tiistai 21. elokuuta 2018

Kansalaistottelemattomuudella on joskus paikkansa

Wikipedian mukaan kansalaistottelemattomuus on rauhanomaisen poliittisen protestin muoto, jossa kieltäydytään noudattamasta epäoikeudenmukaisena pidettyä lakia tai aktiivisesti rikotaan sitä. Se on pyrkimystä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen julkisesti ja keskustelevaan sävyyn.

Vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Penna oli jokin aika sitten herättänyt sekä ihastusta että vihastusta, kun hän oli matkustajalentokoneessa mielenosoituksellisesti kieltäytynyt istuutumasta, koska paheksui sellaisen ihmisen poissiirtämistä Suomesta, jolla eivät täyttyneet maassaolon edellytykset. Hänet oli sitten kohdistettu toimenpiteenä poistaminen koneesta.

Itse olen sitä mieltä, että kansalaistottelemattomuus on oikein silloin, kun sillä ajetaan sellaisia asioita, joita minä kannatan, ja väärin silloin, kun sillä ajetaan sellaisia asioita, joita minä vastustan.

Olen sitä mieltä, että kansalaistottelemattomuuden täytyy olla aina väkivallatonta ihmisiä kohtaan, ja jos väkivaltaa suuntaa omaisuuteen, niin silloin täytyy olla valmis antautumaan virkahenkilöstön juridisille toimenpiteille.

Mitä tulee tuohon Aino Pennan tempaukseen, niin hän olisi minusta voinut tehdä sen vaikka Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä Suomen rajat vuotavat, koska jotkut poliitikot nyt ovat päättäneet, että sen tulee olla asioiden tila. Kannatan rajakontrollien palauttamista ja maahanmuuttajien pisteyttämistä ja vain sellaisten ihmisten päästämistä maahamme, jotka eivät kuulu johonkin ääriliikkeeseen. Pakolaisjärjestelmää ei sitä paitsi aikoinaan rakennettu massapakolaisuutta tai -turvapaikanhakijuutta silmälläpitäen. Homman kanssa kannattaa olla tarkkana. Suomella ei ole varaa millaiseen maahanmuuttoon tahansa.

Luin pienempänä Leo Tolstoin kirjoituksen Omatuntoja : kirjoituksia rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Monikulturistit varmaankin paheksuvat kirjaa, koska se tuki muun ohella Suomen kansan nationalistista taistelua venäläistä sortovaltaa vastaan. Ja ensimmäisen maailmansodan lopulla Suomi lopulta itsenäistyikin, kun oli otollinen tilanne. Täysin nationalistista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti