perjantai 14. elokuuta 2015

Uudet paholaisenmustat shortsit

Kävin tiistaina Varustelekassa kaverin kanssa. Ostin shortsit, paholaisenmustat shortsit, koska olen suuntaamassa kesätamineita vähemmän sotaisaan suuntaan. Mutta mustat ne ovat. Mustat. Shortseissa on luonnollisesti reisitaskut. Niissä on vetoketju-, nappi- ja nepparisepalus. Nappia en aio käyttää ollenkaan. Laitoin ne illalla varmuuden vuoksi pesuun.

Olin jo pari kuukautta sitten tai jotain ollut aikeissa ostaa tällaiset shortsit, mutta silloin en ollut löytänyt sopivaa kokoa.

Musta lierihattuni ei ole enää niin kovin musta, paitsi lierin alapuolelta. Aurinko on kauhduttanut. Luultavasti lähivuosina ostan uuden hatun. Jouduin torstaina erään lehden toimituskunnan ryhmäkuvaan se päässäni. Olo tuntui kiikkerältä istuessani Lammaslammen laiturin kaiteella kuvaa otettaessa. Hyvä etten kellahtanut veteen.

Muuten vakaa aikeeni on vähentää ostamisia Varustelekasta. En sen vuoksi, että olisin alkanut pitää sitä missään määrin huonona kauppana, vaan siksi, että olen aina välillä ostellut sieltä myös sellaista, mitä en olisi välttämättä edes tarvinnut. Varusteleka on nk. oma shoppailupaikkani Myyrmäen ja Lähderannan Alkojen ohella.

Tämä blogimerkintä ei sisällä mitään kovin äärioikeistolaista.

2 kommenttia:

  1. Niin! Musta on vietttelevä..... Hyvä väri vaan sitten on oikeati paholaisen pauloissa...

    VastaaPoista