Kaihini on nyt päihitetty

Olen syntynyt vuonna 1970. Kaihini oli alkanut siinä määrin suhteellisen nuoressa iässä, että pelkään olevani tilastoharvinaisuus. Vuonna 2021 olin alkanut jo selvästi huomata, että se haittaa näköä. Vasemmassa silmässäni alkoi näkyä selvää sumuisuutta.

Siitä ei ole kuin vähän yli puoli vuotta, kun olin julkaissut tässä blogissani merkinnän Harmaakaihini ottaa minua päähän.

Harrastan paljon sellaista, mihin tarvitsee hyvää näköä. Kirjoittelen tekstejä, olen tavannut lukea kirjallisuutta, olen lukenut paljon kaikenlaista WWW:ssä, olen harrastanut keinokieliä, olen tavannut auttaa ihmisiä tietoteknisissä ongelmissa.

Olin lopulta silmieni vuoksi joutunut lopettamaan kokonaan kirjallisuuden lukemisen, jopa E-kirjojen.

Rasittavaa.

Lopulta en sitten enää kestänyt. Tilasin eräästä kaupallisesta puljusta, tarkemmin sanoen Silmäasemalta, puhelimitse tehtävän esikartoituksen. Sen yhteydessä minulle varattiin aika silmäleikkausta edeltävään tutkimukseen. Tämä toteutui 16.3. Jeesuksen vuonna 2023 Helsingissä, pääkaupungissamme. Ilmoittautumisen yhteydessä tehdyssä silmien tarkkuusmittauksessa vasemmasta silmästäni ei edes saatu lukemaa, koska se oli siinä määrin sumeassa kunnossa. Mutta onneksi, kun minut oli viety tutkimushuoneisiin, niin niissä saatiin lopulta kaikki tarpeellinen selvitettyä. Useampi henkilö tutki minua, viimeisenä kirurgi.

Sain tietää, että näköni ei ollut vielä riittävän huono, jotta voisin saada kaihileikkauksen julkisen puolen kautta. Olin kuitenkin niin täynnä silmiäni, että päätin maksaa leikkauksen omasta pussistani. Varsinkin, kun ei ollut olemassa minkäänlaista valistunutta arvausta siitä, kuinka pitkään joutuisin odottamaan julkisen puolen maksamaa leikkausta. Hintaa tuli noin 1600 euroa silmää kohti. Oikea silmäni oli varsin likinäköinen, mutta siinä ei puolestaan ollut kovin paljoa kaihia.

En ollut saava kahta erinomaisesti jatkossa näkevää silmää leikkauksen seurauksena, koska silmäni olivat senmuotoiset.

Leikkauspäiväksi sovittiin 20. huhtikuuta, eli leikkaus oli vain vähän yli kuukauden päässä silmäleikkausta edeltäneestä tutkimuksesta.

Luin kaikki prujut, mitä olin saanut mukaani silmäsairaalasta, ja vähän muutakin. Loppujen lopuksi minun oli sitten helppo rauhoittaa itseni. En pelännyt itse leikkausta enää ollenkaan, koska ei ilmeisestikään tarvinnut.

Leikkausta edeltävänä päivänä kävin parturissa, jossa pääni ajeltiin pyynnöstäni kaljuksi. Tämä johtui siitä, että kahteen viikkoon leikkauksen jälkeen en saisi kastella ainakaan likavedellä silmiäni.

Kirjoitin uudesta kallostani runon. Se oli sen verran vaikuttava, siis kallo. Nykyään muutkin kuin kiljuskinit voivat olla kaljupäisiä, jopa toimitusjohtajat. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta elämäni aikana kaljuna. Lapsena oli toki joskus hiukseni ajettu siiliksi, mutta sen enempää pääkarvojani ei ollut koskaan lyhennetty.

Hiustenleikkuuni jälkeen paikalle myös saapunut toverini L otti parturin tarjoamaa kuvausseinää vasten kallostani sarjan kuvia jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Kaljuhko pääni sai aikaan tuntemuksen kuin päässäni olisi 10.000 tuntosarvea. Jo kävelemisen aiheuttama pieni tuulenvire aiheutti jännän vaikutuksen. Ja kun päähine oli päässäni, sitä kovasti kihelmöi.

Ensimmäisenä parturilla käynnin jälkeisenä iltana pelästyin tai hämmästyin joka kerta käydessäni vessassa ja nähdessäni itseni sen peilistä.

Odotin muuten innolla lääketieteellistä operaatiotani.

Yritin kyllä mennä vähän tavallista aikaisemmin nukkumaan edellisenä yönä. Mutta kännykkäni akku ei ollutkaan yöllä latautunut käyttäessäni sitä piuhan päässä modeemina, joten jouduin olemaan ylhäällä turhan pitkään, kun sitä piti ladata. Oli tärkeää, että kännykkään asettamani aamuherätys toimisi.

Tavallisesti arkisin herätyskelloni soi klo 10.00. Tällä kertaa se soi jo klo 7.10. Olin myös nukkumaanmenoni jälkeen joutunut kaksi kertaa nousemaan uudestaan ylös ilmenneen virtsahädän vuoksi. Olin laittanut varmuuden vuoksi herätyksen soimaan myös klo 7.12.

Aamutoimet menivät lähes minuuttiaikatauluksi, koska olin ostanut vahingossa aamupalaksi ruokaa, joka sisälsi maitoa. Jouduin istumaan pari kriittistä minuuttia täten pöntöllä. Mutta ehdin silti bussipysäkille noin neljä minuuttia etuajassa. Olin mielettömän nopea.

Saavuin silmäsairaalaani varsin ajoissa. Kävin ensin varmuuden vuoksi vessassa virtsaamassa.

Seuraavaksi menin ilmoittautumaan.

Lopulta minut pyydettiin leikkauspuolelle. Tämä tapahtui jo ennen yhdeksää. Siellä hoitaja ohjasi minut laittamaan tavaroitani lukittavaan kaappiin, minkä jälkeen hän oleskeluhuoneessa mittasi verenpaineeni ja silmänpaineeni, jotka olivat loistavia, sekä pisti simmuihini laajentavia silmätippoja. Silmänpainemittari on hauska kapistus, joka ikään kuin läimäisee hyvin pienellä kädellä silmämunaa. Se tuntuu lievästi inhottavalta.

Hoitaja myös kertoili rauhoittavia tosiasioita operaatiosta. En toki ollut ennen tätäkään ollut peloissani. Korkeintaan lievästi jännitti.

Minulle ei annettu esilääkitystä johtuen esilääkityksen ja yhden säännöllisesti nauttimani lääkkeen pelätystä yhteisvaikutuksesta.

Seuraavaksi minut pyydettiin leikkaussaliin. Pistin silmälasini ja kännykkäni sairaalan paperikassiin. Menin pitkälleni selälleni leikkaustuoliin.

Sormeeni kiinnitettiin pulssimittari ja käsivarteeni verenpaineen seurantaa varten mansetti.

Vasempaan silmääni pistettiin monenlaisia silmätippoja, ensimmäisenä varmaan puuduttava silmätippa. Silmäni puhdistettiin möhnästä. Ympärillä oleva iho desinfioitiin jodilla. Jodi tuntui hetken parin ajan keuhkoissa. Luomeni kiinnitettiin paikoilleen jonkinlaisella teippimateriaalilla. Silmääni auki pitämään laitettiin myös metallinen väline. Pääni päälle laitettiin leikkausliina, ja ainoastaan silmäni kohdalla oli siinä sopivankokoinen reikä.

Itse leikkaus kesti vain varttitunnin ajan. Siinä käytettiin laseria. Jouduin tuijottamaan kaiken aikaa ylläni näkyvää valoa, jotta silmäni pysyisi mahdollisimman liikkumattomana.

