lauantai 18. kesäkuuta 2016

Vastaukseni Hyysärin suureen tulevaisuuskyselyyn

"Nyt haluamme tietää, mitä uskotte tapahtuvan kymmenen seuraavan vuoden aikana. Siksi olemme koostaneet kyselyn, jossa on 20 tulevaisuuteen liittyvää väittämää. Se käsittelee vuosikymmeniä puhuttaneita aiheita, asevelvollisuutta ja pakkoruotsia, mutta myös mitättömämpiä kysymyksiä."

Suomen suurin päivälehti Helsingin sanomat, jota monet tuttavallisemmin nimittävät Hesariksi, ja toiset, jotka ovat pahoja ihmisiä, Hyysäriksi. Sen sivuilla julkaistiin suuri tulevaisuuskysely lukijoille. Kysely sisälsi 20 kysymystä.

Koska itse luen HS:ää ainoastaan ja korkeintaan joka toisena lauantaina, minulta oli jäänyt huomaamatta tämä, mutta onneksi Pekan porstua -blogissa oli julkaistu sen pitäjän omat vastaukset kyselyyn.

Kyselyyn saattoi vastata ainoastaan rasti ruutuun -menetelmällä. Pekka oli kuitenkin vastannut kysymyksiin kirjallisemmin.

Jaskan pauhantaa -blogin pitäjä kävi kertomassa ao. blogimerkinnän lukijakommenteissa kirjoittaneensa ja julkaisseensa Pekan inspiroimana itsekin vastaavanlaisen blogimerkinnän. Itse inspiroiduin sitten myös ja kävin siellä ilmoittamassa, että aion itsekin kirjoittaa vastaavan.

En voinut omissa vastauksissani kokonaan välttää Pekan ja Jaskan matkimista.

Alun perin olin ajatellut kirjoittavani tekstini kahdessa erässä, mutta kun olin alkanut kirjoittamaan, niin innostuin enkä pitänyt taukoja.

Eli tässä, Tomppadamuksen ennusteita tulevasta: 



1. Uskotko, että Suomi luopuu eurosta valuuttana kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Minusta tuntuu, että EU on kovaa vauhtia rapistumassa sisältä päin. Uskon ja toivon, että Suomi alkaa pistää pillejä pussiin jo viiden vuoden sisällä.

Jonkun taloustieteilijän mielestä se voi olla huono ajatus, mutta minusta voisi olla kaikissa EU-maissa kaksi eri valuuttaa, kansallinen ja ylikansallinen. Kukin maa saisi määrittää oman valuuttansa arvon suhteessa ylikansalliseen oman halunsa mukaan.

Toivon, että Brexit tulee ja auttaa pistämään EU-maiden kansojen ajatusmalleja uusiksi. 


2. Uskotko, että Suomessa tapahtuu poliittinen murha kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Minun on vaikea uskoa, että Suomessa lähivuosien aikana voisi tapahtua poliitikon tai korkean virkamiehen murhaa.

Eri asia on sitten se, että joku "rauhan uskonnon" kannattaja saattaa tappaa jonkun liberaalin sananvapausaktivistin tai homoseksuaalin. 


3. Uskotko, että Suomi liittyy Natoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Suomella, sekä virallisella että epävirallisella, on taipumus ajatella, että liitytään vasta sitten kun ajankohtainen tarve sellaiselle on. Mutta sitten kun välitön tarve vaatisi liittymistä, voi tilanne olla jo sen verran räjähtänyt, että Nato ei enää päästä meitä jäseneksi. Kun puolustusliiton periaatteisiin ja sääntöihin kuuluu semmoinen, että sotilaallisessa kriisissä olevaa maata ei oteta jäseneksi.

Suomen paras mahdollisuus liittyä jäseneksi olisi hakea jäseneksi samalla kuin Ruotsi niin tekee. Toki Ruotsi voi tehdä päätöksen hakea omin päin, ja se olisi sitten huono juttu Suomen kannalta.

Jos Ruotsista tulisi Naton jäsen, Venäjän painostus Suomea vastaan kasvaisi, koska Nato-aluetta olisi taaskin tullut lähemmäksi Venäjän pyhää maata. Siinä tilanteessa voisi olla jo myöhäistä hakea.

Mieluiten näkisin Suomen liittoutumattomana ja sotilaallisesti tarpeeksi vahvana, mutta jos sellaiseen päästäisiin tarpeeksi pian, niin siinäkin tapauksessa sodan syttyessä Suomen huoltovarmuus olisi kovin rajallista laadultaan (anteeksi kapulakieli).

Joten en usko, vaan toivon, että Suomi liittyy Naton jäseneksi seuraavien kymmenen vuoden aikana. 


4. Uskotko, että Suomeen valitaan muslimiministeri kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Pahoin pelkään ainakin, että näin käy. Mutta siinä tapauksessa voitaisiin valita hallitukseen myöskin natsiministeri. Nämä voisivat sitten yhdessä vaatia Israelin boikotoimista.

