillä. Suomeksi sen nimi on Vielä yksi juttu. En minä tätä muuten olisi maininnutkaan, mutta suuri Cthulhu esiintyy romaanissa lyhyessä cameoroolissa.
Ja jos sitten jatkan itse asiassa. Telepaattisten voimiensa avulla Se/Hän – eli Cthulhu – on hankkinut itselleen seuraajia, jotka ympäri maailman irstailevat ja tarjoavat jumalalleen ihmisuhreja. Kun "tähdet ovat oikein", Suuret muinaiset palaavat valtaan palvojiensa tuella. Cthulhu itse kuvataan tarinassa "mustekalan, lohikäärmeen ja ihmiskarikatyyrin" vastenmieliseksi sekoitukseksi. Mutta sehän riippuu ihan yksilöstä ja lajista itsestään, että mitä ja millaista jumalan/eliön fenotyyppiä pitää vastenmielisenä ja mitä ei. Ei koirillakaan ole samanlainen esteettinen maku kuin ihmisillä, ja he/ne sentään tajuavat asioista jotakin.
Tässä on varmaankin nyt sitten huomautettava siitä, että H. P. Lovecraft tykkäsi aina puhua sekasikiöistä.
Minun lempisiteeraukseni kirjailijan tuotannosta on tämä:
He kävelevät näkymättöminä ja pahanhajuisina yksinäisillä paikoilla, joissa sanat on lausuttu ja riitit suoritettu heille otollisena aikana.
Kirjailijan tuotantoa sivuava siteeraus toisen henkilön kynästä taas kuuluu näin:
R'lyeh on kiva paikka (juuri kuten puuhamaa) siellä kaikilla on kivaa, paitsi sitten kun suuri Cthulhu, joka nukkuu talossaan R'lyehissä, herää niin sitten ei enää ole kivaa jos se lähtee pois ja sitten menee turismielinkeino tuolta R'lyehistä niin ja sitten alkaa sataa kaloja, kissoja, ristejä ja pieniä, väkivaltaisesti haisevia sukkia
Tuo oli peräisin vapaan WWW-tietosanakirjan Wikipedian osastosta Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Professori Huonot D.G. vitsit ja muu höpöhöpö, jos joku oikeasti haluaa tietää.
Ja sitten alkaa tylsempi osa blogimerkintää. Periaatteessa tunnen suurta viehtymystä myös Englannissa 1600-luvulla syntyneeseen kveekarismiin (linkin tapana oma esitykseni kveekarismin ideologiasta). Kveekariyhteisön perinteinen nimi on ollut Ystävien uskonnollinen seura. En kovin paljoa välittäisi olla "uskonnollinen". Mutta kveekarismi syntyi aikana, jolloin sekä uskonnollisuus että kristinusko olivat Euroopassa vielä melko kova sana.
(Tuolla en kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin ateisti taikka että kannattaisin filosofista materialismia. Kannatan joka tapauksessa sen toimivuuden ja hyödyllisyyden vuoksi tieteellistä menetelmää eli kannatan metodologista materialismia. Tieteellistä tietoa meillä voi olla vain sellaisista asioista, joita voi tutkia tieteen menetelmin.)
...Kveekarismin keskiössä on usko sisäiseen sanaan, mikä toisaalta on mahdollistanut myös sen eroamista normikristinuskosta. Kveekarismi ei tunne sakramentteja, ei pappeja tai pastoreita, ja sisäinen sana on sen mukaan jokaisessa ihmisessä, ja sitä kuuntelevat voivat sitten toteuttaa yhdessä hengellistä kutsumusta.
Yhdessä kveekarikirjassa mainittiin tässä yhteydessä myös eläminen "elämän keskuksessa".
Tätä nykyä eivät kaikki kveekarit edes pidä kveekarismia, tai itse kannattamaansa kveekarismin muotoa, kristinuskon muotona.
Sisäinen sana vastaa suurin piirtein samaa kuin Pyhä henki normikristinuskossa. Lisäksi kveekarismin mukaan jokaisessa ihmisessä on jotain Jumalasta.
Itse en edes pidä Pyhää henkeä varsinaisesti henkenä vaan ajattelen kyseessä olevan pikemminkin joko eräänlainen hyvää tekevä psykologinen ilmiö taikka kenties jotain, joka on osa maailmankaikkeuden rakennetta.
Viime vuoden maaliskuussa lukiessani erästä vasta suomennettua kveekarien keskuudessa arvostettua teologisluonteista kirjaa tajusin todeta itselleni, että olen oikeastaan materialistiversio kveekarista.
En varsinaisesti kiellä Jumalaa tai jotain jumalista tai jumalia ylipäätään vaan olen pikemminkin metodologisen materialismin kannattaja. Minulla on jonkinlainen alkeellinen tieteellinen lukutaito ilmeisesti. Inhimillinen tiede tuottaa tietoa, ei "totuutta" tai "totuuksia", ja tiedon olemassaolon ratkaisevat viime kädessä objektiiviset havainnot. "Totuudet" taas ovat uskonnon ja filosofoinnin heiniä.
Sittemmin olen kuullut myös sellaista, että osa nykykveekareista on ei-teistejä. Minä taidan sitten varmaan olla sellainen, jos näin saan sanoa.
Palatakseni vielä H. P. Lovecraftiin... olin muuten törmännyt häneen ensimmäisen kerran 1990-luvulla. Olin tutustunut silloin yhdellä kurssilla uudestaan erääseen lapsuudenkaveriini. Tämän veli arvosti Cthulhu-mytologiaa. Ja siitä se, hyvin pikku hiljaa, oli lähtenyt. Tuolloin opin myös, millä tavoin nimi Cthulhu oikeaoppisesti lausutaan.
Pidentääkseni tätä tekstiä hieman edelleen mainitsen vielä yhden yksityiskohdan "teologiastani". Sen että mielestäni uskonnollisten ihmisten lisäksi myös uskonnottomilla ihmisillä on paljon sellaisia todellisuutta koskevia uskomuksia, joita ei voida osoittaa oikeiksi, eikä yleensä edes vääriksi. Tarkoitan ennen kaikkea etiikkaa ja moraalia koskevia käsityksiä, siis sitä mikä on "oikein" ja mikä "väärin". Nämä käsitykset muistuttavat uskonnollisia käsityksiä. Siksi nimitän niitä uskonnollisluontoisiksi. Siteeraan skotlantilaista filosofia David Humea (1711-1776): "Siitä, miten asiat ovat, ei voida johtaa sitä, miten niiden tulisi olla." Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kantilta samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Mutta ihminen keksii omasta päästään eroja näiden välille. Ja se on minusta ihan oikein. Ihminen keksii tarinoita ja välittää kulttuuria ja kulttuurisia käsityksiään eteenpäin.
Ihmislajin edustajat eivät edes kykenisi muodostamaan suuria yhteisöjä mikäli hänellä ei olisi kykyä uskoa mielikuvituksensa luomiin eli nk. hatusta vedettyihin asioihin. Ihminen on aina valmis "kokoontumaan lipun ympärille". Uskonnot, uskonnollisuus, filosofiset käsitykset ja eettiset ja moraaliset väittämät ja järjestelmät ovat kaikki tätä samaa juurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti