keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Kannattaa äänestää, kuule

Eilen tiistaina oli kuluvan Herran vuoden 2019 viimeinen ennakkoäänestyspäivä eduskuntavaaleissamme. Lopullinen äänestyspäivä on sitten kuluvan viikon sunnuntaina 14.4.

Kävin itse antamassa ennakkoon ääneni viime viikon torstaina.

36,1 prosenttia äänioikeutetuista eli 1,5 miljoonaa suomalaista tai Suomen kansalaista oli äänestänyt ennakkoon. Tämä on melko harvinaista ilmeisesti. Mutta mielestäni myönteistä.

Jos on jokin puolue lähellä omaa aatemaailmaa ja omia arvoja, niin silloin yleensä kannattaa äänestää. Vaikka toki asian tekee vaikeammaksi se, että monissa puolueissa on käytössä voimakas puoluekuri. Joku ehdokas on esimerkiksi toiminut aikaisemmin kansanedustajana, ja on toistuvasti tärkeissäkin asioissa äänestänyt puoluekurin mukaisesti vastoin omia julkisesti ilmaisemiaan arvojaan ja mielipiteitään.

Mutta maailma ei ole täydellinen. Joten kannattaa olla tarkkana.

Winston Churchillin sanoja mukaillakseni, demokratia ei ole täydellinen järjestelmä mutta se on paras keksityistä.

Jos ei itse äänestä, niin sitten joku kusipää äänestää kuitenkin ja hänen äänensä saa suhteettoman painoarvon.

Käsittääkseni meillä suomalaisilla olisi asiat paljon huonommin, jos me emme eläisi demokratiassa. Siihen liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa seuraavat asiaan liittyvät kolme blogimerkintääni:

Demokratian neljä etua diktatuuria vastaan

Diktatuurin haitoista

Demokratian ylistyslaulu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti