perjantai 11. joulukuuta 2015

SDP:n Kari Rajamäki pisti monikulttuurisuudelle luun kurkkuun

Yle tietää kertoa, että SDP:n Kari Rajamäki edellisten valtiopäivien viimeisenä kansanedustajan tekonaan oli kaatanut esityksen paperittomien maahantulijoiden ilmaisesta terveydenhuollosta, ja nyt kiitoksia sataa hänelle joka puolelta. Rajamäki sanoo, että välittömästi päätöksen jälkeen hän oli saanut tukea lähinnä kansalta, mutta nyt kiitosta on tullut myös virkamiehiltä sekä merkittävissä asemissa olevilta poliittisilta päättäjiltä.

Rajamäki muistuttaa, että ilmaisen terveydenhuollon tarjoaminen laittomasti maassa oleville tai tänne tuleville olisi muodostanut Suomelle vääränlaisen vetovoimatekijän. "Tämän tilanteen hallinta aiheuttaa jo nykytilanteessa niin valtavan lisäkustannuksen, että jokainen voi kuvitella mitä lakiesityksen mukainen tilanne olisi tarkoittanut."

Näin Kari Rajamäki tuli torpanneeksi myöskin oman puolueensa Sosialidemokraattien hellimän monikulturismin.

Perussuomalaisten Olli Immonen oli joitakin kuukausia sitten joutunut myrskyn silmään, kun oli julkaissut Facebookissa pateettisen englanninkielisen julistuksen, joka ei kuitenkaan sisältänyt mitään demokratian tai ihmisyyden vastaista. Siihen nähden Kari Rajamäki on päässyt omassa kaustissaan helpolla, tai ainakin minun tietääkseni. Rajamäki ei ole ainakaan kertonut, että suvaitsevaisto olisi yöt päivät lähetellyt hänelle nimettömiä häväistyskirjoituksia ja tappouhkauksia.

Sääli, että Kari Rajamäki on lopettanut politiikassa mukana olemisen. Minulle hän tulee aina olemaan sisäministeri Kari Rajamäki.

3 kommenttia:

  1. Minkä ilmaisen terveydenhuollon? Minä, tavallisena työttömänä kantasuomalaisena, joudun joka lääkärissäkäynnistä maksamaan maksun. Pienemmän kuin yksityisellä lääkäriasemalla, mutta minun varoihini nähden korkean.

    Onko Suomessa tavoitteena antaa ilmainen terveydenhuolto kaikille Suomeen tulleille, mutta ei omille kansalaisille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska Yle ei ollut uutisessaan lainannut ko. kohdassa Rajamäkeä suoraan, niin olisin minä voinut korjata blogimerkintääni asian. Taidan tehdä sen nyt.

      Poista
    2. Muutin tekstissä kohdan "ilmaisen terveydenhuollon laajentaminen" muotoon "ilmaisen terveydenhuollon tarjoaminen". Tottahan se on, että monella ainakin on ollut ajatuksissa, että laittomille maassaolijoille eli valemaahanmuuttajille terveydenhuolto olisi ollut sitten ilmaista, luulen ma. Mutta en nyt muista vanhoista kevään uutisista tarkkoja sanamuotoja.

      Poista