maanantai 10. joulukuuta 2018

Kirja-arvio: Norman Ohler: Hitlerin tabut

Kansallissosialistisen Saksan (1933-1945) asevoimat käytti huumeita. Saksan kansa suosi huumeita. Ja maata johti sen "armoitettu" Führer Adolf Hitler, joka ryhtyi itsekin jossakin vaiheessa käyttämään huumeita.

Aikaisemmin ei kukaan ollut keksinyt, että voisi kirjoittaa kirjan tai tehdä tutkimuksen natsi-Saksan tärkeästä suhteesta huumeidenkäyttöön. Saksalainen kirjailija Norman Ohler kuitenkin sen lopulta teki, ja siksi hänen kirjoittamaansa vuonna 2015 ilmestynyttä kirjaansa Der totale Rausch voi pitää suorastaan käänteentekevänä. Suomeksi kirja ilmestyi seuraavana vuonna nimellä Hitlerin tabut.

Adolf Hitler oli muuten 1930-luvulla ikäistään nuoremman oloinen mies. Ja sitten huumeisiin.

Saksalaiset eivät keksineet metamfetamiinia, joka on amfetamiinijohdannainen, mutta Saksassa aine syntetisoitiin vuonna 1934, ja aineelle annettiin kauppanimi Pervitin. Aineen piti olla suhteellisen vaaraton, mutta aluksi ei tosiaankaan ollut tiedossa aineen käytön kaikkia haittatekijöitä. Pervitinistä se kaikki alkoi. Norman Ohler kertoo kirjassaan kaiken alusta alkaen.

Hitlerin tabut on todella mielenkiintoista luettavaa, vaikka kaikki hauskuus kirjassa tulee vain siitä, että kerrotaan tosiasioita.

Tässä välissä voisin kertoa, että kirja-arvioni sisältää jonkin verran juonipaljastuksia. Jos ne eivät haittaa, niin ehkä sinun kannattaa jatkaa lukemista.

Pervitin levisi lyhyessä ajassa tavallisen kansan käyttöön. Ja aineesta kiinnostui myös Saksan asevoimat. Pervitinin piti auttaa sotilasta taistelemaan ilman väsymystä pitempiä aikoja putkeen kuin normaalisti, ja peräänantamattomasti.

Virallinen kansallissosialistinen Saksa suositteli suhteellista raittiutta, mutta käytännössä tämä ei koskenut Pervitinin käyttöä. Saksan lääkintöhallituksen johtaja yritti hyvällä tahdollaan rajoittaa Pervitinin saatavuutta, mutta kukaan ei hänen ohjeistuksiaan ottanut onkeensa. Pervitinistä oli tullut jo liian suosittua.

Vuoden 1939 elokuussa kaksi diktatuuria, natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, josta on myöhemmin maiden ulkoministereiden mukaan käytetty nimitystä Molotovin-Ribbentropin sopimus. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa sopijat jakoivat välissään olleita maita osaksi omia etupiirejään, joiden suhteen ne saivat menetellä, miten halusivat. Lisäpöytäkirjassa Puolan alue jaettiin osapuolten kesken.

Niinpä natsi-Saksa aloitti syyskuun ensimmäisenä päivänä Herran vuonna 1939 sodan Puolaa vastaan läntisestä Saksasta, Itä-Preussista ja Tshekkoslovakiasta. Neuvostoliitolla oli ensin tekemistä Japanin joukkojen lyömisessä, mutta kun se oli saatu tehtyä, hyökkäsi myös Neuvostoliitto Puolaan syyskuun 17. päivänä. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan natsi-Saksalle, mutta unohtivat julistaa sodan toiselle hyökkääjistä. Salaisen lisäpöytäkirjan järjestyksessä toinen uhri oli muuten Suomi, jonne Neuvostoliitto hyökkäsi marraskuun 30. päivä aloittaen näin Talvisodan. Ja hyvänä sopimuskumppanina Saksa yritti estää Italian hävittäjälentokonetoimitukset Suomeen. Mutta jätetään Suomi toistaiseksi pois tästä kirjoituksesta.

Puolan sotaretkellä Saksan asevoimien sotilaat eivät olleet vielä järjestään Pervitinin vaikutuksen alaisia. Eivätkä myöskään seuraavan vuoden 1940 huhtikuussa, jolloin ne hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan.

Toisin oli kuitenkin jo toukokuussa. Silloin Saksa hyökkäsi Ranskaan ja Benelux-maihin. Asevoimien toimijat, niin alemmat sotilasjohtajat kuin ylemmätkin, jakoivat sotilaille Pervitiniä kuin karkkia. Lääkintähuolto oli myös mukana juonessa.

Saksan asevoimien ylijohto oli suunnitellut suorastaan järjettömän uskaliaan suunnitelman sodan voittamiseksi. Sen sijaan että oltaisiin hyökätty suoraan Ranskan massiivista ja varmasti tehokasta linnoiteketjua Maginot-linjaa vastaan tai hyökätty pohjoisempaa Belgian ja Alankomaitten kautta kiertäen, päätettiin hyökätä Maginot-linja pikkaisen kiertäen vuoristoisen ja metsäisen, erittäin vaikeakulkuisen alueen kautta Ranskaan.

Saksan joukkojen keskitys rajan pinnassa meni alussa pieleen, mutta kun siitä vaikeudesta oli päästy eroon, hyökkäys alkoi. Ja eteneminen. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan sellaista etenemisen vauhtia. Ei olisi ollut kovinkaan vaikeaa pysäyttää koko Saksan sotakoneistoa sopivasti sijoitelluilla joukoilla, mutta länsivalloilla ei ollut tarpeeksi joukkoja juuri tällä alueella. Eikä yksikään tiedustelukone tehnyt ajoissa havintoa rynnistävistä teutoneista, jotta oltaisiin saatu varoitus ajoissa.

Tässä hyökkäyksessä joutui kunnolla koetukseen saksalaisten uusi salamasotadoktriini, jossa on kyse siitä, että hyökätään vastustajan syvyyteen ilmavoimien tuella ja saarretaan vihollinen ja pidetään aloite itsellä. Saksalaiset toimivat lännen sotaretkellä juuri näin.

Ja siinä auttoi Pervitin paljon. Saksalaiset kykenivät etenemään huomattavan nopeasti, koska juuri yhdenkään saksalaissotilaan ei tarvinnut nukkua aluksi, eivätkä saksalaiset sotilaat myöskään kokeneet sen ansiosta fyysistä uupumusta. Ranskalaiset ja brittiläiset joukot saivat yhä uudestaan huomata, että saksalaiset olivat juuri siellä, missä heidän ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla.

Ohlerin mielestä Hitler tuli hieman mustasukkaiseksi kenraalien oma-aloitteisuuteen perustuvasta menestyksestä taistelukentillä ja siksi määräsi Saksan panssarikiilat pysähtymään juuri ennen kuin ne olisivat päässeet perääntyneiden brittien, ranskalaisten ja belgialaisten asemien kimppuun Dunkerquessa. Hitler päätti temmata aloitteen käsiinsä ja tuki vanhan kaverinsa, morfiiniin tykästyneen Luftwaffen, Saksan ilmavoimien, komentajan Hermann Göringin ehdotusta tuhota ilmavoimien avulla vihollinen. Toki Luftwaffe sai aikaan paljon tuhoa, mutta vihollisen pääosaa se ei kyennyt silti tuhoamaan. Tehtävä jäi suorittamatta, ja siitä huolimatta Hitler päätti luottaa kaveriinsa jatkossakin. Mutta Hitlerin yllättävän päätöksen vuoksi 26.5.–4.6. Herran vuonna 1940 liittoutuneet onnistuivat evakuoimaan järjettömän määrän erilaisia vesialuksia avulla 338.000 sotilasta Englannin kanaalin ylitse turvaan. Joten sota ei loppunut tähän.

