blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Media ja toisinajattelijat Suomessa ja Neuvostoliitossa

Edesmenneessä itänaapurissa sijainneessa marxistileninistisessä diktatuurissa Neuvostoliitossa toisinajattelijoilla oli vaikeaa. Jätän kuitenkin suosiolla tässä käsittelemättä sen, että siellä toisinajattelijoita suljettiin mielisairaaloihin diagnoosilla "piilevä skitsofrenia". Puhun vain julkisuuden suhteesta toisinajattelijoihin.

Neuvostoliitossa julkinen valta omisti tiedotusvälineet ja julkisen vallan omisti hallitseva kommunistinen puolue. Tiedostusvälineet pyrkivät noudattamaan mahdollisimman hyvin hallitsevan puolueen tahtoa, johon kuului sekin, ettei sen kannalta ikävää julkisuutta saa syntyä, jos se tiedotusvälineistä on kiinni.

Maassa oli toisinajattelijoita, mutta valtiollisen sensuurin vuoksi heidänkin oli vaikea saada monista asioista riippumatonta, objektiivista tietoa. Toki oli olemassa maanalaisia julkaisuja, nk. samizdateja, mutta sitä oli vain vähän. Kaikkivaltias puolue valvoi kaikkea kansalaistoimintaa. Toisinajattelijoiden oli myöskin vaikea saada tietoa toistensa olemassaolosta. Siksi he kokivat olevansa enemmän tai vähemmän yksin.

Suomi on kuulunut itsenäistymisestään alkaen länsimaisiin demokratioihin. Täällä on vallinnut ainakin jonkinlainen sanan- ja julkaisemisen vapaus, joka puutteistaan huolimatta on ollut valovuosia edellä neuvostoliittolaista versiota.

Presidentti Kekkosen aikana, joka virassa yhtäjaksoisesti 1956-1981, yhteiskunta suostui suomettumaan, eli myötäilemään Neuvostoliiton kantoja ja etuja. Pahin kirosana maassamme oli siihen aikaan "neuvostovastainen", joka ei edes oikeastaan tarkoittanut neuvostovastaista, sillä työläisten ja sotilaiden neuvostot demokraattisina eliminä oli jo 1920-luvulla sulautettu puoluevaltioon.

Näinä "demokraattisempina aikoina" Perustuslaillinen kansanpuolue oli valtakunnan virallinen oppositiopuolue, sillä sillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä hallitukseen, koska se vastusti suomettumista. Ei kyllä Neuvostoliitto yhtään tykännyt Kristillisestä liitostakaan (nykyinen Kristillisdemokraatit). Kokoomukseltakin olivat pitkään ovet hallitukseen suljettuja, mutta se lopulta pyrki kovasti suomettumaan, mikä asia sitten synnytti Perustuslaillisen oikeistopuolueen, ja vuonna 1987 Kokoomus lopulta pääsikin hallitukseen, tosin vasta joitakin vuosia ennen Itänaapurin kaatumista.

Neuvostoliitto romahti lopullisesti vuonna 1991, jolloin Venäjä erosi siitä. Neuvostoliiton itäeurooppalaiset satelliittivaltiot olivat vapautuneet isäntämaansa sorrosta jo vuonna 1989.

"Tieteellisyyttään" mainostaneen marxismileninismin romahtaminen Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa jätti Suomessa suuren joukon ihmisiä henkisesti kodittomiksi. Tällaisella mielenrakenteella varustetut ihmiset usein omaksuivat sitten uudeksi "tieteelliseksi" aatteekseen monikulturismin. Monikulturismi on ideologia, jonka mukaan ensinnäkin yhteiskunnassa tulee vallita arvomaailmoiltaan vakavassa ristiriidassa keskenään olevia kuppikuntia, ja toiseksi, sen mukaan ihmisten oikeudet riippuvat siitä, mihin ryhmään hän kuuluu. Lyhyesti sanottuna tämä arvojärjestelmä on seuraavanlainen: Muslimi on arvokkaampi ihminen kuin länsimainen ihminen ja arvokkaampi kuin homoseksuaali, tummaihoinen on arvokkaampi kuin vaaleaihoinen, homoseksuaali on arvokkaampi kuin heteroseksuaali ja nainen on arvokkaampi kuin mies paitsi jokerikorttitapauksessa, joka on muslimimies. Muslimimies on arvokkaampi kuin musliminainen, ja musliminainen on arvokkaampi kuin ei-musliminainen. Ja jos islamin ja homoseksuaalin oikeudet joutuvat ristiriitaan, niin islam voittaa.

Palaan nyt tiedotusvälineisiin. Nykyään luultavasti melkein jokainen valtamedian toimittajista kannattaa monikulturismia. Toimittajat päättävät, että heidän ideologiansa kannalta ikävät mielipiteet ja näkemykset, ovat ne sitten miten perusteltuja tahansa, eivät useinkaan ole julkisuuteen päästämisen arvoisia. Ja jos ne päästetään ilmoille, ne voidaan esittää epäedullisessa valossa.

Myös virkamiehistössä monikulturismi on nykyään suosittu ideologia.

Nyky-Suomessa poliittinen vaino ei ole läheskään niin laajaa kuin oli ollut Neuvostoliitossa. Ainakin jossain määrin nykysuomalaisten toisinajattelijoitten asema suhteessa julkisuuteen kuitenkin muistuttaa sitä, mikä oli Neuvostoliiton toisinajattelijoiden asema.

Valtamedia on joutunut kuitenkin huomaamaan, että sen asema päiväkohtaisen tiedon portinvartijana ei ole enää lähellekään aukoton. Nykyään kun on olemassa sellainen asia kuin sosiaalinen media, joka murtaa median monopolin. Tämä on luonnollisesti herättänyt suurta vihastusta ja sitä on laajalti pidetty huonona historian oikkuna, tai siis valtamedian edustajat ja kannattajat ovat niin tehneet.

Mutta mikä tilanteessa on outoa, niin se että sellainen uusi "media" kuin MV!!??-lehti (entinen Mitä Vittua!!?? -lehti) on ollut osaltaan murtamassa valtamedian valtaa. MV!!??-lehti on tullut tunnetuksi siitä, että siinä on hyvin vähän itse toimitettua sisältöä, että se julkaisee huhuja ja että lisäksi se varastaa varsin paljon aineistoa muilta sisällöntuottajilta. Useamman tällaisen varkauden kohteen ilmoituksia asiasta olen jopa jakanut itse nk. huonossa kakkosbogissani. Lehti kuitenkin tuo esiin sellaisia asioita, joista valtamedia vaikenee. Joka tapauksessa se kertoo jotain valtamedian tilasta, että Mitä Vittua!!?? -lehden kaltaista mediaa tarvitaan. Shit happens!

Ja mikä asiassa on hauskinta, niin valtamedia näyttäisi olevan joutunut jo ainakin ihan pikkaisen nöyrtymään.

Enää tietoa ei jaeta lähinnä ylhäältä alas, vaan paljon myös horisontaalisesti. Kansalaisten ja ei-kansalaistenkin sananvapaus toteutuu nyt paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti