perjantai 10. kesäkuuta 2016

Impivaara sijaitsee Amazonasissa

Amazonas eli Amazonin allas sijaitsee Etelä-Amerikassa useiden valtioiden alueella. Se on saanut nimensä alueen halki kulkevan massiivisen Amazon-joen mukaan.

Amazonasissa sijaitsee myös kaupunkeja, mutta se on tunnettu ennen kaikkea siitä, että aluetta hallitsee sademetsä, sekä alueen alkuperäisasukkaista intiaaneista.

Jotkut alueen intiaaniyhteisöistä on jo vedetty osaksi maailmankylää. Mutta jäljellä olevia suhteellisen koskemattomia intiaaniyhteisöjä pyritään suojelemaan. Heitä ja heidän erityislaatuisuuttaan pyritään varjelemaan alueelle muuttavilta ei-intiaaneilta. Maannälkäiset ei-intiaanit valtaavat alueella maata itselleen ja metsäyhtiöt ja suurmaanomistajat käyttäytyvät huonosti alkuperäisasukkaiden kannalta.

Mutta eikö olisi vain suotavaa, että Amazonin altaan intiaanit tulisivat osaksi maailmankylää? Näin he saisivat siunauksekseen monikulttuurisuuden ja globaalin tieteen ja tekniikan ihmeet, mukaan lukien lääketieteen suoman avun, sekä koulutuksen, joka auttaa heitä sopeutumaan nykymaailmaan.

Ovatko tietämättömyys, sisäsiittoisuus, sairaudet ja vaimonryöstöistä johtuva väkivalta ja sodat todella suojelemisen arvoisia? Vai olisiko toinen vaihtoehto sittenkin parempi?

2 kommenttia:

  1. Vähän samankaltainen kysymys kuin tämä: Olisiko meidän parempi heittää koko 'suomalaisuus' (myös mainittu sisäsiittoiseksi, väkivaltaiseksi and whatnot) helekuttiin ja yhdistyä maailmaa syleilevään Islamiin?

    VastaaPoista