Operaatio Barbarossa eli idän sotaretki Neuvostoliittoa vastaan alkoi 22.6.1941, koska Hitler oli päättänyt pettää parhaan ystävänsä, Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin. Stalin ei ollut uskonut hyökkäyksen tulevan tuolloin, koska Saksan asevoimat ei ollut hankkinut joukoilleen tarvittavaa määrää talvivarusteita. Tämä ei johtunut suinkaan Hitlerin ovelasta juonesta, vaan siitä, että mies uskoi sotaretken olevan ohi jo jouluun mennessä.

Tällä pitkäkestoisella sotaretkellä Pervitinistä ei ollut aivan samaa hyötyä kuin oli ollut lännen sotaretkellä. Pervitin tosin auttoi kestämään rasituksia pitempään ja antoi ylimääräistä itseluottamusta sotilaille, mutta joskus oli univelka kuitenkin nukuttava pois. Pervitin silti kuitenkin joskus aivan tarpeellisissa tilanteissa toi myös hyötyä, jos ilman sitä sotilas olisi jäänyt marssimisen sijaan lumeen kuolemaan. Kuten oli käydä monen saksalaisen sotilaan, kun Stalin oli määrännyt vastahyökkäyksen Moskovan edustalla vuoden 1941 joulukuussa. Saksan joukot melkein lakosivat lumisille lakeuksille, mutta eivät aivan tuhoutuneet. Ehkä suuri ansio tässä oli Pervitinillä.

Voimme myös sanoa, että Pervitinillä todennäköisesti on kyseenalainen ansio siinä, että se helpotti saksalaisten sotilaiden sotarikosten tekoa. Kun Pervitinin ansiosta sotilas koki euforiaa ja koki olevansa voittamaton, niin oli kenties helpompi murhata juutalaisnaisia ja -lapsia tai neuvostoliittolaissiviilejä tai sotavankeja kuin olisi ollut ilman Pervitiniä.

Palaan välillä Adolf Hitleriin. Ennen sotaa, vuonna 1936, hän aivan sattuman kaupalta oli tutustunut ruiskeiden antamisesta pitävään lääkäriin Theo Morelliin. Hitler ei todellakaan mielellään antanut lääkäreiden koskea itseään, ja Morell tekikin häneen unohtumattoman vaikutuksen parantamalla ruiskeillaan hänen vatsavaivansa, jotka oireet tosin saattoivat olla vain psykosomaattisia. Hitler oli jo alkanut epäillä, ettei hän kykenisi vaivojensa vuoksi täysipainoisesti hoitamaan valtionjohtajantointaan, hommaa, jota kukaan muu kuin Hitler itse ei hänen omasta mielestään kykenisi kunnolla hoitamaan. Ja niin Morellista tuli miehen henkilääkäri. Harvaan ihmiseen Hitler luotti jatkossa niin paljon kuin tähän.

Ja välillä palaan myös Suomeen. En tiedä, miten paljon Suomen puolustusvoimissa käytettiin sodan aikana Pervitiniä. Mutta Jukka Piipponen kertoo kirjassaan Sotavänrikki lentäjästä nimeltä Kustaa Kotsalo, joka pudottuaan kerran talvella vihollisen linjojen taakse lähti sivakoimaan takaisin omien puolelle päin suksilla. Vihollinen oli kuitenkin lähettänyt perään etsintäpartion. Mies ei olisi lopulta millään enää jaksanut jatkaa hiihtämistä, mutta nautti sitten mukanaan ollutta Pervitiniä, ja jo alkoi suksi sitten taas luistaa.

Morellin ensimmäinen ruiske Hitleriin koostui vain rypälesokerista ja vitamiineista. Mutta hän oli maailman hellin pistoksien antaja, ja Hitler tykkäsi. Ajan kanssa pistoksien laatu laajeni monenlaiseen. Mukana oli kaiken maailman douping-aineitakin.

Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Hitlerin vointi kerran heikkeni huomattavasti. Nyt kyseessä oli vakavampi asia, eli punatauti. Mutta mitäs hän eleli lähimmän henkilökuntansa ja vartijoiden kanssa siinä vaiheessa Itä-Preussiin keskelle soita ja metsää perustetussa tukikohdassa. Normaali rypälesokeri-vitamiini-ruiske ei nyt toiminutkaan, joten Morell joutui ensimmäistä kertaa turvautumaan huumeisiin. Hitler kykeni jo seuraavana päivänä ottamaan vastaan neuvonpidon kenraaliensa kanssa, ja Hitler oli ikikiitollinen.

Jopa Hitleriä hermostuneina tapaamaan tulleet kenraalitkin rupesivat ottamaan pistoksia Morellilta. Myös Hitlerin tyttöystävä Eva Braun rupesi ottamaan niitä, jotta pääsisi olemaan samalla aallonpituudella poikaystävänsä kanssa. Morell lääkitsi myös Hitlerin lähimpää henkilökuntaa.

Samalla kun Hitler sulki itsensä kemiallisen palomuurin sisälle, hänen arvostelukykynsä heikkeni. Samaan aikaan kun Stalin alkoi yhä enemmän antaa vastuuta kenraaleilleen, niin Hitler meni toiseen suuntaan ja alkoi yhä enemmän sekaantua sodanjohtoon, mistä oli Saksan sotakoneen toiminnalle kohtuuttomia seurauksia. Mutta kun Hitler oli diktaattori, niin ei häntä voinut kovin kiivaasti kenraalikaan vastustaa. Jos vastusti miehen sotilaallisia määräyksiä kovin paljon, niin tuli siirretyksi syrjään. Kuten kävi myös kenraali Mansteinillekin, jota Hitler kuitenkin periaatteessa arvosti.

Hitlerin sotilaallisesta diletantismista saattoi – ihan vahingossa – olla todellista hyötyäkin, kun suunniteltiin lännen sotaretkeä. Mutta Hitlerillä ei ollut yleisesikuntaupseerin koulutusta, joten hänen jatkuva puuttumisensa sodanjohdon yksityiskohtiin saattoi vain heikentää tilannetta Saksan kannalta.

Mutta lääkitys puri. Kun 1930-luvulla Hitler oli ollut ikäistään nuoremman oloinen, niin 1940-luvulla hänestä tuli lopulta ikäistään vanhemman oloinen. Eva Braun jossain vaiheessa arvosteli poikaystäväänsä tämän kumarasta ryhdistä, jolloin Hitler sanoi takkinsa taskussa olevan painavan avainnipun.

Theo Morell myös perusti mahtavan lääketeollisuusimperiumin käskyttämällä Führerin nimissä saksalaisia siviili- ja sotilasviranomaisia. Hänestä tuli omapäisten toimiensa ansiosta joksikin aikaa hyvin rikas. Hänen liiketoimensa olivat välillä myös vakava uhka Saksan asevoimien rautatie- ja maantiekuljetuksille. Lisäksi häntä ei liiemmälti haitannut, jos osa hänelle lähetetyistä rauhaskuljetuksista oli ehtinyt pilaantua sodan vuoksi matkan varrella. Niistä tehtiin kuitenkin lääkkeitä – Saksan kansalle – ja Hitlerille.

Morell myös koki suhteensa Hitleriin olevan sen verran vahvan, että uskalsi kieltäytyä suorasta määräyksestä, kun Saksan turvallisuusviranomaiset vaativat häntä yhdessä vaiheessa pitämään tiukkaa kirjaa Hitlerille antamastaan lääkityksestä.

Hitler ei halunnut tulla riippuvaiseksi yhdestä ainoasta huumeesta, joten henkilääkäri aina vaihteli reseptejään.

Adolf Hitler yritettiin murhata itse asiassa useamman kerran. Mutta ainoastaan yksi näistä yrityksistä melkein onnistui, nimittäin se mitä tapahtui vuonna 1944 heinäkuun 20. päivänä. Mutta jo ennen sitä Hitlerin jalat olivat alkaneet jatkuvan vapinan. Poissa oli myös se aika, jolloin mies kykeni pitämään oikeaa kättään Hitler-tervehdyksessä parhaimmillaan tuntien ajan.

