sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä ja isänmaallinen soihtukulkuemielenosoitus

"Marski oli maailmankansalainen." Niin olen minäkin. On itsenäisyyspäivä, Herran vuonna 2015.

Illalla pääkaupungissamme Helsingissä Suomen puolesta mieltäosoittava soihtukulkue lähti Töölöntorilta. 612-yhdistys oli järjestänyt mielenilmauksen. Orwellilaisesti nimetty Vapaus pelissä -niminen täysfasistinen aktivistiryhmä oli ilmoittanut interwebissä aikovansa pysäyttää väkivaltaisesti soihtukulkueen. Täysfasistien ylläpito oli kuitenkin esittänyt nettisivuillaan, ettei tarkoituksena ollut kuitenkaan hakea yhteenottoa poliisin tai "äärioikeiston" kanssa, vaan kannustaa ihmisiä toimintaan 612-soihtukulkueen hidastamiseksi ja "äärioikeiston" järjestäytymisen estämiseksi. Poliisi taas halusi estää vastamielenosoittajia käymästä mielenosoituksen kimppuun. Kun mielenosoittaminen on Suomessa laillista puuhaa.

Suomessa saavat paitsi kunnolliset kansalaiset niin myös myös kusipäät osoittaa mieltään, kunhan ovat ensin ajoissa ilmoittaneet asiasta poliisille, jotta tämä osaa varautua, ja osoittavat mieltä rauhanomaisesti. Tätä kutsutaan demokratiaksi.

"Äärioikeisto" on hyvien ihmisten eli haittamaahanmuuton kannattajien laajalti käyttämä blankotermi, jolla he nimittelevät poliittisia vastustajiaan.

Mutta olivathan vastamielenosoittajat sitten kuitenkin tehneet vahingontekoja, muun muassa maalanneet merkkejä seiniin. Niin, ja he olivat myöskin yrittäneet vahingoittaa poliiseja ja soihtukulkueen osanottajia. Ja huudelleet iskulausetta "ei natseja Helsinkiin, ei natseja mihinkään". No, mitäs olivat siellä!

Avoimesti EU- ja maahanmuuttovastainen Yle oli seurannut mielenosoituksia yleisemminkin.

Minulle tuli tässä mieleen sellainen, että jos joku väittää olevansa isänmaallinen, niin hänen tulisi silloin rohjeta pitää vaatteissaan isänmaallisia symboleja kuten Suomen leijonaa, Suomen lippua, suojeluskuntamerkkiä ja Suomen ilmavoimien entistä tunnusta, ja miksei myös nykyistä. Vaikka kyseessä olisi Vihreää liittoa tai Vasemmistoliittoa kannattava ihminen. Eihän näitä symboleita saa jättää rasisteille ja kiihkonationalisteille. Jos tiedostavaa väestönosaa edustavat ihmiset kävisivät sitten näin sonnustautuneitten ihmisten kimppuun, niin se vain alleviivaisi sitä, että siinä(kin) porukassa on aidosti epäisänmaallisia ihmisiä.

Jos ihminen käyttää samoja keinoja kuin natsit, niin hän on silloin kuin natsit. Jos päämäärät ovat puhtaita, niin keinojenkin niiden saavuttamiseksi tulee olla puhtaita.

Perussuomalaisten varakansanedustaja Juha Mäenpää oli kuulemma julkaissut Facebookissa päivityksen, jossa hän kiittää Jumalaa Niinisalon vastaanottokeskukseksi tarkoitetun rakennuksen tulipalosta. Itse sanoisin, että rakennus oli ilmeisesti tyhjä, kun se poltettiin. Muuten kyseessä olisikin ollut murhapoltto tai sen yritys. Joku tietenkin omisti rakennuksen, joten kyseessä oli toisen omaisuuden tuhoaminen, eikä nyt kyseessä ollut mikään pieni omaisuus.

SDP:n varapuheenjohtaja Krista Kiuru on vaatinut Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia tuomitsemaan kirjoituksen.

Mutta se, että kiittää Jumalaa jonkun toisen omaisuuden tuhoamisesta... Niin, onko meillä ylipäätään varmaa tietoa siitä, että Jumala olisi tämän tuhotyön tehnyt? Luulen, että ei. Ja minusta Mäenpää on tässä kyllä syyllistynyt Jumalan pilkkaamiseen, koska hän näköjään samaistaa omat poliittiset mielipiteensä Jumalan mielipiteeseen. Jään odottamaan sitä, että valtionsyyttäjä nostaa syytteen uskonrauhan rikkomisesta.

Jään odottamaan sitäkin, että Krista Kiuru tuomitsee profeetta Muhammadin siitä, että tämä on vaikuttanut Islamilaisen valtion (entinen Isis) laajamittaisten rikosten syntymiseen. Joita ovat ihmisten orjuuttaminen, raiskaaminen, murhaaminen esim. ristiinnaulitsemalla, pakkokäännyttäminen ja islamilaisen perinteisen raskaan erikoisveron kiskominen "vääräuskoisilta".

Mitä taas tulee nykyiseen maahanmuuttajien eli turvapaikanhakijoiden tulvaan, niin on selvää, että Suomen ei tule olla koko maailman sosiaalitoimistona. Suomella ei ole siihen varaa. Ja toiseksi, suuren määrän Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan integroitumiskyvyttömien ja -haluttomien ottaminen vastaan avosylin on rikos Suomen kansaa vastaan. Mutta sitähän monikulttuurin kannattajat juuri haluavat, että olisi paljon sopeutumattomia. Oppivathan naiset ja tytöt pukeutumaan sitten islamilaisemmin!

Viime kädessä meillä on vain kaksi vaihtoehtoa: joko rajoitamme erittäin rankasti ja perusteellisesti ihmisten maassaolo-oikeuden saamista, tai sitten luovumme sosiaaliturvasta. Yhdysvalloissa turvapaikkajärjestelmä toimii joten kuten juuri sen vuoksi, että pakolaisstatuksen siellä saaneet eivät saa lyhyen kauden jälkeen enää sosiaaliturvaa. Sopeutumiskyvyttömämmät ja työhaluttomammat turvapaikanhakijat tulevat sitten mm. Suomeen, koska tämä on loisijan paratiisi. Ja huomatkaa, että minä en kannata sosiaaliturvan lopettamista. Siihen suuntaan monikulttuurisuuden kannattajat ovat kuitenkin Suomea ajamassa. He ovat niin oikeistolaisia.

PS Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista on keskusteltu ilkeällä ja pahanlaatuisella Hommaforum-keskustelupalstalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti