sunnuntai 2. elokuuta 2015

Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto luultavasti on vähemmän viisas

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto on korkeimman omakätisesti naputellut Twitteriin, että Perussuomalaisten puoluejohtajan Timo Soinin tulisi herätä ja ottaa vastuu "omistaan", ja tässä yhteydessä mainitsee äärioikeistolaiset (huom.: uusnatsit), jotka olivat lauantaina Jyväskylässä mielenosoituskulkueensa yhteydessä mekkaloineet.

En sano, että Alanko-Kahiluoto on hullu, mutta voin sanoa, että minusta hän on joko todellisuusrajoitteinen, ilkeä tai paha, taikka kahta näistä, tai ehkä kaikkia kolmea.

Outi Alanko-Kahiluotoa ei varmaan tämän oksennuksensa jälkeen haittaa, jos joku mainitsee, että natsismi on virallisen nimensä kansallissosialismi mukaisesti vasemmistolainen aate. Ja ainakin Suomen ulkopuolella vihreitä pidetään vasemmistolaisina. Tässä yhteydessä voi kyseinen henkilö vielä mainita Neuvostoliiton vankileirien saariston sekä punakhmerien toimittaman kansanmurhan Kambodžassa, sekä Kiinassa toimitetut "Suuren harppauksen" ja kulttuurivallankumouksen.

Natsit ja äärivasemmistolaiset ovat samasta puusta veistettyjä.

Tämä blogimerkintä ei mahtuisi Twitteriin.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi2/8/15 11:23

    Ehkä Outi Alanko-Kahiluoto meni liian pitkälle väittäessään natseja soinin joukoiksi, mutta etpä sinäkään silkkihansikkain kohdenna viestejäsi Vihreistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä myöntää. Mutta en sentään nimittele natseiksi.

      Poista