Barbaarit ja kansalaisluottamuksen menettäminen

Kristillisestä näkökulmasta pakanallisen Rooman valtakunnan aikana jotkut tahot välillä vainosivat kristittyjä näiden uskonnon vuoksi. Tosin ennen keisari Diocletianusta – virassa 284-305 jKr. – vainot harvemmin olivat olleet Rooman valtion järjestämiä vaan olivat satunnaisia ja palvelleet paikallisia tarpeita.

Vain vähän Diocletianuksen jälkeen valtaan tuli keisari Konstantinus, virassa 306-337 jKr., joka paitsi että lopetti kristittyjen vainot ja laillisti kristinuskon, niin myöskin alkoi suosia kristinuskoa. Eikä kestänyt sitten enää kauaa, kun kristityt alkoivat vainota pakanoita ja varsin rankallakin kädellä. Siihen nähden pakanalliset roomalaiset olivat olleet keskimäärin jopa suhteellisen helläkätisiä, kun olivat kristittyjä vainonneet.

Kristittyjen uskonnollinen vaino Rooman valtakunnassa oli lähtenyt usein siitä, että nämä eivät suostuneet olemaan kunnon kansalaisia – tai valtion alamaisia, jos eivät olleet kansalaisia – ja esim. uhraamaan keisarin puolesta. Roomalaiset olivat olleet uskonnollisesti suvaitsevaista väkeä. Kaikki jumalat ja uskonmuodot periaatteessa hyväksyttiin, kunhan ne eivät loukanneet yleistä järjestystä ja kunhan niiden kannattajat eivät uhranneet ihmisiä.

Yhteiskunnan kannalta rakentaviksi katsottuja uskonnon muotoja kutsuttiin nimellä religio ja vähemmän rakentaviksi katsottuja kutsuttiin nimellä superstitio, josta nimityksestä on periytynyt englantiin ja moneen romaaniseen kieleen taikauskoa tarkoittava sana.

Rooma vaati muuten vain uskollisuutta valtiolle. Roomalaiselle uskonnollisuudelle ei ollut tärkeää uskominen oikein, vaan toimiminen oikein. Roomalaiset viranhaltijat saattoivat itse asiassa mennä varsin pitkälle tehdäkseen kristityille helpoksi todistaa uskollisuutensa kansalaisina (tai alamaisina, jos eivät olleet kansalaisia). Esim. uskollisuudenosoitukseksi valtiolle saattoi riittää hajusteenmurusen uhraaminen keisarin puolesta.

Voidaan toki sanoa, että roomalaisilta oli pikkumaista vaatia alamaisiltaan uskollisuudenosoitusta nimenomaan uhrin muodossa. Ja kristityt eivät usein siihen suostuneetkaan. Tämä saattoi herättää roomalaisissa suurta vihastusta, ja sitä saatettiin laajalti pitää huonona siirtona.

Vaikka roomalaiset saattoivatkin suhtautua etnisiin ja alueellisiin ryhmiin kovasti stereotypisoiden, niin heille oli kuitenkin melko lailla vierasta laaja-alainen rasismi. Muukalaisesta ei-muukalaiseksi pääsi sillä, että omaksui roomalaisen kulttuurin eikä ääntänyt latinaa vieraalla tavalla.

Lopuksi pitää vielä mainita se, että vuonna 212 jKr. keisari Caracalla antoi Rooman kansalaisuuden kaikille niille lukuisille vapaille valtakunnan asukkaille, joilla sitä ei vielä ollut. Teko romutti roomalaisen miessovinistisen nimijärjestelmän, mutta ei siitä tässä nyt sen enempää.

Tämän pitkän johdannon jälkeen esitän nyt näkemykseni siitä, mitä tulisi olla länsimaisen kansalaiskuntoisuuden.

Mielestäni tulisi ottaa Suomessa ja muissakin länsimaisissa maissa käyttöön – Suomessa ennen wanhaan käytössä ollut kansalaisluottamuksen menetys. Kansalaisluottamuksen saattoi aikoinaan Suomessa menettää ihminen, joka oli tuomittu vankeusrangaistukseen. Wikipediassa sanotaan siitä mm. näin:

Kansalaisluottamuksen menettänyt henkilö ei ollut äänioikeutettu eikä vaalikelpoinen kunnallisissa tai valtiollisissa vaaleissa. Häntä ei voitu nimittää valtion tai kunnan virkaan eikä valita jäseneksi kunnallisiin lautakuntiin tai yhdistyksen hallitukseen. Hän ei myöskään voinut toimia todistajana eikä toisen henkilön asiamiehenä oikeudessa. Lisäksi henkilö, joka oli menettänyt kansalaisluottamuksensa, ei saanut toimia kauppiaana eikä harjoittaa eräitä laissa mainittuja elinkeinoja.

Mielestäni kansalaisluottamuksen menettäneen tulisi voida toimia oikeudessa edelleenkin todistajana, mutta muuten katson artikkelissa listattujen seuraamusten olevan mainio asia.

Mielestäni länsimaisen kansalaiskuntoisuuden merkkinä tulisi pitää sitä, että ihminen hyväksyy ihmiskunnan moninaisuuden rotuineen sekä ihmisten identiteettien, kulttuurien, maailmankatsomusten, uskonmuotojen ja uskonnonharjoituksien moninaisuuden. Sellaiset ihmiset, jotka esim. haluavat rajoittaa "väärää" mieltä olevien sananvapautta tai jotka painostavat kääntymään johonkin uskoon tai pyrkivät estämään uskonsuuntauksen vaihtamisen, tulisi tuomita menettämään kansalaisluottamuksensa. Samoin sellaiset ihmiset, jotka syrjivät ihmisiä näiden oletettujen tai todellisten rotuominaisuuksien vuoksi.

Kansalaisluottamuksen menetys pysyisi voimassa niin kauan kuin siihen tuomittujen tuomittavat asenteet eivät olisi muuttuneet paremmiksi.

Minusta hyvä nimitys kansalaisluottamuksen menettäneelle olisi "barbaari".