Ja seuraavaksi sama oikealle silmälle. Lääkäri sanoi leikkauksen päätyttyä, että olin toista silmää operoitaessa selvästi ollut jo rennompi, koska silmäni liikkui sen aikana vähemmän.

Leikkaus oli itse asiassa miellyttävämpi kokemus kuin normaali hammaslääkärillä käynti. Kipua en varsinaisesti silmissä sen aikana tuntenut, pientä epämukavuutta korkeintaan. Ja varmasti operaatio oli hammaslääkärikäyntiä melko lailla mielenkiintoisempi.

Kyllä lääketiede on nykyään ihmeellinen asia!

Kerroin leikkaushenkilökunnalle – siihen kuului myös kaksi hoitajaa –, että tämä oli ollut tavallaan pikkutarkempaa touhua kuin (rakastamissani) paiseohjelmissa.

Jatkossa toinen silmäni näkee paremmin lähelle ja toinen paremmin kauas. Tarvitsen edelleen silmälasit, ainakin jos autoa aion joskus ajaa.

Operaation jälkeen minut vietiin taas oleskeluhuoneeseen, jossa minulle tarjoiltiin välipalaa. Sain myös yhtiön kassin, jossa oli muun ohella suojalasit. Katsottavakseni tai tarkemmin sanoen kuunneltavakseni annettiin myös taulutietokoneelta videonpätkä, jossa selostettiin tärkeitä asioita. Tämän jälkeen vielä hoitaja selitti jotain.

Oleskeluhuoneessa istuskeli myös kohtalotovereita. Yksi heistä kysyi hoitajalta, että voiko uusi linssi plumpsahtaa silmästä ulos. Hoitaja vakuutti, ettei niin voisi tapahtua.

Ennen poislähtöäni tapasin pariin otteeseen vielä leikanneen kirurgin.

Lopulta menin kirurgiselta ulos ja kävin maksamassa hurjan laskuni. Operaatio maksoi pieni poliklinikkamaksu mukaen lukien hieman alle 3200 euroa. Summan maksaminen onnistui, koska puljulla oli sopimus Resursbankin kanssa luotonannosta.

Aluksi en oikein nähnyt silmätippojen vuoksi kovin hyvin kännykkäni näyttöä. Onnistuin kuitenkin jotenkin soittamaan vanhimmalle pikkuveljelleni. Tämä tuli autolla hakemaan minua. Odottelin häntä sairaalan yleisessä odotustilassa. Lopulta menin ulos.

Helpotusten hyöky tavoitti minut.

Minun olisi kannattanut laittaa jo ulos mennessä silmilleni suojalasit. Mutta kun en sitä ollut tehnyt, niin jouduin odottelemaan veljeäni ulkoilman kirkkaudessa, joka hieman häiritsi. Onneksi oli pilvistä, joten silmäni eivät saaneet suoraa auringonvaloa.

Autossa kotimatkalla alkoi tuntua jo hieman enemmän kuin roskia olisi silmissä. Puuduttavien tippojen vaikutus alkoi lakata.

Kotona minua odottivat jäätelö ja isohko määrä uuniin pistettävää lasagnea.

Ensimmäisenä päivänä silloin tällöin tuli tuntumaan myös heikkoa kipua ikään kuin jossain nenän juuren takana. Vaikka silmissä se taisi olla. Se meni kuitenkin ohi yöhön mennessä.

Tilasin ajan jälkitarkastukseen, koska se oli jäänyt minulta tekemättä operaation maksamisen yhteydessä. Aika oli kesäkuun seitsemäntenä päivänä, koska leikkauksesta piti olla kulunut kuukaudesta kahteen. Olisin mielelläni mennyt Helsingin sijasta Myyrmäkeen jälkitarkastukseen, mutta puhelimen päähän saamani asiakaspalvelija suositteli menemään tarkastukseen leikanneelle kirurgille, joten varasin ajan hänelle. Menisin vielä yhden kerran Helsinkiin.

