Millainen olisi sellainen kirkko, joka hyväksyisi minut ehtoollisyhteyteensä

Olen ajatellut, että minun on pitemmällä tähtäimellä vaikea sietää yhtäkään kristillistä kirkkoa. Olen ajatellut sellaistakin, että minkä tahansa kirkkokunnan voisi myös olla vaikea sietää minua.

Huvitin itseäni tässä yhtenä päivänä kirjoittamalla pienen tekstin aiheeseen liittyen:

Jos ajatellaan Suomen virallista evankelisluterilaista kirkkoa. Jos kaikesta huolimatta saisin yhtäkkiä päähäni liittyä takaisin sen jäseneksi sillä perusteella, että periaatteessa arvostan pitkälle luterilaista teologiaa, ja se sitten suostuisi ottamaan minut jäseneksi. Niin se ei periaatteessa enää pääsisi minusta halutessaan eroon. Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko ei taida tuntea sellaista mahdollisuutta, että joku sen jäsenistä voitaisiin erottaa. Luulen, ettei se tunne sellaistakaan mahdollisuutta, että joltakin sen jäsenistä voitaisiin kieltää väliaikaisesti ehtoollisyhteys. Monella ulkomaalaisella luterilaisella kirkolla ei liene tällaista ongelmaa, ja luulen useimpien sellaisista sijaitsevan mustassa Afrikassa.

Välihuomautuksena mainitsen vielä, että en pidä luterilaisten kirkkojen historiassa ollenkaan siitä, että vuosisatojen ajan ne pakottivat ihmiset olemaan ao. kirkkojen jäseniä. En myöskään arvosta nk. kansankirkkojärjestelmää. Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko nimittää Suomen nykyistä vuoden 1923 uskonnonvapauslain voimaan tulon jälkeistä itseään kansankirkoksi, vaikka muualla sellaista ehkä nimitettäisiin valtionkirkoksi, vaikka se onkin hyvin maltillinen ja väkivallaton sellaiseksi.

Olen kuitenkin miettinyt pääni puhki tätä kysymystä, että millainen seurakunta olisi sopiva minulle. Luonnostelen seuraavassa yhden vaihtoehdon.

En aio puuttua tässä ollenkaan siihen kysymykseen, mikä kirkon suhteen tieteelliseen metodiin tulisi olla, vaikka monet lukijani varmaankin arvaavat, mitä mieltä minä siitä olisin. Mutta tällä kirkolla olisi kaksi tärkeää periaatetta. Ensimmäinen olisi se, että kirkko perustaisi suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, eli se olisi kristillinen. Toinen olisi sellainen, että kirkon jäsen saisi olla myös ei-kristitty.

Kirkollisvaaleissa äänioikeutettuja olisivat kaikki ne täysi-ikäiset jäsenet, jotka kannattaisivat molempia periaatteita.

Mielestäni tällaisessa kirkkotyypissä toteutuisi kaikkein parhaiten kristillinen oppi uskonvanhurskaudesta, eli se, että kristillinen usko on Jumalan lahja ja että Jumala ei vaadi häneen uskovalta mitään.

PS Kakkosvaihtoehtona minulle sopivaksi kirkkokunnaksi olisi Pelastusarmeija, tuo puolisotilaallisesti järjestäytynyt hengellistäkin työtä tekevä kristillinen avustusjärjestö. Pelastusarmeija ei ole kirkkokunta, mutta joillekin se toimii seurakunnan korvikkeena. Voin kertoa, että olen ollut aikoinaan eräässä Pelastusarmeijan toimipisteessä vähän aikaa työharjoittelussa.

...
PS:

Tälle merkinnälle on jatkoa.

Ja tämä merkintä on jatkoa edelliselle.