Yllättävä onnellisuus ja tyytyväisyys

Tunnen erään vanhuksen R, jolla on tapana valittaa ahdistuksestaan ja joka ei lue tätä blogia. Mies on muuten hyvin älykäs, ja hänet tavatessani minulla on tavannut olla pyrkimys aina jollakin lailla koettaa piristää häntä.

Minulla on ollut omatkin pitkäaikaiset ahdistukseni, ja olin tavannut ajatella, että minusta tulee jossain vaiheessa R 2. Ostan hänelle viestikapulan, ja kun jonain päivänä hänestä tulee enemmän liikuntakyvytön, hän antaa viestikapulan minulle, ja minä jatkan sitten narisemista hänen puolestaan.

Hyvin harvoin kuitenkaan olen itse suuremmin valittanut elämäni asioista ystävilleni ja tuttavapiirini jäsenille. Jotta vaikuttaisin normaalilta ympäristöni silmissä, keksin kuitenkin aina jonkin poliittisesti korrektin tavan valittaa pikkaisen.

Enimmäkseen olen kuitenkin pitänyt mölyt mahassani valituksen aiheistani.

Melko äskettäin olin jutellut Discord-palvelussa kolmen tuttuni kanssa. Sanoin heille, että jos olisin jokin verran vammaisempi, niin voisin päästä asumaan "vammaisasuntoon". Olin osittain tosissani. Kyseessä oli itse asiassa vanha maneerini. Nämä rupesivat heti perustelemaan minulle sitä, että miksi minun ei pitäisi sellaiseen mennä asumaan.

Olen tavannut ajatella, että olisin oikeastaan mieluummin tyytyväinen sika kuin onneton filosofi, mutta sille tielle en ole päässyt. Ehkä olen ainakin huono filosofi.

Ennen viime kesää olin saanut päähäni, jossa oli edelliset vuodet asunut jonkinlainen agnostinen kristinuskon muoto, ajatuksen, että on tarpeetonta elää kuin Jeesus Nasaretilainen olisi myös Kristus, pelastaja (tämä muutos ajatuksissani on tietenkin muuttanut täysin suhteeni peruskristilliseen jouluun). Jostain syystä tämä ajatus on auttanut minua.

Olen myös mahdollisesti oppinut olemaan piittaamatta paskaakaan.

Yhdistykseni paikallisessa toimipisteessä oli ollut harjoittelemassa opiskelija M. Kun yksi kävijöistä, joka ei ollut edellä mainittu R, tapasi yhteen aikaan valittaa vähän väliä asioista elämässään, niin M osoitti minun suuntaani ja sanoi, että katso miten Tom on aina myönteinen sairauksistaan huolimatta.

Itse asiassa olenkin huomannut, että kun ennen wanhaan tapasin ajatella, että lasi on puoliksi tyhjä, niin nykyään ajattelen, että se on puoliksi täysi.

On se kummallista. Varsinkin, kun kyse ei ole siitä, että ulkoiset olosuhteet elämässäni olisivat muuttuneet parempaan suuntaan.

Siinä mielessä ne ovat itse asiassa muuttuneet pikkaisen huonommiksi, että viime vuosien aikana seuranani olleet vatsavaivani ovat hieman laajentuneet.

Pluspuolelle laskisin kuitenkin sen, että vaikka käytän nykyäänkin säännöllisesti alkoholia, niin tätä nykyä en ole juuri koskaan humalassa. Tämä seikka johtuu siitä, että upea ruumiini kestää nykyään alkoholia kovin heikosti verrattuna siihen, miten se kesti ollessani 20-vuotias. Joten sitä on pakko käyttää selvästi aikaisempaa vähemmän, kun ei halua useaa päivää kestäviä krapuloita.

PS. Lisäksi haluan lausua mielipiteeni olevan, että tämä meidän koronapandemia-aikamme on kyllä varsin syvältä.