blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Olin Ruotsin-tätini hautajaisissa

Ruotsin-tätini oli joitakin kuukausia sitten kuollut. Hän oli äitini sisko.

Täti oli tuhkattu, ja viikko sitten perjantaina hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle. Hautausmaa sijaitsee Helsingissä entisen Lapinlahden sairaalan kyljessä.

Työntekijä yhdistyksessä, joka minulle toimii olohuoneen jatkeena, oli lausunut minulle yhtenä päivänä, että olen ollut vähän vaisun oloinen.

Aamulla heräsin normaaliin aikaan eli klo 9.00, ja poikkeuksellisesti nousin ylös jo viiden minuutin kuluttua herätyksestä. Normaalisti tämä tapahtuu vasta puolentoista tunnin päästä, jos ihan vielä silloinkaan.

Tädin mies oli lausunut, että pukukoodi olisi hautajaisissa jonkin verran vapaampi, mutta pistin päälle pitkähihaisen kauluspaidan, jonka ylimmän napin jätin auki, ja sen päälle mustat liivit. Jalkaan laitoin mustat suorat housut. Housut pullistelivat taskujen kohdalta, koska moninainen tärkeä tavara piti nyt neljän taskun sijaan mahduttaa kahteen. Jaitoin jalkaan mustat sukat, jotka kylläkin olivat peräisin Varustelekasta.

Koska housut olivat yllättävän suuria, vyötin vielä itseni ainoalla jäljelläolevalla toimivalla vyölläni, joka on Varustelekasta hankkimani nailonvyö. Voi olla, että hyvä pukeutuminen ei vielä nykyajassakaan tarkoita nailonvyötä, joten onneksi vyö piiloutui liivieni alle.

Olin alun perin ajatellut laittavani päälle vaaleanliilan paidan, mutta vasta aamulla huomasin, että sen kauluksessa oli ikävännäköinen vekki, joten turvauduin kakkosvaihtoehtoon eli tummanliilaan paitaan.

Kenkuleikseni valitsin parhaat mustat nahkakenkäni. Ne itse asiassa istuvat jalkaani paremmin kuin arkinahkakenkäni, joista pari tuttuani ovat minulle lausuneet, että minun tulisi korvata ne lenkkareilla.

Ennen lähtöäni kotoa hukkasin kampani, jota sitten etsiskelin. Lopulta löysin sen taskustani. Etsiskelyn vuoksi myöhästyin 565-bussista. Näin kun se lähti nenäni edestä, ja jouduin odottamaan vielä 24 minuuttia seuraavaa vaihtoehtoa, 321-bussia. Soitin vanhemmalle pikkuveljelleni (jatkossa VPV) ja kerroin myöhästyväni hieman.

Olin käynyt parturoitavana edellisenä päivänä. Kun kerran joka tapauksessa olisi pitänyt lähiaikoina käydä, niin miksi ei sitten ennen hautajaisia.

Mutta olin unohtanut ajaa partani. Onneksi se ei kasva minulla kovin nopeasti, joten olin suurin piirtein ihmisen näköinen. Luultavasti.

Koska en ehtinyt paikalle ennen sovittua puolta yhtätoista, veljeni ja hänen pikku tai ei enää niin pikku vaavelinsa olivat Lähderantaan saapuessani jo lähteneet käymään kotinsa lähellä sijaitsevassa kukkakaupassa. Joten minulta jäi aamukahvi saamatta, mutta omapa on syyni. Veljeni hyökkäsi kukkakaupasta ulos, kun olin marssimassa sen ohi, jotta havaitsisin hänet.

Lähdimme sitten hakemaan pienintä ei kun nuorempaa pikkuveljeäni (jatkossa NPV). Kun pääsimme hänen luokseen, hän totesi, että näytän väsyneeltä. Sanoin hänelle, että olen varmaankin nukkunut huonosti.

Lopulta päädyimme Hietaniemen hautausmaan alueelle. Olimme hyvin aikaisessa, mutta väki oli jo melkein kokonaisuudessaan saapunut. Siinä piti sitten moikkailla ihmisiä ja yrittää joistakin keksiä, että keitä he ovat.

Jouduin tässä vaiheessa välillä kanniskelemaan vaavelia, mutta koska tämä oli kovin hämmentynyt ihmispaljoudesta, homma ei käynyt minulle kovin raskaaksi, koska hän halusi lopulta takaisin isänsä syliin.

Eräs pariskunta ei ollut löytänyt paikalle, mutta koska he osasivat puhelimitse kertoa, missä olivat, eivätkä he olleet kaukana, minä, NPV ja tietty serkkutyttöni lähdimme hakemaan heitä kävellen hautausmaakokonaisuuden läpi.

Lopulta olimme kaikki siellä missä pitääkin. Meitä oli n. 30. Seuraavaksi kävelimme hautausmaalle. Tätini miehen sukuhaudalle oli kaivettu pieni, mutta syvähkö kuoppa.

Tilaisuuden juonsi Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon miespuolinen pappi, joka puhui asiat sekä suomeksi että ruotsiksi. Välillä myös laulettiin. Suomeksi ja ruotsiksi.