Aiheeseen liittyen, kannattaa lukea homoseksuaalisen filosofin Jukka Hankamäen blogimerkintä Islam ja homot kuin tuli ja vesi, jonka mies oli julkaissut myös Uuden Suomen Puheenvuoro-blogialustalla. Uuden Suomen blogien prinsessat olivat kuitenkin sensuroineet Hankamäen arvokkaan puheenvuoron. 


5. Uskotko, että jokin nykyinen EU-maa alkaa kymmenen seuraavan vuoden kuluessa rajoittaa järjestelmällisesti kansalaistensa pääsyä internetiin?

En usko, mutta uskon, että jokin maa pyrkii saamaan helpommaksi tavallisten netinkäyttäjien tunnistamisen, jotta diktatuurimaiden tapaan joutuu vastuuseen sanoistaan.

Ja uskon, että tämä maa on Ruotsi, koska se on jo tähän mennessä niin kovin suuressa määrin luopunut kognitiivisista toiminnoistaan. 


6. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana peruskoulussa luovutaan pakosta opiskella ruotsia?

En todellakaan usko, vaikka toivon sitä sydämestäni. Tulevaisuudessa vain ruotsin opetuksen tuntimääriä yhä lisätään ja kansalaisten ruotsin kielen taito heikkenee.

Ja sitten sitä ihmetellään, kun suomalaisten osaamien kielten valikoima on kovin suppea. Kuten nykyäänkin.

Mutta jos ruotsia kerran pitää opiskella, niin miksi ei sitten myös gandaa, joka on yksi tärkeimmistä Ugandassa puhuttavista bantukielistä. 


7. Uskotko, että kannabiksen käyttö laillistetaan Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En usko, mutta helpompaa se olisi päättäjille kuin pakkoruotsista luopuminen.

Itse kannatan kannabiksen laillistamista sillä lailla, että sitä myytäisiin Alkon myymälöissä. Alko pitäisi huolen siitä, että myytävässä kannabiksessa ei olisi kannabiksen humalluttavaa ainetta tetrahydrokannabinolia (THC) hirveän paljon, mutta runsaasti antipsykoottista kannabidiolia (CBD). Niin, ja kannabista ei pitäisi myydä sellaisessa muodossa, jota voisi polttaa. Eli esim. uutemuoto olisi sallittu.

Kannattaisin myöskin kaikkien huumeiden käytön dekriminalisointia Portugalin tapaan. Huumeiden käyttäjiä ei minusta pitäisi kohdella rikollisina.



8. Uskotko, että asevelvollisuus lakkautetaan tai ulotetaan koskemaan myös naisia tulevan vuosikymmenen aikana?

En usko. En toivo asepalvelusvelvollisuuden koskevan koskaan naisia, mutta toivoisin sellaista, että toistaiseksi lapsettomiin 25 vuotta täyttäneisiin naisiin ulotettaisiin kansalaispalvelusvelvollisuus jonain päivänä. Eli kyseessä olisi yleensä jonkinlainen aseeton palvelus. Kansalaispalvelukseen saisi mennä vapaaehtoisena jo ennen kuin olisi täyttänyt 25 vuotta.

Ja miksi en haluaisi asepalvelusvelvollisuuden koskevan koskaan naisia. No siksi, että yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta naiset synnyttäjinä ovat hieman tärkeämpiä kuin miehet. Ja toiseksi siksi, että jos etulinjassa olisi sotimassa naisia miesten joukossa, niin miessotilaat luonnostaan haluaisivat suojella näitä naisia. Tämä johtuu ihan biologiasta. En myöskään haluaisi, että naissotilaamme jouduttuaan sotavankeuteen joutuisivat seksuaalisen häirinnän tai raiskaamisen uhreiksi.

Omasta puolestani hyväksyisin naiset sotilaiksi muuten, mutta en etulinjan joukkoihin. 


9. Uskotko, että lihasta aletaan periä haittaveroa Suomessa kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Pidän sitä mahdollisena, mutta en luultavana. Lihantuotannon kannattavuutta voidaan silti vaikeuttaa eettisyysvaatimuksilla. Itse haluaisin kyllä syödä eläimeni eettisesti. Mutta äärimmäisyyksiin ei pitäisi tässä mennä. Ei pidä tehdä tavallisille ihmisille mahdottomaksi lihan syöntiä.

Kymmenen vuoden päästä saattaa kaupoista saada taatusti eettisesti tuotettua koeputkilihaa, joka tuotetaan elukoitten kantasolujen avulla. Itse luultavasti tulen ainakin silloin tällöin nauttimaan sitä. Ja aina välillä sitten Mansikkia. Toivon, että lehmillä, joita syömme, olisi nimet. 


10. Uskotko, että isät pitävät yhtä paljon perhevapaita kuin äidit joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Jos silloin on lainsäädännöllinen pakko olemassa, niin siinä tapauksessa kyllä. Muussa tapauksessa en usko. 


11. Uskotko, että Suomeen valmistuu uusi tai nyt rakenteilla oleva ydinvoimala kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Kyllä uskon ja toivon, ja toivon sen tulevan valmistetuksi ja rakennetuksi suomalaisella ammattitaidolla ja rakkaudella. 