Ihmiset kyselivät sitten voinnistani pitkin päivää.

Illemmalla olisin kaivannut suklaata nautittavakseni, mutta ei sillä ollut kauheasti väliä kuitenkaan, koska leikkaus ja sen jälkeinen aika olivat olleet suhteellisen miellyttävät joka tapauksessa, eli ei ollut missään nimessä kyseessä mikään kauhugalleria.

Nyt piti jatkossa pistää kuurina silmiin tippoja: antibioottia ja kortisonia sisältäviä tippoja neljästi päivässä kahden viikon ajan ja tulehduskiputippoja kahdesti päivässä kolmen viikon ajan. Nämä olin hakenut apteekista etukäteen. Samoin kuin vanulaput, joita minun oli määrä käyttää silmäluomieni puhdistukseen.

Sairaalasta olin saanut mukaani mm. kosteuttavia silmätippoja. Vastaavanlaisia minulla tosin oli jo ennestään hallussani.

Piti olla kahden viikon ajan erityisen tarkkana siitä, ettei koskettelisi silmiään. Yön – ja muun punkassa löhöilyn – ajaksi piti laittaa silmille suojalasit. Ne itse asiassa muistuttivat uimalaseja mutta eivät olleet yhtä tiiviitä. Niitä oli määrä käyttää aluksi myös ulkosalla liikkuessa, varsinkin jos käytössä ei ollut silmälaseja.

Olin ehtinyt ensimmäisenä päivänä jo aprikoida, että pitääkö minun vaihtaa suojalasit lentolaseihini, mutta onnistuin sitten kuitenkin säätämään ne sopivanlaisiksi hihnasta.

Myöskin pyrin pitämään huolen siitä, etten nenääni niistäessä vahingossa päästäisi ilmasuihkua mahdollisine taudinaiheuttajineen ylöspäin nenänrei'istä.

Wanhat silmälasini olivat nyt epätyydyttäviä, koska näköni oli leikkauksen myötä runsaasti muuttunut. Olin ja elin elämääni täten ilman silmälaseja ensimmäisen kerran sitten lapsuusiän.

Mahdollista ja todennäköistä satunnaista autolla ajoa varten olin kuitenkin joka tapauksessa tarvitseva sellaiset.

Seuraavana yönä oli minulla suuria vaikeuksia saada unen päästä kiinni johtuen siitä, että jouduin pitämään suojalaseja päässäni.

Herättyäni aamulla putsasin suihkussa käynnin yhteydessä ensimmäisen kerran silmieni alueen vanulapuilla, joita olin kostuttanut vedellä. Seuraavaksi lähdin käymään yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä. Kävin myös sieltä käsin lenkillä Lammaslammen ympäri parin toverin kanssa, silmät suojalaseilla suojattuna.

Näköni oli ilman silmälaseja kaihia edeltäneeseen aikaankin verrattuna lähes erinomainen. Mutta etäisyyden hahmottamisen kanssa oli aluksi vaikeuksia.

Viikonloppuna minun ei tarvinnut liikkua minnekään, joten en käyttänyt päiväsaikaan suojalaseja. Olin ikävä kyllä sen verran laiska ja jonkin verran vastuuton, etten seuraavalla viikolla ulkomaailmaan lähtiessäni enää pistänyt niitä silmille.

Olisin saanut kallista panttimaksua vastaan käyttööni väliaikaiset silmälasit, mutta en viitsinyt sellaisia ottaa. Odottelisin sitä, että jälkitarkastuksen jälkeen pääsisin tilaamaan itselleni lopulliset silmälasit.

Uudesta hiusmallistani jotkut tuttuni sanoivat, että se tekee minut vanhemman näköiseksi. Koska olen tavannut näyttää huomattavasti ikäistäni nuoremmalta, niin he tarkoittivat, että näytän ikäiseltäni. Yksi ainoa kuitenkin sanoi, että se tekee minut nuoremman näköiseksi. Ehkä se oli tämä armeijaulkonäkö. Minulle ei muuten ole koskaan ollut mitään hyötyä nuorekkaasta olemuksestani, haittaa vain.

Aluksi eläminen ilman silmälaseja tuntui varsin oudolta. Mutta se oli samalla varsin hienoa ja vapauttavaa.

Oikea silmäni tosin tuntui ilman silmälaseja hitaasti reagoivalta.

Suojalasien käyttö öisin sai minut lopulta menettämään hermoni. Minun oli ollut erittäin vaikea saada unen päästä kiinni ne päässäni. Kolmantena yönä leikkauksen jälkeen ratkesin tyystin ja siirsin lasit suosiolla yöpöydälle. Seuraavana päivänä vaihdoin tyynyliinan varmuuden vuoksi ehdottoman puhtaaseen. Jatkoin tyynyliinojen vaihtamista useana seuraavana päivänä.

Nyt olin siis tehnyt täysin vastoin lääkärin määräyksiä. Mutta silmien paraneminen joka tapauksessa jatkui.

Koska en saanut ensimmäisten kahden viikon aikana päästää varsinkaan likavettä silmiini, pyyhin välillä puhtaalla, nihkeällä, lämpimällä pyyhkeellä päätäni. Kyllä se raikasti oloa.

Kun oli kulunut noin neljä vuorokautta leikkauksesta, niin klo 9.40 eli 20 minuuttia ennen kuin herätyskelloni oli määrä soida, leikanneesta firmasta joku soitti kysyäkseen kuulumisia. Saatoin kuulostaa vasta ja lievästi liian aikaisin heränneenä hieman pölähtäneeltä, sillä asiakaspalvelija kysyi minulta, että olin kai merkinnyt muistiin jälkitarkastuksen ajankohdan. Vahvistin tehneeni sen. Hän vielä totesi, että minun kannattaa useaan kertaan päivän aikana pistää silmiini kosteuttavia silmätippoja eikä vain yhden kerran. Päätin jatkaa sitten sillä linjalla. En kuitenkaan kertonut asiakaspalvelijalle lopettaneeni suojalasien käytön öisin.

26.4. eräs naapuritalossa asuva nainen huomautti minulle, että vasemmassa silmässäni ei enää näy "harsoa". Quod erat demonstrandum.

Ei kestänyt montaa päivää leikkauksesta, kun uudistin wanhan tuttavuuteni kirjallisuuteen. Uusilla silmillä se oli ilo.

Kun oli kulunut viikon verran leikkauksesta, silmissäni ei tuntunut enää ollenkaan roskaisuutta. Hyvin ne olivat sikäli parantuneet. Oikea silmä oli päässyt "roskattomaan" kuntoon ensin, vasen vasta pari-kolme päivää myöhemmin.

28.4. eräs tuttu mies, joka leikkausta seuranneena päivänä oli tuonut minulle koekäyttöön kannettavan tietokoneen, sanoi, että silmäni näyttivät nyt kirkkaammilta kuin olivat näyttäneet viikkoa aikaisemmin.

Pesin hiukseni sekä laajemminkin pääni ensimmäisen kerran leikkauksen jälkeen vasta kahden viikon kuluttua. Monen tunnin ajan sen jälkeen oloni tuntui varsin raikkaalta.

Jatkoin tietysti vielä silmätippakuurit loppuun. Niiden loppuminen oli sitten ihanaa. Jatkossa minun tarvitsi tiputella simmuihini ainoastaan silmää kosteuttavia tippoja. Minulla on kuulemma kuivat silmät. Näyttöpäätetyöskentely voi kuulemma aiheuttaa sellaista.