Tätini uurna laskettiin kuoppaan, ja sitten tätini mies lapioi hiekan uurnan päälle.

Tilaisuuden jälkeen mentiin Jätkänsaaressa sijaitsevaan intialaisen näköisten karvakäsien pitämään kahvilaravintolaan, joka oli kalustukseltaan karuhko, mutta ei kai hautajaisten jälkitapahtumassa tarvitse interiöörin kovin hieno ollakaan. Me menimme sinne autolla, ja autossamme tuli myös em. serkkutyttöni. Vaaveli oli sitten onnistunut kastelemaan liivini mehulla.

Lopulta istuttiin kahvilaravintolassa pöytään.

Ruoaksi oli salaatteja ja leipää, sopiva ruokalaji, joka sopii varmasti kaikille. Minulla oli jonkin verran kummitusolo, vaikka täytyy sanoa, että ei se ole minulla mitenkään kauhean epätavallista. Tai ei ainakaan ennen ollut.

Kävin lopulta santsaamassa, koska oli tylsää ja koska NPV päätti käydä santsaamassa.

Pöydässä kävi puheensorina. Itse olin melko hiljaa, mikä myöskin on melko tavanomaista minulla laajoilla kutsuilla.

Kuuntelin ja tarkkailin ympäristöäni saadakseni selville, keitä nämä kaikki oikein olivat.

Välillä kaksi nuorisoon kuuluvaa yksilöä luki meille adressit.

Lopuksi oli kahvitus. Menin ensin hakemaan kahvia. Kahvikuppitorneissa oli yksinäinen erilainen kuppi, jonka meinasin ensin ottaa. Katsoin millaisen kupin edelläni mennyt VPV oli ottanut. Se oli samanlainen kuin melkein jokainen kuppi tornistossa. Päätin ottaa itsekin sellaisen.

Takanani jonossa ollut toinen tätini kysyi, miksi olin vaihtanut kuppia. Sanoin hänelle, että halusin ottaa samanlaisen kuin VPV oli ottanut. Olen matkijaeläin.

Koska oli kyse sentään hautajaisista, laitoin yhden palasokerin kahvikuppiini.

Kahvin kanssa sai ottaa täytekakkua. Se oli osittain paitani värinen. Otin suhteellisen suuren palan kakkua. Se oli melko hyvää.

Kakkukahvin aikana onnistuin jossain määrin rentoutumaan. Voi johtua kakunpalani sisältämästä sokerista, mutta myös siitä, että tilanne oli muuttunut jonkin verran epämuodollisemmaksi.

Tilaisuus alkoi pikku hiljaa päättyä klo 14.45:n maissa. Pappi oli lausunut meille hyvästit hetkeä paria aikaisemmin.

VPV oli lähtenyt jonnekin puhumaan puhelimessa. Vaaveli vaikutti huolestuneelta, kun ei nähnyt isäänsä. Ihmettelin hänen kanssaan sitten kahvilaravintolan valaisimia. Sitten isä tulikin.

Tätini ja tämän miehen poika lausui minulle ystävällisesti hautajaisiintulostani: "I appreciate it." Lopuksi kävimme kättelemässä hänen isäänsä. Ja lähdimme menemään.

Alun perin oli ollut puhetta, että VPV, vaaveli ja minä menisimme käymään Korkeasaaren eläintarhassa hautajaisten jälkeen. Mutta päätimmekin, että menemme sinne vasta joskus myöhemmin lähiaikoina.

Veimme NPV:n kotiinsa. Sillä välin vaaveli nukahti istuimelleen. Sitten veljeni lähti heittämään minua omaan kotiini. Jo Espoon keskuksen puolella ennen Kehä III:lle pääsyä liikenne puuroutui. Ja Kehällä liikenne oli keskimäärin melko hidasta. Minua ärsytti, kun jotkut autoilijat eräässä paikassa, josta kaartui sivulle bussiväylä, käytti sitä edetäkseen jonottavien edelle.

Kotiin päästyäni tavallaan romahdin. Hautajaistilaisuuksien aikana ei ollut ollut kovin huono olo, mutta kun menin löhöämään punkkaan levähtääkseni, sain osakseni kaikkien aikojen paniikkikohtaukset. Taisin olla jonkin verran väsynyt ja uupunut. Onneksi lopulta sain joksikin aikaa unen päästäkin kiinni. Uni tosin keskeytyi sitten puhelimenpirinään, vai mikä se minun kännykässäni on, kun eräs asiakkaani soitti kysyäkseen minulta kulttuurielämäntuntijakollegani kännykkänumeroa.

Alkuyöstä, koska minulla oli tylsää ja kurjaa, kirjoitin tämän melkein kokonaisuudessaan yhdellä istumalla. Mutta koska olin selvästi uupunut, kirjoittaessa tuli runsaasti kirotusvireitä, mitä ei tavallisesti tapahdu. Toivottavasti sain korjattua ne kaikki.

Minulla on sellainen periaate, että menen yöllä nukkumaan ennen kuin kello on kolme. Sinä yönä tutimaan mennessäni olin käsittämättömän väsynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti