Hahmottelen skeptiskristillisen kirkon

Kun olen mm. tällaisia, tällaisia, tällaisia ja tällaisia omituisia blogissani julkaissut, niin mieleeni on juontunut elävästi ajatus, että voisiko edes periaatteessa olla olemassa kirkkokuntaa, joka kiinnostaisi skeptisesti ajattelevia kristittyjä. Tarkoitan tällaisilla kristityillä sellaisia ihmisiä, jotka perustavat suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, mutta joilla on vakavia epäilyksiä yhteen sun toiseenkin dogmatiikan osaan liittyen. Ja jotka arvostavat tieteellistä metodia.

Tieteellisessä metodissa on kyse järjestelmällisestä tiedon hankinnasta, jossa otetaan huomioon niin väittämää tukeva kuin sitä vastaan puhuva todistusaineisto. Tieteessä esitetään alustava väittämä, ja sitten yritetään kokeilla kumota se. Jos se pitempään kestää kumoamisyrityksiä, se muuttuu teoriaksi, joka ei välttämättä ole totta, mutta joka kuitenkin näyttää todistusaineiston perusteella olevan paremmin perusteltu kuin muut asiaa koskevat väittämät. Teoria voi myös kumoutua, mutta kumoamisen tekee aina aikaisempaa paremmin perusteltavissa oleva teoria.

Esim. fotonien kaksinainen aalto-hiukkasluonne, maan liikkuminen auringon ympäri ellipsinmuotoista rataa, biologinen evoluutio ja se että valonnopeus on invariantti, ovat tieteellisesti todennettuja tosiasioita.

Hahmottelen seuraavassa luonnosta tällaiseksi skeptisiä kristittyjä kiinnostavaksi kirkkokunnaksi:

Kirkkokunnan jäseneksi voisi liittyä sellainen ihminen, joka perustaa suhteensa Jumalaan yksin Kristuksen sovitustyöhön, ja sellainen ihminen, joka ei ole ainakaan kokonaan hylännyt tällaista ajatusta. Mutta hänen tulisi olla varma siitä, että kristinusko tarjoaa mukavana pakettina sen, että luopumalla siitä, mikä on omaa – omasta suorituksesta ja yrittämisestä suhteessa Jumalaan, ihminen saa Jumalalta voimaa. Jota voi niin halutessaan kutsua vaikka Pyhän hengen voimaksi.

Kirkkokunnan jäsenen tulisi myöskin hyväksyä tieteellinen metodi ja se, että kirkkokunnan jäsenet saavat epäillä opinkappaleita ja Raamattuakin. Saisi epäillä esim. ihmeitä ja vaikka Jumalan asemaa maailman luojanakin.

Lisäksi kirkkokunnan jäsenen tulisi hyväksyä yhteiskunnassa sananvapaus. Jonka ydin on siinä, että ihmiset saavat laukoa helvetin typeriä mielipiteitä ja näkemyksiä, vaikka ne kuinka ärsyttäisivät itseä tai muita ihmisiä.

Kirkkokunnan kirkollisen rakenteen voisi perustaa siihen, joka syntyisi siitä, että oletetaan, ettei Raamattu määrää kirkollista rakennetta. Uskoisin, että tästä periaatteesta syntyisi jossain määrin sellainen kirkollinen rakenne, jonkatapainen on ollut kveekareilla. Elikkä kirkko rakennettaisiin alhaalta ylös.

Jumalanpalvelukseen kuuluisivat saarna, musiikki ja silloin tällöin pidetty ehtoollinen. Ehtoollisjumalanpalvelus voitaisiin pitää esim. kerran kuussa. Saarnassa keskityttäisiin sellaisiin kysymyksiin, joista kirkkokunnan jäsenet voisivat olla suurin piirtein samaa mieltä.

Kirkko ei lausuisi julki mitään omia poliittisia kantoja, mutta kirkon jäsenillä olisi täysi vapaus laukoa ainakin kirkkorakennuksen ulkopuolella mitä huvittaa.

...Mutta voi olla, että skeptiskristillinen kirkko romahtaisi omaan mahdottomuuteensa. En haluaisi kuitenkaan uskoa näin.

Silti oikeastaan pidän todennäköisenä, että tällainen kirkkokunta ei tosiasiassa vastaisi kovin suureen tarpeeseen. Luultavasti olisi parasta todeta niin, että skeptiskristillisen kirkon kannattaisi olla ainoastaan ihmisten kannattama liike. Liikkeen kannattajat voisivat tarpeen vaatiessa hengellisiä tarpeitaan hoitaakseen käydä vaikka Pelastusarmeijan tilaisuuksissa. Pelastusarmeija on evankeliskristillinen sotilaallisesti järjestäytynyt mutta rauhanomainen järjestö, joka on keskittynyt sekä hengelliseen työhön että ihmisten käytännön auttamistyöhön. Pelastusarmeija on tähänkin asti toiminut monelle ihmiselle muodollisesti järjestäytyneen kirkon ja seurakunnan hyvänä ja toimivana korvikkeena.

...
PS:

Tälle merkinnälle on jatkoa.

Tämä merkintä on jatkoa edelliselle.