Heinäkuun 20. päivän murhayritys heikensi Hitlerin kuuloa. Itse asiassa hänen korviensa tärykalvot puhkesivat. Ja pommin sirpaleita piti onkia hänen ihostaan. Puhumattakaan iskun aiheuttamista henkisistä vaurioista.

Iskun jälkeen Hitlerissä otti nyt vallan itsetuhoisen voimakas taipumus käyttää huumeita. Tosin sen verran täytyy Hitleriä "puolustaa", että hän otti sisäänsä vain sellaisia "lääkkeitä", jotka lääkäri määräsi. Aivan kuten Elvis Presleykin teki myöhemmin. Hitler oli saarnannut raittiutta Saksan kansalle, ja Elvis taas tuli osallistumaan Yhdysvaltain presidentin Richard Nixonin huumeidenvastaiseen kampanjaan. Tosin paljonko Morellilla oli tässä vaiheessa enää valinnanvaraa. Kun diktaattori vaati, niin hän sai.

Hitleriä vaivasi tässä vaiheessa jo kaikkien jäsenten itsepintainen vapina.

Eräs asiantuntijalääkäri tutki Hitlerin tämän murhayrityksen jälkeen. Asiaan liittyi se, että mies penslasi Hitlerin röörejä kokaiinipitoisella liuoksella. Potilas ei olisi halunnut lopettaa penslaamista ollenkaan, vaikka röörit oli lopulta todettu puhtaiksi. Lääkäri suostui jatkamaan hommaa vielä jonkin aikaa, sillä ehdolla, että Führer suostuisi täydelliseen lääkärintarkastukseen. Ja kokaiininhimossaan Hitler suostui jopa riisuutumaan alastomaksi lääkärin edessä, mikä oli häneltä vallan tavatonta.

Onnettoman huonona sotilasjohtajana Hitler vielä päätti, huomattuaan, ettei hän voi enää voittaa sotilaallisesti Neuvostoliittoa, että on aika suurhyökkäykselle vuoden 1944 kesäkuussa Ranskaan maihinnousun tehneitä länsiliittoutuneita vastaan. Hyökkäys tapahtui joulukuussa. Huono sää esti aluksi liittoutuneiden ilmaherruuden vaikutuksen alueella, ja liittoutuneilla oli laittaa saksalaisten joukkojen tulpaksi ainoastaan sittemmin kuuluisaksi tullut 101. maahanlaskudivisioona. Se jäi puolustamaan Bastognea, joka oli tärkeä liikenteellinen solmukohta. Puolustajilla ei ollut edes talvivaatteita, mutta he onnistuivat pitämään Bastognen. Koska saksalaiset eivät kyenneet valtaamaan liittoutuneiden polttoainevarastoja ja koska Luftwaffe ei kyennyt enää kovin tehokkaaseen operointiin, liittoutuneet löivät Saksan hyökkäysjoukot heti kun ilma oli seljennyt ja kun oli saatu uusia joukkoja ja kalustoa kuljetettua paikalle ja saatu myös huolto toimimaan.

Vuoden 1944 loppumetreillä liittoutuneet olivat onnistuneet melko tehokkaasti myöskin tuhoamaan Saksan lääketehtaat. Niinpä kun sota jatkui vuoden 1945 puolella, niin pikku hiljaa yksi toisensa jälkeen Hitlerin huumeet yksinkertaisesti loppuivat. Morell yritti haalia varastoja, mistä sai. Mutta lopulta kaikki tai melkein kaikki loppui. Ruiskumestari oli käyttänyt ruiskeisiinsa Saksan valtakunnan kuolemattomaan johtajaan Adolf Hitleriin näiden vuosien aikana yli kahdeksaakymmentä eri tuotetta.

Koska Hitler ei kokenut enää euforiaa, poissa oli myös miehen entinen sytyttävä olemus. Hän ei kyennyt enää vangitsemaan kuulijoittensa mielenkiintoa muusta kuin siitä syystä, että hän edelleen sattui olemaan Saksan diktaattori.

