maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pakoon isotissisen gallialaisnaisen korkkia

Viikko sitten lauantaina riensin vessan oven taakse kollegani ollessa avaamassa Gauloise Brune -nimistä olutta sisältävää suurikokoista pulloa, kuten hyvä tapa kuuluu. Olemme nimittäneet tätä olutta isotissiseksi gallialaisnaiseksi, koska "gauloise" merkitsee ranskan kielessä naispuolista gallialaista ja koska ennen vanhaan sen etiketissä oli myöskin kuvattuna isotissinen gallialaisnainen. Ehkä poliittisen korrektiuden vuoksi etiketti oli aikoinaan vaihdettu toisenlaiseen.

Tuskin olin ehtinyt oven taakse, kun viereeni juuri siihen missä kohdassa takaraivoni oli ollut hetki aikaisemmin, iskeytyi korkki suurella nopeudella.

Kollegani lisäksi minulla oli sinä päivänä toinenkin vieras käymässä, ja kun Gauloise Brunella on taipumus paukahdella avattaessa, niin johonkin sillä pullolla on tähdättävä. Kattolamput ja vieraat katsotaan huonoiksi kohteiksi. Olen kyllä vakuuttunut siitä, ettei kollegani yrittänyt osua minuun. Pullo vain avautui hieman liian nopeasti.

Näissä kulttuurielämätilaisuuksissa minä ja kollegani tapaamme käytännössä aina nauttia joko yhden Gauloise Brunen tai Gouden Carolus Classicin puoliksi. Ne ovat suhteellisen järkeviä belgialaisiksi oluiksi. Ja lisäksi on aina joitakin muita oluita, jotka myös nautimme puoliksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti