maanantai 23. maaliskuuta 2015

Joonas Kärnä eduskuntaan (Uudeltamaalta)! [vuonna 2015]

Veljeni Joonas Kärnä on kuluvan vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Muutos 2011 -puolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä.

Olen tuntenut hänet jo pitkään. Hän on kykenevä ja täysipäinen yksilö.

Joissakin politiikan yksityiskohdissa olen eri mieltä hänen kanssaan, mutta suuret linjat ratkaisevat.

Toissa kesänä muistan Joonaksen käyneen kesämökillä läpi Suomen valtion budjetin etsiessään siitä sosiaalisesti paremmin hyväksyttävissä olevia leikkauskohteita.

Joonaksen eduskuntavaaliteesit ovat:
  • Maahanmuuttopolitiikan oltava taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää
  • Työn tekemisen oltava aina kannattavaa
  • Valtion on suojeltava kansalaisiaan
  • Valtion talous saatava tasapainoon
  • Verotusta yksinkertaistettava ja inhimillistettävä
  • Yrittämisen esteitä poistettava


Hänen vaalisivuiltaan pääsee lukemaan näistä tarkemmin kohdasta Teesit (linkkien takaa löytyvät teesien pitemmät selitykset).

Alun perin olin ollut aikeissa äänestää istuvaa kansanedustajaa James Hirvisaarta, mutta Joonaksen ryhdyttyä ehdokkaaksi ajattelin, että kun Joonaksen tunnen Jamesiä paremmin, niin taidankin äänestää häntä.

Muutos 2011 on kansanliikkeenomainen kansallisliberaali puolue, joka ajaa suomalaisten etua, suoran demokratian käyttöönottoa täydentämään edustuksellista demokratiaa ja normaalia sananvapautta diktaattorienkin suosiman "vastuullisen sananvapauden" sijaan. Muutos myöskin vastustaa puoluekuria.

Joonaksen ehdokasnumero on 243, ja häntä voi äänestää ainoastaan Uudellamaalla.

Joonaksen vaalisivustoon pääset tästä. Hänen blogiinsa pääset tästä.

Muutos 2011 -puolueen sivuille pääset tästä.

...
PS 11.4.2015: Lisäsin Muutosta käsittelevään kappaleeseen linkin suoraa demokratiaa käsittelevään blogimerkintääni.

5 kommenttia:

  1. Hehe, tästäkin hyvää tarkoittavasta kirjoituksesta kuultaa sama tuttu asenne: Pääkaupunkiseutu ja Uusimaa on koko Suomi. Missään muualla ei asu ketään. Jouduin etsimään veljesi kotisivulta sen lauseen, jossa mainitaan että kyseessä on Uudenmaan vaalipiiri.

    Terkkuja vaan täältä Ei-Mistään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin mielessäni pyöritellyt ajatusta kirjoittaa "Joonasta voi äänestää ainoastaan Uudellamaalla", mutta vähemmänkin hauska maininta vaalipiiristä jäi sitten pois, kun pyörittelin muita asioita. Kyseessä on täysin perustavaa laatua oleva moka. Korjasin kirjoitukseen. Kiitoksia.

      Kumma ettei yksikään lähitutuistani ollut huomannut tätä. Perse.

      Poista
    2. Itse jaan maailman Vantaan Pähkinärinteeseen, muuhun Suomeen ja sitten muuhun maailmaan.

      Poista
    3. Ei hätää, minua enää nykyisellään vain lievästi naurattaa tuo pääkaupunkiseudulla varsin yleinen näkökulma. Nuorena vihaisena miehenä sellaisesta saattoi ärsyyntyä, tosin lievästi silloinkin. Eipähän vaan tullut käytyä sielläpäin ellei ollut aivan pakko.

      Ehkä lähituttusi myös asuvat lähelläsi, ja heillä on samankaltainen sokea piste näkökentässään?

      Mutta, vaalionnea velipojallesi!

      Poista
    4. Melkein kaikki lähituttuni tosiaan asuvat pääkaupunkiseudulla. Sukulaisia tosin asuu muuallakin, mutta näihin en ole pahemmin yhteyksissä. Yksi todella vanha ystäväni asuu nykyään Kouvolassa, jonne hän oli muuttanut jostain keskeltä metsää. Joskus kymmenen vuotta sitten hän oli vielä asunut itsekin pääkaupunkiseudulla. Luulen täkäläisen näkökulman lientyneen hänessä aikaa myöten. Hän on vain kovin huono itse soittelemaan tai laittamaan sähköpostia, jos huomasi tuon virheen tässä blogimerkinnässäni.

      Kiitoksia toivotuksestasi.

      Virheeni poiki itselleni sellaisen rangaistuksen, että jouduin hieman muokkaamaan laajemminkin sivustojani, joilla olin Joonaksen ehdokkuutta mainostanut...

      Poista