Koska Hitler ei saanut enää huumeita, hän siirtyi sokerin ystäväksi. Myöskin hänen hampaansa tippuivat pois. Tämä saattoi tietysti osaltaan johtua siirtymisestä sokeriin, mutta pääsyy lienee metamfetamiini. Mies laahasi jalkojaan perässään. Parhaimmillaan hän herätti sääliä läsnäolijoissa. Hänen aivojensa dopamiini- ja serotoniinitasot olivat aivan pielessä.

Theo Morell sai lopulta potkut, juuri ennen sodan loppua. Mihin Hitler olisikaan tarvinnut diileriä, joka ei kyennyt enää toimittamaan huumeita.

Hitlerin vuoden 1945 päätöksiin kuului myös käsky tuhota kokonaisuudessaan Saksan kansan tulevat elinmahdollisuudet. Tätä päätöstä oli onneksi miehen myötäjuoksijoiden hankala toteuttaa kyseisessä maailmantilanteessa.

Hitlerin lempiarkkitehti ja kansallissosialistisen Saksan varusteluministeri vuodesta 1942 Albert Speer väitti muistelmateoksessaan, että paitsi että hän olisi sabotoinut johtajansa käskyä Saksan kansan elinmahdollisuuksien tuhoamisesta, niin hän olisi myös mennyt Berliiniin Führer-bunkkeriin tapaamaan Hitleriä ja olisi tuolloin tunnustanut Hitlerille menetelleensä näin. Hitler ei kuitenkaan antanut teloittaa kaveria.

Norman Ohler vaatimattomasti kieltäytyy nimittämästä kirjaansa Hitlerin tabut tutkimukseksi. Kirjan lopussa seisoo kuitenkin varsin kunnioitettavanpaksuinen lähdeluettelo. Mies oli viihtynyt Theo Morellin työhön liittyvien arkistomateriaalien parissa.

Veikkaan, että kirja puolustaa paikkaansa tärkeänä, uutta tietoakin tuovana puheenvuorona. Ja tämä taitaa myös olla ensimmäinen tämän aiheen kokonaisesitys.

Luulen silti löytäneeni huonoa suomennoslaatua sieltä täältä kirjasta. Esim. epäilen, ettei Ohler kirjassaan puhu Saksan "puolustusvoimista". Luulisi, että mies olisi käyttänyt sen sijaan ilmaisua "asevoimat", varsinkin, kun mies ei suhtaudu erityisen myötämielisesti natsi-Saksaan.

Kirjan yksi päähenkilöistä, aikaisemmin varsin nuorekas Adolf Hitler, oli romahtanut psyykkisesti ja fyysisesti 1940-luvulla. Douping-aineiden ja huumeiden käyttönsä vuoksi. Mutta kun tietää Hitlerin rikosten suuruuden, niin ei oikeastaan käy häntä kauheasti surku...

PS. (myöhemmin saman vuorokauden sisällä): Ja kuten lukijakommentoijani huomautti, niin Wehrmacht on suomeksi puolustusvoimat. Eli saatan todellakin olla erehtynyt asiassa, ja Ohler onkin siinä tapauksessa käyttänyt saksankielisessä kirjassaan puolustusvoimia tarkoittavaa nimitystä. Oma mokani, kun sanakirjakin on keksitty.

...

II PS. 17.10.2020: Lienee asiallista pistää tähän linkki kirjoittamaani runoon Sudensuojelijanarkkari.

2 kommenttia:

  1. Jos Ohler puhui Wehrmachtista, sehän on suomeksi nimenomaan "puolustusvoimat".
    Tosin Wehrmacht on jo itsessään käsite, jonka kääntämisen ei pitäisi olla tarpeellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joo. Sanakirjaakin olisi ollut käsillä. Oma moka.

      Jos hän sitten käytti sitä sanaa.

      Ja kylläpä tuli kirjoitettua pitkä merkintä.

      Poista