blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

torstai 23. kesäkuuta 2016

Edes homoseksuaaleja ei saa kohdella miten tahansa

12. kesäkuuta Yhdysvaltain Orlandossa oli tapahtunut kymmeniä ihmishenkiä vaatinut terrori-isku homoseksuaaleja vastaan, jonka tekijällä oli teolleen islamilaiset motiivit. Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki oli sitten blogissaan käsitellyt islamia hieman laajemminkin.

Sitten hän julkaisi blogissaan kirjoituksen, jossa kertoo, että Uuden Suomen Puheenvuoro -blogialustan pelkurimainen ylläpito oli poistanut hänen kirjoituksensa islamista.

Filosofi tapaa julkaista blogituotoksensa Puheenvuoron lisäksi onneksi myöskin Bloggerissa, joten linkitän tähän sieltä löytyvän ao. Uuden Suomen sensuroiman kirjoituksen:

Islam ja homot kuin tuli ja vesi

Hankamäki julkaisi myöskin merkinnän, jossa esittää, että islam on islamilaisten terroritekojen ratkaiseva ehto ja laukaiseva tekijä.

Uusi Suomi omistaa Puheenvuoro-blogialustansa, ja siksi se saa sen kanssa tehdä mitä haluaa, mutta blogimerkintöjen poistojen motiiveista siinä saa esittää itse kukin arvelunsa, kuten Hankamäki tässä.

Minulla on omat homofobiani, mutta mielestäni homoseksuaaleja ei saa kohdella ihan miten tahansa. Mielestäni homoseksuaalisuuden tulee olla laillista ja yhteiskunnallisesti siedettyä. Siinä olisi islamilaisten maitten järjestöllä OIC:llä tekemisen paikka, mutta se kannattaa kuulemma sharia-lakia, joka kieltää homoseksuaalisuuden.

Joka tapauksessa, itse en kannata minkäänlaista teokratiaa tai pappisvaltaa.

Olen tosin jonkin verran peruuttamassa kaikkein liberaaleimmasta kannastani koskien homoseksuaaleja, ja tulen aiheesta joskus lähiviikkojen aikana julkaisemaan blogimerkinnän. Tunnustan täten oman epäedistyksellisyyteni tässä, ja äärikonservatiivisuuteni. Culpa mea!

Mutta olen tosiaan sitä mieltä, että homoseksuaalitkin ovat ihmisiä eikä heitä pidä rangaista, kohdella huonosti eikä teloittaa heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia.

PS Veljeni on nähnyt kerran filosofi Hankamäen Varustelekassa. Itse olin silloin mukana, mutta en tunnistanut.

Ihan lopuksi haluan kuitenkin siteerata yhdysvaltalaista nykyään Norjassa asuvaa kirjailijaa Bruce Baweria, joka oli kommentoinut seuraavalla tavalla em. Orlandossa tapahtunutta homoseksuaalien joukkomurhaa City Journalissa ilmestyneessä kirjoituksessaan:
 [...]suuri enemmistö 1,5 miljardista kuuluu islamin variantteihin, jotka saarnaavat halveksuntaa homoseksuaaleja kohtaan ja näille ankaraa rangaistusta.

On uskomatonta, että monet homot eivät ymmärrä tätä tai kieltäytyvät hyväksymästä sitä. He hirttäytyvät mielettömyydessään vasemmistolaiseen ideologiaan, jonka mukaan muslimit ovat homojen tavoin virallinen uhriryhmä ja näin luonnollisia liittolaisia. He näkevät kristityt vihollisinaan, vaikka jopa kaikkein aggressiviisimmat homovastaiset kristityt Yhdysvalloissa, kuten "Jumala vihaa hinttareita" -porukka Westboron baptistikirkosta Topekassa, eivät kuljeksi ympäriinsä tappamassa ihmisiä.
Kovin ikäväähän se on...

2 kommenttia:

  1. Homoseksuaalisuus on makuasia, kuten on makuasia että minä pidän ruskeasilmäisistä tummahiuksisista leideistä enemmän kuin blondeista. Siis silloin jos kysytään suhtautumista ulkonäköön. Homoseksuaalisuus on aivan samanlainen asia, kyseessä vain on sen sukupuoli eikä ulkonäkö.

    VastaaPoista