Vähähiuksisuus ja silmälasittomuus olivat tuntuneet miellyttäviltä asioilta. Hiuksia aluksi ei voinut pestä, eikä ihan heti niitä voinut luonnollisista syistä myöskään kammata. Tosin molemmat seikat korostivat silmäpussieni voimaa.

7.6. menin sitten silmäleikkauksen jälkitarkastukseen leikanneelle kirurgille. Hän päästi minut noin 15 minuuttia myöhässä sovitusta ajasta huoneeseen. Hän tarkasti näön tarkkuuden, tarkasti silmäni laitteella ja katsoi myös silmänpohjat silmämunia läpsäisevällä kapistuksella. Tarkastus kesti kaikkinensa vain noin 15 minuuttia.

Seuraavana päivänä menin Myyrmäen Silmäasemalle tilaamaan itselleni uudet silmälasit. Kysyin, olisiko heillä täysin pyöreitä pokia, mutta heidän valikoimissaan ei sellaisia ollut. Valitsin melko pyöreät kuitenkin itselleni. En saanut kuitenkaan tilausta niistä tehtyä, koska silmälasireseptistäni puuttui yksi tärkeä tieto. Niinpä seuraavan viikon maanantaille 12.6. sovittiin aika optikolle. Mitat kuitenkin otettiin linssejä varten ja tarkastettiin, millä spesifikaatioilla linssit hankkisin. Muun ohella pyysin saman ominaisuuden niihin, joka oli ollut jo edellisissä: ultraviolettivalosta tummeneminen. Kävi kuitenkin ilmi, että ao. 50 prosentin alennuksen antava tarjousaika oli mennyt juuri umpeen, joten olin saava silmälaseistani vain 40 % alennuksen.

Ja maanantaina sitten kävin lyhyellä optikkokäynnillä, jonka jälkeen sain tilattua ja maksettua uudet silmälasit. Ne maksoivat hunajaa. Ne maksoivat sen verran, että Isä Jumalakin varmaan itkisi, jos saisi vastaavan laskun. Minulla oli sen verran säästöjä kuitenkin, että sain ne maksettua yhdellä kertaa. Koska näköni oli nyt parempi, ei tarvinnut laittaa niihin isoja hiontoja, mikä alensi hintaa. Toisaalta se lisäsi hintaa, että otin pakettiin mukaan korjauksen, mikäli silmälasit menisivät särki niiden saamista seuraavien kahden vuoden aikana. Silmälasivakuutuksen hinnasta en saanut alennusta. Viimeaikainen inflaatio oli myös paisuttanut hintaa, ja Silmäasema ei ole tunnettu halvoista silmälaseista muutenkaan. Minulle kerrottiin, että uudet lasit tulisivat olemaan haettavissa kahden-kolmen viikon kuluttua.

Mutta ainakaan minun ei tarvinnut maksaa optikkokäynnistäni. Johtuu varmaan siitä, että se tapahtui silmälasien hankinnan yhteydessä.

27. kesäkuuta aamupäivällä kännykkäni saavutti tekstiviesti, jossa kerrottiin, että uudet silmälasini ovat haettavissa. Sain sovittua yhden toisen menon samalle suunnalle samalle päivälle, joten vain joitakin tunteja myöhemmin menin hakemaan ne.

On itse asiassa siinä ja siinä, että viitsinkö silmälaseja kodin ulkopuolella kulkiessa käyttää. Välillä olen itse asiassa ulkomaailmaan lähtiessäni unohtanut laittaa silmälasit nenälle. Kotosalla en niitä ainakaan yleensä käytä. Silmälasien tummenevuus-ominaisuus joka tapauksessa on makea.

Ja käyttäessäni silmälaseja oikean silmäni laiskuus on ainakin pitkälle muisto vain.

Tänään on 13.7.2023, ja olen 19.4.2023 jälkeen ollut kampaamatta hiuksiani. Eli jo lähemmäs kolmen kuukauden ajan.

Ja eilen sain sopivasti luettua loppuun yhden kirjan.