Minusta ihmisnainen on jälkeläisten tuottamisen suhteen väärin rakennettu. Nimittäin siinä, miten jälkeläinen kasvaa naisessa, ja sitten syntyy. Olen sitä mieltä, että syntymättömän lapsen tulisi kasvaa ja kehittyä naisen vatsanahan ulkopuolella, ei sisäpuolella kohdussa. Niin syntyminen kuin synnyttäminen kun ovat nykyisin voimassa olevalla tavalla hankalia hommia. Ja nainen saattaa parhaissakin olosuhteissa joskus kuolla synnytykseen tai ainakin joutua kärsimään tuskia ja rasitusta jopa esim. kahdentoista tunnin ajan.
Mielestäni kaikkein paras ratkaisu olisi, jos syntymätön lapsi kehittyisi äidin ihoon syntyvässä paukamassa, joka laajenisi aikaa myöten. Kun lapsi alkaisi olla valmis, hän eläisi vielä jonkin aikaa vararavinnon turvin. Samalla kohdun vastine "paukama" rupeaisi pikku hiljaa irtoamaan liitoksistaan. Lopulta äiti kykenisi itse raastamaan sen auki, ja uusi lapsi syntyisi maailmaan.
Eikä haittaisi kauheasti, vaikka "paukama" kasvaisi joskus vähän
isommaksikin, kun lapsen hoitaminen synnytetyksi olisi kuitenkin ainakin
kertaluokkaa enemmän aikaisempaa mallia helpompaa.
Lapsen tulisi toki kyetä seisomaan ja kävelemään heti synnyttyään. Ja seuraavaksi olisi sitten vuorossa vastasyntyneelle tärkeä puhumisen taidon kehittyminen.
Toki tämän mallin voimaansaattaminen vaatisi perusteellista geeniteknologian ja ihmisen insinöröimisen hallintaa.
Ja olen aikuisen oikeasti tätä mieltä. Aprillipäivä meni jo.
Mielestäni "paukama" voisi vaihtoehtoisesti sijaita myös niskassa. Pohjois-Korean ensimmäisellä johtajalla, maassa marxistileninistisen dynastisen perinteen aloittaneella Kim Il-sungilla oli niskassaan paukama. Siksi häntä ei ikinä kuvattu muuta kuin edestäpäin. Toki hänen paukamallaan ei ollut mitään tekemistä lapsen kehityksen kanssa, mutta hän ilmeisesti pärjäsi ihan hyvin sen kanssa. Joten ihmisnaisetkin voisivat pärjätä, jos kohdunvastine sijaitsisi samassa paikassa.
Kirjoitin tämän nyt, koska kellojensiirron aiheuttama aikaerorasitus ei ole vielä päättynyt kohdallani, mistä syystä en saanut kirjoitettua aikomaani tekstiä monikulttuurisuudesta.
Tämä on muuten mahdollisesti ensimmäinen feministinen blogimerkintäni kautta aikojen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti