Homma vaati heräämistä tunnin ja kymmenen minuuttia tavallista aikaisemmin, ja ylös nousemista huomattavan paljon tavallista aikaisemmin. Kyseessä oli tapaus luokkaa kuolemaa tylympiä kohtaloita. Tosin, kun ulos asti pääsin mökkirähjästäni ja kotitalostani, niin päässäni alkoi soida "Chicagon ratsupoliisin" tunnusmusiikki, versio jossa on laulu mukana. Suomeksi sarja oli nimeltään Due South.
Kävin nyt siis isomman porukan kanssa Nuuksion kansallispuistossa. Meitä oli yhteensä kymmenen. Matka autoilla sinne oli yllättävän pitkä. Matkakohteessa reissu sisälsi taivaltamista hyvän aikaa monipuolisessa kumpuilevassa maastossa, jota kivet ja puunjuuret täplittivät. Jalkojen lihakset saivat paljon työtä, kun ei väylä pitkältä osaltaan muistuttanut tasaista normaalia kävelytietä.
Toisessa päässä etappia leiriydyimme erääseen saareen, joka oli yhdistetty mantereeseen sillalla. Siellä kehitettiin iso nuotio. Syötiin ruisleipää lisukkeilla, paitsi minä, joka ei pysty sellaista nauttimaan syömisongelman takia. Mukana oli myös banaaneja, mutta ne olivat epäreilun kaupan, ja sitä paitsi olin lähimmän vuorokauden sisällä juuri nauttinut banaaneja kaksi, joten en syönyt niitäkään.
Lieskat loimusivat voimakkaanoloisesti, ja savu ja hötöset leijailivat. Grillattiin makkaraa ja keitettiin nokipannullinen kahvia. Nautin kupillisen kahvia ja vetäisin naamaani myös kolme käristettyä makkaraa.
Saaressa tuuli melko paljon. Jouduin välillä pitämään hatustani kiinni, ettei olisi lähtenyt päästä. Kuten laulussa sanotaan: "And my stupid hat flies off my head in every parade". Vaikka ei minun hattuni ole typerä.
Ennen lähtöä saaresta haettiin järvestä vettä ja sammutettiin sillä nuotion jäänteet.
Lopuksi käveltiin pitkä matka takaisin autoille.
Reissu oli raskas, mutta palkitseva.
Olimme kaikki kovasti savunhajuisia.
Päässäni soi reissupäivänä muitakin ikivihreitä kappaleita kuin "Due South", nimittäin Proud to Be Canadian ja The Mountie Song.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti