torstai 26. helmikuuta 2015

Todella tyhmä ajatus verkkoyhteisöpalveluista

Päähäni on noussut täysin hullu ajatus. Kun on olemassa näitä verkkoyhteisöpalveluita, niin voisin kunnolla "repäistä" liittymällä kolmeen näistä samanaikaisesti: Facebookiin ("Naamakirja" suomeksi), Google Plussaan (ts. Google+) ja Diasporaan. Päässäni on tapahtunut ilmeisesti jotain outoa, kun tällaisia ajatuksia siellä syntyy.

...Eri asia on sitten se, miten käyttäydyn ja toimin näissä palveluissa, jos niihin ryhdyn.

Facebook on läpikaupallinen palvelu, joka omistaa käyttäjän tiedot, datan ja kuvat. Se myy käyttäjistään saamansa tiedot mainostajille, mikä tekee jälkimmäisistä sen tosiasiallisia asiakkaita. Lisäksi palvelu on tunnettu siitä, että sen yksityisyysasetukset muuttuvat joskus lennosta asiakkailta kysymättä. Facebook on tavannut kohdata aiheellista kritiikkiä muutenkin milloin mistäkin. Nuoret ovat alkaneet karttaa sitä sen vuoksi, että aikuiset ovat vihdoin löytäneet sen suuremmin joukoin.

Google+ on Googlen perustama kilpailija Facebookille. Luulisin sen olevan jälkimmäistä tervehenkisempi, mutta toisaalta Google on Tiedon herra, joten tiedä, miten kuluttajaystävällinen sekin oikeasti on. Yhteen aikaan Google tyrkytti Plussaansa käyttäjilleen joka nurkan takaa, mutta sittemmin yhtiö on alkanut käyttäytyä tässä suhteessa paremmin.

Diaspora on verkkoyhteisöpalvelu, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin. Se ilmeisesti perusajatuksensa mukaisesti kunnioittaa käyttäjien yksityisyyttä ja käyttäjä myöskin omistaa kaiken tietonsa, datansa ja kuvat, mitä on laittanut palveluun.

Olen kokeillut kaikkia kolmea palvelua lyhyehkön aikaa aikoinani.

Diaspora muuten vaikutti heti alusta alkaen kypsältä ja hyvänoloiselta palvelulta, mikä tuntui minusta silloin oudolta.

Diasporasta vielä jotain tärkeää:

Diasporassa käyttäjien tietoja ei ole keskitetty yhdelle palvelimelle, vaan verkkoyhteisö jakaantuu useille eri tahojen ylläpitämille palvelimille, joiden välillä käyttäjien data liikkuu. Palvelimia kutsutaan nimellä "pod" (suom. palko). Liikenne palvelimien välillä on salattu.

Diasporaan voi liittyä joko rekisteröitymällä jonkun muun tahon ylläpitämälle palvelimelle tai perustamalla oman palvelimen. Oman palvelimen perustaminen vaatii teknistä osaamista. Monille palvelimille voi liittyä ilman kutsua.

Alla jokunen Diasporaan liittyvä linkki (ja noita muitahan minä en mainosta):

suomenkielinen Wikipedia-artikkeli Diasporasta

englanninkielinen Wikipedia-artikkeli Diasporasta

diasp.eu, eräs Diasporan "podeista"; etusivu, jolta sekä rekisteröidytään käyttäjäksi että kirjaudutaan sisään, näkyy ainakin minun selaimellani suomeksi

sivu jolle on koottu linkit kaikkiin toimiviin ja joskus toimimattomiinkin Diasporan "podeihin"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti