torstai 30. kesäkuuta 2016

Maailman uutisia 30.6.2016


U u t i s i a :

Tiistaina Istanbulin lentokentällä Turkissa oli tapahtunut mittava terrori-isku, jossa kuoli kymmeniä ihmisiä. Isku tapahtui lentokentän kansainvälisessä terminaalissa. Se oli myös kauhistuttavan tarkoin suunniteltu ja toteutettu.

Maanpuolustuskorkeakoulun kapteeni ja sotatieteiden tohtori Antti Paronen pitää hyvin mahdollisena sitä, että iskun olisi tehnyt Islamilainen valtio (entiseltä nimeltään Isis) -hirmuhallinto.

Kuitenkaan vielä ei kukaan ole ilmoittautunut iskun tekijäksi. Luulisi, että Islamilainen valtio ilmoittautuisi hihkuen, jos se olisi iskuun syyllinen.

Joka tapauksessa luulen, että tarkoitus oli, että iskussa kuolisi myös muita kuin turkkilaisia, kun kerran isku tapahtui ulkomaanterminaalissa.

Turkkilaiset, vahvin osanottoni, sydämeni on mukana surussanne. Sama pätee muihin iskussa kuolleisiin ja haavoittuneisiin.

...
Ylen toimittaja Eero Mäntymaa tarjosi meille ihmisille harvinaisen helmen, kun hänen kolumninsa Näkökulma: Idiootit äänestivät väärin julkaistiin Ylen sivuilla.

Kirjoitus liittyy Yhdistyneessä kuningaskunnassa äskettäin pidettyyn kansanäänestykseen Brexitistä eli maan eroamisesta Euroopan unionista. Joka johti Brexitin kannattajien voittoon.

Mäntymaa toteaa kirjoituksessaan, että lähdekritiikki on päässyt ainakin hetkellisesti madaltumaan Brexitin vastustajien keskuudessa.

Hän kertoo, että vain noin tuhat brittiä oli kansanäänestyksen tuloksen selvittyä ryhtynyt googlailemaan, että "mikä se EU nyt olikaan", kun jotkut olivat ajatelleet, että kyseessä ovat miljoonat äänestäneet.

Mies toteaa myöskin, että Brexitiä kannattaneiden joukossa on vain hyvin vähän sellaisia ihmisiä, jotka ovat katuneet sitä, millä tavalla olivat äänestäneet.

Kirjoitus päättyy seuraavalla tavalla:
Brexit kumpusi halusta uskoa näitä populistijohtajia ja halusta näyttää keskisormea rahvasta ilkkuvalle ”eliitille” jota myös EU edustaa. Pääministeri Cameron tarjosi tähän mahdollisuuden ja siihen tartuttiin.

Tai: Tämä on se tarina mihin minä nyt uskon.

Sen sijaan olen varma siitä, että mitä suurempi osa suomalaisista kuittaa Brexitin sivistymättömien moukkien typeryytenä, sitä todennäköisempää on, että heräämme ”Fixit-krapulasta” joskus itsekin.
...
Teppo Mattssonin, joka on kosmologiaan ja suhteellisuusteoriaan erikoistunut teoreettisen fysiikan tutkija, kolumni otsikolla Rodut todellisia kuin rasismi oli julkaistunut Tiede-lehden sivuilla.

Mattson perustelee kirjoituksessaan sen, miksi on hieman älytöntä esittää, että rotuja ei ole.

...
Ruotsin lukioista vastaava ministeri Aida Hadzialic pohtii, tulisiko uskonnolliset koulut kieltää. Syynä tähän on poikien ja tyttöjen erottelu opetuksessa.

Uskoisin, että tällaista erottelua tapahtuu Ruotsissa ainoastaan islamilaisissa kouluissa. Mutta jos sitä tapahtuu jossain kristillisessä, buddhalaisessa tai humanistisessa koulussa, niin se on yhtä lailla väärin.

Erottelu sukupuolen mukaan kouluissa merkitsee käytännössä eriarvoisuutta.

...Joskus lähiviikkojen aikana tulen julkaisemaan blogissani radikaalin ehdotukseni koskien uskonnonvapauslainsäädäntöä. Pysykää kuulolla!

...
Venäjän parlamentin alahuone on hyväksynyt kaikkien isoveli-lakialoitteiden äidin. Nyt ollaan orwellilaisella maaperällä.

Laki olisi sisältönsä puolesta Neuvostoliiton valvontayhteiskunnan märkä uni, mutta maa ei enää ole olemassa. On vain sen kutistunut jälkeläinen Venäjä, joka näköjään pyrkii olemaan usealla tavalla yksi perseimmistä maista kristillistaustaisessa kulttuuripiirissä.

...
Tiede-lehden sivuilla julkaistui artikkeli, jossa kerrotaan tutkimukseen pohjautuen, että aivosyöpä on muita yleisempi yliopistossa opiskelleilla ja henkistä työtä tekevillä.

On kovin ikävää, että luonto näin sortaa osapopulaatiotaan.

Saatan olla muuten itsekin vaarassa, vaikka en olekaan opiskellut päivääkään yliopistossa. Olen jonkinlainen tietokoneasiantuntija, ja tietokoneen käytön ohjastamisen lisäksi olen muodollisesti epäpätevänä opettajana opettanut kieliä.

Lisäksi päässäni pörrää laajalti henkinen työ myös loma-aikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti