keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pallokalat länsimaisten ihmisten itseymmärryksen lisääjinä

Noin kaksi vuotta sitten Japanin rannikon edustalta oli löydetty merenpohjasta omituisia hiekkapiirroksia. Geometriset kuviot ovat pyöreitä ja halkaisijaltaan lähes kaksimetrisiä. Ne ristittiin viljapeltokuvioiksi, koska kukaan ei tiennyt, miten ne oli tehty. Kuviot löysi ja ikuisti japanilainen valokuvaaja ja sukellusharrastaja Yoji Ookata.

Myöhemmin selvisi, että monimutkaisia kuvioita piirtelee pikkuinen pallokala. Ja mikä olisikaan parempi syy tehdä taidetta kuin koiraspallokalan parittelurituaali?

Koiras tekee omaan kokoonsa nähden valtaisia kuvioita eviensä avulla houkutellakseen vastakkaista sukupuolta olevia lajitovereitaan paritteluun. Mitä enemmän huippuja ja syvänteitä pyörylässä on, sitä suurempi todennäköisyys kalalla on löytää naaras. Kuvion pikku dyynit toimivat myös suojapaikkana pedoilta, ja niistä on myös munien suojaamiseen.

Mitä tulee maanpäällisiin viljapeltokuvioihin, niin monet ihmiset uskovat, että Maapallon ulkopuolinen elämä on niihin syyllinen. Ajatellaan, että ulkoavaruuden oliot tulevat mainioissa avaruuslentolaitteissaan käsittämättömän supermassiivisenpitkien matkojen takaa piirtelemään Maapallolle viljapeltokuvioita. Näiden toimenpiteiden tarkoitus on kuulemma saada meidät ihmiset ymmärtämään, että meidän ei tulisi sotia, että meidän tulisi meditoida itsemme astraalitasolle, ja kolmanneksi viesti kuulemma kuuluu, että homeopatia on toimivaa. Lisäksi kerrotaan avaruusolentojen vievän lehmiltä anuksia.

Tylsät skeptikot taas tapaavat ajatella, että meren yläpuolisiin viljapeltokuvioihin ovat syyllisiä – ihan vain ihmiset!

Pallokalojen suvunjatkamiseen tähtäävä meripeltokuvioiden piirtäminen kuitenkin voisi olla osoitus siitä, että me voimme suurempaa ahdistusta tuntematta hylätä muut hypoteesit merenpäällisten viljapeltokuvioiden synnylle. Pallokalat ovat kuitenkin syyllisiä niihinkin. Ne ovat sitä paitsi riittävän pieniä otuksia, ettei niitä helposti havaitse työn touhussa, toisin kuin esim. ihmisiä. Occamin partaveitsen periaate pätee tässäkin: usein yksinkertaisin selitysmalli on paras.

Näin muuten äskettäin myös profeetallisen unen maalla kulkevia kaloja koskien. Vasta nyt ymmärrän, mistä siinä on kysymys. Oi, katso: Uni maakaloista.

Minusta pallokalat myös ovat usein sympaattisen näköisiä.

Seuraavan linkin takaa pääset katsomaan kuvia näistä meripeltokuvioista: "underwater crop circles".

Seuraavan linkin takaa pääset katsomaan videonpätkän koiraspallokalan touhuista kuvioiden tekemisestä merenpohjaan: 奄美大島 完成ミステリーサークル!.

4 kommenttia:

  1. Hyvä artikkeli, onkos tämä otus sinulle tuttu? Eikö ole outuoa, että kaikki luonnonihmeet on vai sattumaa tai vahingossa kehittynyttä.
    http://tieteenrakkikoira.blogspot.fi/2014/04/sirkkaayriaisen-nuija-paihittaa.html

    VastaaPoista
  2. Unohdit luonnonvalinnan. Ja kuulemma evoluutiossa melkein kaikki ratkaisut ovat vanhan materiaalin kierrätystä uudella lailla.

    Ja jos evoluutioon liittää jotain filosofisia konnotaatioita, kuten ontologisen materialismin, niin se on jokaisen oma asia. Tai Jumalan kaiken takana tms.

    Olin sattumoisin jostain juuri lukenut sirkkaäyriäisestä. En kyllä tuolta. Mielenkiintoinen epeli.

    ...Pallokalat eivät kyllä liene kovin älykkäitä eläimiä, kun ne turhan usein päätyvät japanilaisen kokin käsiin.

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvio, hienosti rakentaa kuviota koiraspallokala. Hyvä juttu ja hienot linkit.

    VastaaPoista