Kanadan terveydenhuolto

Ennen wanhaan tapasin ajatella, että Kanada on hyvä maa. Tämä johtui siitä, että tykkäsin 1990-luvulla televisiosta tulleesta Chicagon ratsupoliisi -tv-sarjasta. Ja onhan Kanada hyvä maa.

Kanada myöskin muistuttaa ilmastollisesti jossain määrin Suomea, vaikkakin se on pinta-alaltaan käsittämättömän paljon meidän maatamme laajempi.

Kanadassa pidetään nyt parlamenttivaalit. Olin ennen viime vuoden 2024 joulua ennustanut, että Kanadan pääministeri, Liberaalisen puolueen kultapoika Justin Trudeau (s. 1971) näyttää olevan menettämässä pääministerinpallinsa.

Kanadan Liberaaliselle puolueelle valittiin sitten melko pian uusi puheenjohtaja nimeltään Mark Carney (s. 1965), josta tuli samalla maan uusi pääministeri mutta joka, vaikka ei olekaan yhtä valovoimainen tähti kuin edeltäjänsä oli ollut, hoitanee homman ihan hyvin kotiin.

Pääministeri Carney päätti, että pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit. Trudeaun kompuroitua viimeisinä aikoinaan pääministerinä varsin rankasti oli näyttänyt siltä, että Konservatiivinen puolue tulee saamaan vaaleissa murskavoiton. Mutta etelänaapurin presidentin muodostama ja Kanadaan kohdistama uhkailu satoi kuitenkin uuden pääministerin ja hänen puolueensa laariin, koska tämä oli osannut panna lujan lujaa vastaan. Niin se käy. Ja nyt Liberaalinen puolue on se, joka saanee murskavoiton vaaleissa.

Mutta tämä riittää Kanadan poliittisesta järjestelmästä.

Minun piti oikeasti puhua Kanadan terveydenhuoltojärjestelmästä. Seuraava esitykseni perustuu ennen kaikkea englanninkielisen Kanada-oppaan sisältämään tietoon, joka löytyy oppaan sivulta Social Issues.

Siellä sanotaan, että Kanada on Yhdysvaltoja edistyksellisempi maa, mutta ei pidä luulla, että se olisi kaikissa asioissa yhteiskunnallisesti edistyksellinen.

Milloin tahansa kanadalaisilta kysytään mielipidetiedusteluissa sitä, että mistä he ovat kanadalaisina eniten ylpeitä, he vastaavat, että heidän terveydenhuoltojärjestelmästään.

Se alkoi 1960-luvulla, jolloin Kanadan provinsseissa alettiin rakennella jonkinlaisia julkisen terveydenhuollon järjestelmiä.

Vuonna 1984 Kanadan liittovaltion hallitus sääti sitten lain nimeltään the Canada Health Act, joka pakotti provinssien säätämät julkiset sairausvakuutukset noudattamaan tiettyjä standardeja mitä tuli niiden kattavuuteen, ja samalla kielsivät ottamasta maksua lääketieteellisesti välttämättömistä palveluista. Tänä päivänä kaikilla kanadalaisilla on kattava julkinen terveysvakuutus, jota ylläpitävät paikalliset provinssihallinnot ja jota kuitenkin rahoittaa osaltaan myös Kanadan liittovaltio. Ja ilmeisesti territorioitten asukkaitten terveysvakuutuksista on suoraan vastuussa liittovaltion hallinto.

Provinssihallinnot nykyään melko yleisesti ylläpitävät Kanadassa useimpia sairaaloita ja klinikoita, ja lääkärit ja kirurgit niissä laskuttavat asukkaille tarjoamistaan palveluista kutakin provinssia. Tätä nykyä Kanadassa on olemassa vain harvoja yksityisesti toimivia sairaaloita ja klinikoita.

Kanadan julkinen terveydenhuolto on yksi maailman avokätisimmistä mutta samalla myös varsin kallis ylläpitää. Joissakin provinsseissa on heikennetty sairausvakuutuksen kattavuutta taloudellisista syistä, ja kanadalaiset joskus ostavat itselleen ja perheilleen yksityisiltä markkinoilta lisävakuutuksia. Tällainen vakuutus saattaa koskea esim. hammashoitoa. Jonkinlaisen lisävakuutuksen työntekijät kuitenkin yleensä saavat työnantajaltaan.

Kuitenkaan Kanadan lain mukaan yksityisellä sairausvakuutuksella ei voida kattaa sellaisia terveyspalveluita, jotka ovat julkisen terveysvakuutuksen piirissä.

Maassa poliittisen kentän niin oikealla kuin vasemmalla laidalla voidaan arvostella kanadalaista terveysvakuutusjärjestelmää, mutta suurelle kanadalaiselle yleisölle status quo, olemassaoleva tilanne, on lähes pyhä, ja siksi poliitikot Kanadassa harvemmin ehdottavat sairausvakuutusjärjestelmään mitään dramaattisempia uudistuksia tai muutoksia.

Ilmeisesti Kanadassa julkinen terveydenhuolto on tarjolla ilmaisena ainoastaan maan kansalaisille sekä liittovaltion lain tarkoittamille pysyville asukkaille.

PS.:

Wanhasta Kanada-kuumeestani huolimatta olen viimeksi kuluneina vuosina kuitenkin henkisesti kiinnittynyt yhä enemmän Australiaan, vaikka maa on täynnänsä vaarallisia eläinlajeja. Australia on tässä maailmassa myöskin ainoa maa, joka on samalla myös manner.

Kiinnittymiseni Australiaan johtuu mitä ilmeisimmin siitä, että olen tykännyt melko ahkerasti lukea Australian yleisradioyhtiön ABC:n sivuja. Lyhenne tulee ilmaisusta Australian Broadcasting Corporation. Tuohon linkittämältäni sivuston etusivulta toki löytyy myös kivoja uutisasioita, ja lisäksi voi käydä katsastamassa sivuston varsinaisen uutisosaston. Australiassakin on näköjään paraikaa meneillään liittovaltion parlamenttivaalit.

En kuitenkaan haluaisi matkustaa koskaan Australiassa käymään. Koska se sijaitsee liian kaukana. Hätätilanteessa voisin käväistä Virossa.

Tykkään lukea ABC:n nettisivuja englanniksi, koska en osaa indonesiaa, tok pisiniä enkä mandariinikiinaa.

Rykelmä elämän tarkoituksia

Maailmankaikkeushan on epäilyttävä paikka, mutta se ei ole ainakaan pelkästään epämiellyttävä.

Itse jaksan nousta joka päivä ylös sen vuoksi, että sitä ei oikeastaan koskaan tiedä, että mitä uusi päivä tuo.

Yli vuosi takaperin olin toisessa blogissani ilmoittanut keksineeni uuden elämän tarkoituksen, joka olisi

ihmiskunta

Tuohan ei toki paljoa vielä sano. Selvennän sanomaani seuraavassa:

Haluan tukea sukulaisiani. Toiseksi haluan tukea myös ystäviäni ja välillä jopa muita tuttujani. Kolmanneksi haluan tukea etnisiä suomalaisia, varsinkin suomenkielisiä sellaisia. Saamelaisetkin käyvät hyvin, koska he ovat suomalaisten kanssa Suomen alkuperäiskansaa. Neljänneksi haluan tukea länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Viidenneksi haluan tukea koko ihmiskuntaa. Koko ihmiskunnan tukeminen on kaltaiselleni vanhalle nationalistille mahdollista, koska kannatan ajatusta ihmisoikeuksien globalisaatiosta. Se ei ole keneltäkään pois, jos tuen kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia.

Lisäksi voi sanoa, että jokaisen elämään kuuluvat niin ylä- kuin alamäet. Elämässä on lisäksi muutenkin jotain epäilyttävää.

Voi sanoa, että jos elämä on lähinnä helppoa alamäkeen kulkemista, niin ihminen voi kokea tylsyyttä ja tarkoituksettomuuden tunnetta. Vastukset periaatteessa kasvattavat ihmistä ja tekevät osaltaan elämästä elämisen arvoista. Toisaalta jos ihmisen elämä on lähinnä vaivalloista ylämäkeen taapertamista, niin se on luultavasti vielä enemmän persiistä kuin jatkuva, kevyt alamäkeen kulkeminen.

Ihmisen tarkoituksena voi halutessaan nähdä sen, että hän pyrkii tasoittamaan näitä ihmisten teitä.

Siihen ainakin jotenkin liittyen, yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille pitää taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Toinen Rawlsin ajama ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Tässä hieman lisää elämän tarkoituksia:

Jos on mahdollista olla onnellinen, kannattaa olla onnellinen. Jos on mahdollista olla tyytyväinen, kannattaa olla tyytyväinen.

Kannattaa hyväksyä itsensä, vaikka ei voisi hyväksyä kaikkea, mikä omassa elämässä on.

On tärkeää taistella maailmassa vallitsevia kaaoksen ja mielipuolisuuden voimia vastaan. Lopullinen päämäärä elämässä on järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Lopuksi minä haluaisin sanoa, että elämä on sielun vankila. Joku voi nähdä senkin elämän tarkoituksena.

Ihmiset, jotka puhuvat "russofobiasta" tai "islamofobiasta"

Ne jotka puhuvat "russofobiasta", ovat pohjaltaan samankaltaisia ihmisiä kuin ne, jotka puhuvat "islamofobiasta". Vielä puuttuisi sellainen, että puhuttaisiin "kansallissosialismifobiasta".

PS. Tämä taitaa olla ennätys tässä blogissani: viisi aivan lyhyttä blogimerkintää peräjälkeen julkaistuna.

Liberalismi lyhyesti

Liberalismi on vapautta, yksilöä ja tiedettä kannattava poliittinen ideologia, joka on kriittinen uskontoa kohtaan ja joka vastustaa syntyperään perustuvia erioikeuksia. Liberalismi on myöskin porvarillinen ideologia, joka vastustaa laajaa julkisen vallan omistusta elinkeinoelämässä.

PS. Olen muinaisina aikoina julkaissut tässä blogissani myöskin pitkän selostuksen liberalismin sisällöistä. Minuun liittymättömästä Liberalismiwikistä löytyy myöskin hieman siitä eroava selostus.

...

PS. 3.4.2025: Olen tästä tekstistä julkaissut sittemmin myös linguafrancanovan-kielisen version ja sitten jopati vielä pseudolatinankielisen version.

Teokratiat ovat syntiä

Uskonnot ovat erinomainen keino suurten väkijoukkojen ja kansojen hallitsemiseen sekä myös kiihottamiseen. Jos emme sellaista välinettä halua osaksi valtarakenteita, niin meidän tulee tehdä valtioista sekulaareja. Uskonto olkoon yksityisasia. Teokratiat ovat syntiä.

Millä tavalla natsi-Saksan ja Venäjän asevoimien maavoimat eroavat toisistaan

Kysymys: Millä tavalla natsi-Saksan ja Venäjän maavoimat eroavat toisistaan?

Vastaus: Natsi-Saksan maavoimissa raiskaaminen oli ollut kiellettyä.

Äärioikeisto ja minä (hyvin lyhyesti)

Minulla ei ole milloinkaan ollut äärioikeistolaisia mielipiteitä. Toisin sanoen olen ollut koko elämäni ajan synnitön.

Totuudessa eläminen syvähenkisenä oppaana

Ihmisen todellinen kutsumus on elää Jumalan tahdon mukaisesti, totuudessa.

Tuohon tapaan on venäläinen kirjailija Leo Tolstoi (1828-1910) ajatellut. Vaikka Venäjää tällä hetkellä johtaa Ukrainan-syöjä, ja potentiaalinen Suomen- ja maailman-syöjä, Putin, joka haluaa alistaa kaiken rautakorkonsa alle ja jonka vuoksi venäläisyys ei nykyään ole Suomessa kovinkaan suuressa huudossa, niin Tolstoi ainakin edustaa, minun mielestäni, hyvää venäläisyyttä.

Tolstoita inhottivat kiihkonationalismi ja imperialismi, ja sota. Kai voidaan sanoa, että koko hänen ikänsä totuus oli hänen ainoa sankarinsa.

Kirjailijana hän edusti realismia. Olen lukenut nuorempana kaiken hänen suomennetun tuotantonsa, varmaankin yksin Lapsuutta, poikaikää ja nuoruutta (1852, 1854, 1857) lukuunottamatta.

Luin tietenkin aikoinani hänen mammuttiromaaninsa Sodan ja rauhan (1865–1869), jonka keskiössä olivat Napoleonin sodat ja niiden aika. Teoksessaan hän toi esiin myös sellaisen filosofisen näkemyksen, että todellisuudessa pienet ihmiset vaikuttavat yllättävän paljon maailmanhistoriaan suurten henkilöiden sijaan.

Minusta Sodasta ja rauhasta saattoi päätellä, että kirjailijalla saattoi olla jonkinlainen kristillinen maailmankatsomus pohjalla. Hän ainakin tajusi siihen aikaan (evankelisen) kristinuskon perusasian.

Myöhemmin kirjailija tuli ikään kuin hulluksi. Siteeraan siihen liittyen Wikipediaa:

Teoksessa Tunnustus (1882) Tolstoi kuvaa niitä kokemuksiaan, jotka järkyttivät häntä ja saivat lopulta muotoilemaan uuden uskonnon. Kaunokirjallisuutta tärkeämmiksi Tolstoille tulivat nyt kirjoitukset, joissa hän esitti käsityksiään uskonnollisista, moraalisista, yhteiskunnallisista ja taiteeseen liittyvistä kysymyksistä, kuten teoksessa Mitä on taide? (1898).

Leo Tolstoi tuolloin alkoi tuomita kaiken aikaisemmin kirjoittamansa kelvottomaksi. Ja hän perusti eräänlaisen uskonnon, jota alettiin nimittää hänen mukaansa tolstoilaisuudeksi. Sille olivat ominaisia totuudellisuus, ehdoton rauhanaate, valtionvastaisuus ja seksuaalinen pidättyväisyys myös avioliitossa. Tolstoilaisuutta on nimitetty myös kristilliseksi anarkismiksi.

Tolstoilaisen maailmankatsomuksen katsannossa tuomarin ammatissa toimiminen oli syntiä, koska tuomari joutui tuomitsemaan muita ihmisiä, ja Kristus taas oli ollut tuomitsemista vastaan.

Tolstoilaisuus on minun mielestäni uskonnon sijaan pikemminkin eräänlaista järkeisoppia, tai järkeen luottavaa elämänkatsomusta kuorrutettuna Jeesuksen Vuorisaarnan kunnioittamisella. Mutta kun Tolstoi itse halusi esitellä aatteensa uskonnon muodossa, niin hän liitti siihen sitten "Jumalan". Jumalan, jolla ei hänen "uskonnossaan" ollut oikeastaan muuta tekemistä kuin toimia moraalinvartijana. Uskonnon moraalisäännöt on naulattu taivaaseen ja uskovaisen tuntee siitä, että hän noudattaa niitä. Toki ikuisesta helvetinpiinasta rangaistuksena ei sitten puhuttu mitään.

Kai voidaan kaikesta huolimatta todeta, että Leo Tolstoille totuus oli korkein arvo, vaikka hän olikin lopulta vähän himmeä. Toteaisin myös, että mies teki arvokasta työtä siinä, että hän kykeni kaivamaan ulostuloillaan runsaasti maata Venäjän tsaarin hallinnon arvovallan alta.

Tolstoilaisuuden tähti himmeni jo ensimmäisen maailmansodan aikana, ja Suomen sisällis/kansalaissodan aika melko lailla hävitti maastamme kaiken "venäläismielisyyden", jollaiseksi saatettiin ajatella tai kokea sekä Tolstoi että tolstoilaisuus.

Pidän Tolstoista myös sen vuoksi, että hän aina oli valmis puolustamaan Venäjän tsaarin hallinnon alistamia ja sortamia vähemmistökansoja. Hän toki puolusti myös yleensä maansa vähäväkisiä.

Venäjän ja Japanin keisarikuntien välillä käytiin sota vain jokunen vuosi ennen kirjailija Tolstoin kuolemaa vuosina 1904 ja 1905. Sodan kulku oli Venäjän kannalta surkea ja tappiollinen. Tolstoi kuulemma koki vanhan vanhan miehen surua Venäjän kärsimien tappioiden vuoksi. Mutta tämä tekee hänestä vain inhimillisen.

Ehdotukseni kaksikomponenttidemokratiasta

Minähän melko lailla kannatan parlamentaarista demokratiaa. Ennen hirmuvaltio Neuvostoliiton romahtamista vuonna 1991 Suomessa oli ollut voimassa poliittinen järjestelmä, jossa oli sekaisin parlamentaarisen ja presidenttivaltaisen järjestelmän piirteitä. Se muistutti kovasti ranskalaista mallia, joka on Ranskassa voimassa vieläkin. Presidentin valtaa on Suomessa sittemmin vähennetty, mutta edelleen hän on tai näyttää olevan ulkopoliittisissa ja turvallisuuspoliittitissa asioissa tärkein suunnanmäärittäjä.

Ukkini Paavon, isäni isän, ollessa vielä elossa – hän kuoli vuonna 2005 – olin hänelle joskus ehdottanut sellaista, että olisi kiva, jos valtiossa olisi kaksi vallaltaan yhtä vahvaa hallituksen johtajaa, joista toinen johtaisi ulko- ja toinen sisäpolitiikkaa. Ukkini oli virkaiältään wanha ja tärkeä Maalaisliiton/Keskustapuolueen vaikuttaja. Ehdotukseni saattoi olla hauskin poliittinen ajatus, mistä hän oli koskaan kuullut, mutta hän ei silti suoralta kädeltä tyrmännyt ajatustani.

Yli vuosi sitten olin keksinyt koostaa tähän hieman tuosta ammentavan poliittisen mallin:

Tasavallan presidentti, joka on valtionpäänmies, valitaan neljän vuoden välein suoralla kansanvaalilla samoihin aikoihin kuin pidetään eduskuntavaalit, siirtoäänivaalitavalla. Siirtoäänivaalitapa on siitä hyvä, että se hukkaa mahdollisimman vähän ääniä, vaikkakin on matemaattisesti jossain määrin monimutkainen.