12. Uskotko, että kotisi sähkö muuttuu pääasiassa aurinkoenergialla tuotetuksi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Vain siinä tapauksessa, jos keksitään keino tallentaa auringon tuottama sähkö tai energia johonkin helposti kuljetettavaan aineeseen, joka voitaisiin tuottaa Saharasta tai Arizonasta Suomeen. Eli en.

Aurinkovoima tarvitsee joka tapauksessa käytännössä aina nimellistehonsa verran muulla tavalla tuotettua sähkövoimaa, koska aina ei paista. Eli tarvitaan kaksinkertainen voimalakapasiteetti, jotta voidaan käyttää aurinkovoimaa. Tai sitten kärsitään sähkökatkoista. Sama pätee tuulivoimaan. 


13. Uskotko, että robotti alkaa tehdä juuri sinun nykyisen työsi kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eli uskon, että robotti ei voi korvata työtäni. Jos taas puhutaan tekemästäni vapaaehtoistyöstä, niin en usko, että robotti kykenee puolestani vetämään italian ja espanjan kielten alkeiskursseja, pitämään levyraatia, ylläpitämään yhdistystäni ja myymään siellä kahvia ja pullaa, taikka ohjaamaan asiakasta tietokoneen käytössä.

Mutta uskon kuitenkin, että pikku hiljaa robotisaatio vielä laajenee. Joissakin hommissa robotti voi tulevaisuudessa yhä useammin toimia asiakaspalvelijanakin. 


14. Uskotko, että autoa, jolla pääasiallisesti liikut, ei aja ihminen joskus kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Itse liikun enimmäkseen busseilla. En usko, että ihan vielä kymmenen vuoden sisällä tuollaista tapahtuisi.

Mutta jos tapahtuisi, niin siinä tapauksessa toivoisin bussissa aina kulkevan mukana humanoidirobotin, joka osaisi hoitaa pois mahdolliset järjestyshäiriöt.

En usko, että esimerkiksi veljeni antaisivat autojensa ajaa itse itseään puolestaan. Ihan lähivuosina ainakaan.

Koska on vaikea ennustaa tulevaisuuden keksintöjä, tulevaisuuden ennustaminen on jonkin verran vaikea. Ellei sitten Nostradamuksen ja horoskooppien laatijoiden tapaan käytä kovin yleisluontoista kieltä, jonka voi käsittää miten itse tahtoo. Mutta sellainen ei ole tieteellisen ennusteen tekoa, vaan löysän. 


15. Uskotko, että suomalaisten pörssiyritysten hallituksissa naisten osuus nousee yhtä suureksi kuin miesten kymmenen seuraavan vuoden aikana?

Lainsäädännöllä voidaan yritykset pakottaa sellaiseen, mutta en usko, että muuten naisten osuus voisi kasvaa noin suureksi.

Naisilla keskimäärin ei ole taipumusta ajaa itseään tällaisiin hommiin. 


16. Uskotko, että kymmenen seuraavan vuoden aikana ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä yli kolminkertaistuu nykyisestä 20 prosenttiin?

En tiedä, mitä uskoa. Haittamaahanmuutto ja haittamaahanmuuttajien jälkeläistentuotto voi toki periaatteessa tuottaa Suomeen ällistyttävän suuren ulkomaalaistaustaisten vähemmistön. Ikävä kyllä sellainen ajaa uudet Fazerit ja Serlachiukset maasta pois. 


17. Uskotko, että Suomi pääsee jalkapallon arvokisoihin kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En itse asiassa välitä koko kysymyksestä.

Minua ei kiinnosta.

Se kuitenkin kiinnostaa, että saataisiin jalkapallohuligaanit kuriin. Mutta jos ei saataisi, niin sitten kannattaisi kehittää ja rakentaa päättömästi riehuvia jättiläisrobotteja, niin voisivat ihmishuligaanit sitten yrittää väistellä näitä.

Oikeastaan minua kiinnostaisi sellainen, että keksittäisiin lääke siihen, että joillekin ihmisille esim. jalkapallo tai jääkiekko ovat kuin uskontoja. 


18. Uskotko, että saimaannorppa kuolee sukupuuttoon kymmenen seuraavan vuoden aikana?

En näe, että minulla olisi tällä hetkellä syytä pelätä sitä. 


19. Uskotko, että kymmenen vuoden kuluessa Suomessa on enemmän hyppyrimäkiä kuin mäkihyppääjiä? Nyt hyppääjiä on noin 350 ja mäkiä 111.

Ks. vastaus kohdassa 17.

Olkoot tuulet teille aina myötäiset!

Kun luin näitä urheiluun liittyviä kysymyksiä, niin päässäni alkoi soida Solistiyhtye Suomen esittämä ikivihreä kappale Pontikkaa taas tekaisen. 


20. Uskotko, että Mannerheim-elokuva saa ensi-iltansa kymmenen vuoden kuluessa?

En sinänsä usko. Mutta toivoisin, että saataisiin aikaiseksi vaikka neliosainen minisarja hänestä. Onhan Mannerheim sentään aikamoinen hahmo Suomen historiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti