Yleisradiota on hieman uudistettu. Ylen parlamentaarisen työryhmän loppuraportin ja saavutetun neuvottelutuloksen mukaan monikulttuurisuuden tukeminen poistuu pakkona Ylen toimittajilta. Oi, katso aiheesta Kokomustan Verkkouutisten uutinen.
Voimassa olleen lain mukaan "Ylen tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta". Yhtiön tehtäviä arvioinut työryhmä päätyi esittämään sen muuttamista muotoon: "Ylen tehtävänä on tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta."
Täytyy sanoa, että tätä olen toivonut pitkään. Ja olen hieman kuin puulla päähän lyöty. Jotkut eivät kuitenkaan ole vielä tyytyväisiä, kuten voi päätellä Olli Immonen -nimisen hirvittävän pahan ja ilkeän kansanedustajan julkaisemasta tiedotteesta.
Olin aikoinani julkaissut blogissani merkinnän otsikolla Monikulttuurisuudesta ja monikulturismista. Ja voin tässä lyhyesti avata vielä käsitteitä. Monikulttuurisuudessa on kysymys siitä, että yhteiskunta on arvomaailmaltaan jakaantunut. Monikulturismissa taas on kysymys siitä, että julkinen valta edistää monikulttuurisuutta.
Esim. hyvinvointivaltiota voidaan rakentaa ja pitempään ylläpitää ainoastaan etnisesti ja uskonnollisesti suhteellisen homogeenisissa maissa, koska ilman yhteiskunnan sisäistä luottamusta hyvinvointivaltiota ei niin kovin moni enää halua ylläpitää, koska kansalaiset eivät koe suurempaa yhteisyyttä toistensa kanssa. Jos monikulttuurisessa yhteiskunnassa kuitenkin yritetään ylläpitää hyvinvointivaltiota, se maksaa enemmän, koska järjestelmää käytetään paljon karkeasti omaksi hyödyksi ottamatta huomioon muita ihmisiä kuin korkeintaan oman heimon jäsenet.
Yhteiskunnan sisäisen koheesion rapautuminen taas tuo painetta ankarammille tuomioistuinrangaistuksille, koska kunnioituksen ollessa vähäinen monella ihmisellä muita ihmisiä kohtaan, joudutaan lainkuuliaisuuden merkitystä painottamaan kovalla rangaistusasteikolla.
Kanada on monikulttuurisista maista ehkä parhaiten menestynyt. Maassa on toimiva julkisen vallan rahoittama, vaikkakin yksityisten yritysten toimintaan perustuva, julkinen terveydenhuolto. Kuitenkin siellä työttömyysturva ja muu sosiaaliturva ovat Pohjoismaihin verrattuna kovin rajoitettuja sekä opiskeleminen julmetun kallista. Lisäksi siellä on varsin joustava työvoima, koska ammattiyhdistysliike on ajettu alas.
Kanadan naapurimaassa Yhdysvalloissa jotkut asiat taas ovat huonommin. Siellä on enemmän rasismia ja enemmän jengiväkivaltaa.
Yhdysvaltoihin ja Kanadaan muuttaa kuitenkin jatkuvasti hyviä, ahkeria ja usein korkeasti koulutettuja työntekijöitä, koska näissä maissa on pakko tehdä työtä elääkseen yhtään pitempään ja koska kovasti työtä tekevillä on siellä mahdollisuus päästä kultaiselle oksalle. Lisäksi näissä maissa ei turvapaikanhakijoitakaan hyysätä, mikä rajoittaa näiltäkin yhteiskunnan hyväksikäyttämistä.
Singapore on etnisten ryhmien ja uskontojen salaattikulho. Yhteiskunnan sisäisen koheesion puute on siellä korvattu Yhdysvaltojenkin käytäntöä rankemmilla rangaistuksilla. Ja maa pärjää hyvin.
Kulttuurivaikutteiden leviämisessä maiden rajojen yli ja kansojen
välillä ei ole kysymys monikulttuurisuudesta. Monikulttuurisuuden
vastakohta ei ole mono- eli yksikulttuurisuus, vaan se, että
yhteiskunnan jäsenet kannattavat yhteistä kanssakäymisen ja
käyttäytymisen minimisäännöstöä.
Jos ihminen haluaa heikon ammattiyhdistysliikkeen, heikon työttömyys- ja muun sosiaaliturvan, korkeahkot tuloerot ja jengiväkivallan, niin silloin hänen kannattaa kannattaa monikulturismia. Suomessa tällaisen ihmisen kannattaa äänestää esim. SDP:tä.
Palaan lopuksi tähän Ylen uuteen ilmeeseen. Uudet sanamuodot Ylen toimintaa koskevassa laissa eivät aluksi merkitse käytännössä luultavasti mitään. Yhtiössä toimivat edelleen samat toimittajat, joista ovat tähän asti melkein kaikki kannattaneet monikulturismia. Mutta on se edes alku. Joka tapauksessa Ylen toimittajien ei ole enää ainakaan lain mukaan pakko edistää monikulttuurisuutta. Heidän oma heimonsa saattaa kyllä sellaista vaatia heiltä edelleen.
Seuraavaksi kun päästäisiin eroon vielä bysanttilaisesta sananvapauslainsääännöstä, siitä mistä mm. kirjailija Hannu Salama on joskus kärsinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti