maanantai 15. maaliskuuta 2021

Ecosia-hakukone, puiden ystävä

Joidenkin mielestä se on Googlen hakupalvelun paras puoli, että se muistaa käyttäjän haut ja kiinnostuksenkohteet ja osaa täten tarjota hänelle kiinnostavaa sisältöä.

Toisaalta voisi olla hyvä, jos ihmiset käyttäisivät enemmän muita internetin hakupalveluita. Itse käytän tätä nykyä useimmiten DuckDuckGo:ta.

Googlen hakupalvelun keskittymisessä käyttäjän seuraamiseen on kaiken muun ohella se huono puoli, että se sulkee käyttäjän tiedolliseen kuplaan.

Tekniikan maailma -lehden sivuilla julkaistui artikkeli, jossa ehdotetaan Googlen vaihtoehdoksi syvähenkistä ja maailmaa hyödyttävää hakupalvelua.

Kyseinen hakupalvelu on nimeltään Ecosia, ja sen ideana on ohjata voitot ympäristöystävällisten projektien edistämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa ensisijaisesti puiden istuttamista. Tuotoilla edistetään myös uusiutuvien energiamuotojen ja kestävän kehityksen maatalouden tukemista.

Ja kuten linkittämässäni artikkelissa sanotaan:

Ecosia ei hyödynnä Google Analyticsin kaltaisia seurantamenetelmiä, ja käyttäjä voi estää seurannan kokonaan (”Do not track”). Tärkeintä on silti se, että palvelun kautta tehdään hakuja. Keskimäärin 45–50 verkkohaulla saadaan istutettua yksi uusi puu. Se tosin taitaa edellyttää sitä, että palveluun sitoutuneet mainostajat saavat samalla osakseen liikennettä.

Eli palvelu elää mainosten avulla. Jostainhan sitä on senkin saatava rahaa ylläpitoonsa. Hienoa on joka tapauksessa palvelun ydinajatus ja se, että palvelu ei seuraa kovin tarkasti käyttäjiään ja että seurannan voi niin halutessaan estää kokonaan.

Voinhan avata Ecosian käytännön käyttäytymistä vielä hiukan: Ecosia ei tallenna hakuja pysyvästi. Ecosia ei myy käyttäjän dataa mainostajille. Haut Ecosiassa ovat ulkopuolisilta salattuja. Ecosia ei käytä kolmannen osapuolen seurantatyökaluja.

Noin se sanoo käyttäytyvänsä.

Itse en voi kuitenkaan ryhtyä vielä käyttämään Ecosiaa pääasiallisena hakukoneenani, koska palvelun käyttöliittymää ei ole vielä suomennettu. Sen verran pitää vetää kotiin päin, vaikka tämä onkin pahaa nationalismia.

Mutta pitää ruveta kokeilemaan tuota kuitenkin... Ehkä palvelu tulee joskus suomennetuksikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti