keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jani Toivola on saanut tyttären! (lapsellinen blogimerkintä)

Vasta äsken havahduin siihen uutiseen, että tunnettu homoseksuaalinen kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) on saanut marraskuun lopulla tyttären. Uutisessa ei kuitenkaan kerrottu, että millä tavalla Jani oli hänet saanut. Oliko tämä tullut perätilan kautta vai kenties kurpitsavaunuilla.

Mutta iloista, että kansanedustaja Toivola saa viettää nyt vauvansa kanssa isyyslomaa kotona.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet oli kuulemma onnitellut tuoretta isää. Mutta hän ei tiettävästi ollut maininnut äitiä ollenkaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole virhe, sillä onhan Biaudet vähemmistövaltuutettu ja miessukupuolen edustajathan Suomessa ovat vähemmistö, ja Jani Toivolahan on mies.

Joidenkin mielestä Jani Toivola näyttää neekeriltä. Mutta oikeasti hän on pelkästään mulatti. Molemmat ovat ihan yhtä hyvä asia. Ja valkoisetkin ovat yhtä hyvä asia.

Minulla on suvussakin tummapintaisia ihmisiä. Hekin ovat hyvä asia, vaikka he ovat heteroseksuaaleja. Rasismi on poissa minusta.

Minusta on kuitenkin hyvin outoa se, että homoseksuaalit voivat saada lapsia. Ihmettelen kauheasti!

2 kommenttia:

  1. Minä jopa luin ääneen kahvitauolla duunikavereilleni samaisen artikkelin ja ihmettelimme porukassa, että lopun aikoja eletään, kun koiraskin synnyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on tämä ihmeellistä. Eräs Vihreä tuttunikin oli ihmeissään, kun asiasta puhuimme.

      Poista