Pidän antinationalisteja eli kaiken nationalismin vastustajia tällaisina ihmisinä:
He paheksuvat Suomen kansallista heräämistä. He paheksuvat Venäjän keisarikunnan harjoittamien venäläistämistoimien vastaista rauhanomaistakin aktivismia. He paheksuvat Suomen itsenäistymistä. He paheksuvat Suomen kansan puolustustaistelua Talvisodassa. He paheksuvat suomalaisen yhteiskunnan sisäistä luottamusta, koska se perustuu osaltaan Suomen suhteellisen suureen etniseen homogeenisyyteen, siihen pohjaavaan kansalliseen yhtenäisyyteen ja Suomen kansan erityisluonteeseen.
He paheksuvat kaikkia kansallisia vallankumouksia Latinalaisen Amerikan vallankumouksista Vietnamin itsenäisyyssotiin.
Aivan totta. Mutta mahtavatko myös paheksua kaikkia nationalisteja? Esimerkiksi Mahatma Gandhia tai Nelson Mandelaa.
VastaaPoistaVeikkaisin, että usein nämä eivät ole niin ehdottomia. Vaikka eivät sitä itse välttämättä tajuakaan.
Poista"He paheksuvat kaikkia kansallisia vallankumouksia Latinalaisen Amerikan vallankumouksista Vietnamin itsenäisyyssotiin."
VastaaPoistaHyvä pointti. Harva tosiaan tulee ajatelleeksi että Indokiinan muodollisesti kommunistiset sissiliikkeet, jotka aiheuttivat ensin ranskalaisille ja sitten jenkeille harmaita hiuksia kaiken kaikkiaan vuosikymmenten ajan, olivat perimmältään nationalistisia vapautusliikkeitä.
Vietnamilainen mandariini Nguyen Ai Quoc, joka tunnetaan paremmin nimellä Ho Chi Minh (muitakin nimiä hän käytti), kääntyi legendan mukaan kommunismiin joskus vuoden 1920 paikkeilla sillä silmänräpäykselle kun tajusi, että Lenin oli silloisista valtionjohtajista ainoa, joka yksiselitteisesti tuomitsi siirtomaavallat. Jutussa voi olla liioittelua, mutta kyllä se oikean suuntainen on.
Vietnamilaisten kommunistien kommunismismi oli kaukana Moskovan ja Kominternin oikeaoppisuudesta, koska ainoa mikä heitä tuntui kiinnostavan oli kansallinen itsenäisyys. Heille kelpasi apu kaikkialta sieltä, mistä he sitä suinkin saivat, ideologiasta viis. Vielä niin myöhään kuin 1940-luvun lopulla he yrittivät lähestyä amerikkalaisia saadakseen näiltä tukea Ranskan vastaiseen itsenäisyystaisteluunsa; valitettavasti Setä Samuli piti tämän kaukaisen pikkumaan ongelmia yhdentekevinä eikä heilauttanut eväänsäkään vietnamilaisten hyväksi. Tätä päätöstä jenkit saattoivat parikymmentä vuotta myöhemmin katua.
Lenin muistaakseni selitti aatetovereilleen, että on suhtauduttava Venäjän vähemmistökansallisuuksien liioiteltuihinkin toiveisiin suvaitsevaisesti, koska tsaarin hallinnon kansallinen sorto oli vielä niin kovin tuoreessa muistissa.
PoistaLeninistien periaate "ei tuumaakaan vierasta maata" petti sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, ja nämä ryhtyivät itse imperialisteiksi.
Ja juu, Vietnamin nationalisteista olisi voinut tulla mukavia liittolaisia yhdysvaltalaisille. Mutta siihen aikaan nämä eivät olleet vielä ratkoneet rasismeja omia kansalaisiaankaan kohtaan.
Yhdysvaltalaisilla on myös usein ollut paha tapa suhtautua kaikkiin sosiaalisiin liikkeisiin kuin kommunisteihin. Ja tämä ajoi sitten kansoja marxismileninismin tai muulla lailla ymmärretyn kommunismin syliin.
Monesta paikkaa maailmalla yhdysvaltaiset olisivat halutessaan voineet löytää maltillisen "keskustan", mutta heille ne olivat aina liian vasemmalla.