Presidentin tehtävä tässä mallissani olisi hoitaa sisä- ja melko lailla myös turvallisuuspoliittiset asiat hallituksessa. Hän nimittäisi suurimman osan ministereistä oman tahtonsa mukaan ja määräisi hallituksen tämän osan toiminnasta. Eduskunta ei voisi antaa epäluottamuslausetta näille presidentin "omille" ministereille.

Eduskunta taas valitsisi hallitukseen ulkoasioita hoitamaan yliministerin. Yliministerin tulisi olla mielellään sellainen, jonka eduskunta katsoo kykenevän yhteistyöhön presidentin kanssa. Yliministeri taas valitsisi alaisikseen pari sellaista ministeriä, joiden hallinnonaloilla on jotain tekemistä ulkopolitiikan hoidon kanssa.

Ulkoasiain yliministerin ja tämän alaisten ministerien tulisi nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, eli eduskunta voisi nämä halutessaan erottaakin.

Presidentti johtaisi hallituksen kokouksia, mutta hän joutuisi ottamaan huomioon sen, että yliministeri hoitaisi ulkopolitiikan ja että tämän takapiruna toimii eduskunta.

Ulkopolitiikka on minusta sen verran tärkeä asia, ettei sitä voida jättää yhden vaaleilla valitun henkilön hoidettavaksi. Asialla on myös turvallisuusaspekteja.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin säätää laissa sellainen, että yliministerin viran voisi eduskunta määrätä otettavaksi käyttöön, jos tarve niin vaatii. Ylimininisterin viran perustamisen mahdollisuus olisi presidentille siis eräänlainen Damokleen miekka. Eli presidentin kannattaisi pitää välit ulkoasiainvaliokuntaan kunnossa.

Minusta olisi myös hyvä, että jos jokin puolue olisi saanut ehdokkaansa kahdeksi peräkkäiseksi kaudeksi valituksi presidentiksi, niin toisen kauden jälkeiselle kaudelle ko. puolue ei saisi asettaa ehdokasta, vaan sen pitäisi pitää yksi kausi väliä.

Miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat?

Jo toiseen otteeseen elämänsä aikana vapaassa vaalissa valituksi tullut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vihainen, koska eurooppalaiset eivät nykyään pahemmin osta yhdysvaltalaisia autoja.

Hän on niin vihainen asian vuoksi, että haluaa asian vuoksi tullimuurin ja kauppasodan välillemme.

Ehkä yhdysvaltalaisten autontuottajien kannattaisi sitten valmistaa sellaisiakin autoja, joihin eurooppalaiset tykästyisivät. Mutta se ei herra presidentille ilmeisesti käy. Vai osaamisestako tässä on kyse?

Eivätkö yhdysvaltalaiset tuottajat osaa valmistaa polttoainepihejä ja laadukkaita mutta samalla riittävän halpoja autoja Euroopan markkinoille? Vai eivätkö halua?

Käsittääkseni nykyään yhdysvaltalaisetkin ostavat usein eurooppalaisia autoja.

Toinen kysymys on sitten, että miksi yhdysvaltalaiset eivät osta eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan valittavat.

Eurooppalaisten pitäisi muka ostaa PC-tietokoneisiinsa yhdysvaltalaisen Microsoftin valmistamaa Windows-käyttöjärjestelmää, jonka levittämisessä joka kotiin Microsoft ei ole epäröinyt käyttää kyynärpäitä. Mutta niin vain ne Bill Gatesin arvot muuttuivat, kun hän ei enää valmistanut ohjelmistoja kellarissa.

Onneksi Steve Ballmer ei sentään ole enää tuon suuryhtiön ohjaksissa.

Kolmas kysymys on se, että miksei Euroopassa käytetä enempää eurooppalaisia käyttöjärjestelmiä vaan Microsoft Windowsia. Tai ei niiden välttämättä tarvitse olla aina eurooppalaisiakaan. Mutta ei niiden tarvitsisi kyllä olla aina yhdysvaltalaisia. Virossa on sentään osattu paljon Suomea paremmin käyttää hyödykseen avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistoja (ne ovat melkein sama asia kuin vapaat ohjelmistot), vaikka Suomi on erään tärkeän avoimen lähdekoodin projektin nimeltä Linux synnyinmaa (linkin takana huonohko mutta sentään tuore blogikirjoitukseni Linux-käyttöjärjestelmästä).

PS. Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara oli muuten äskettäin käsitellyt tuota Trumpin "asiaa" sekä myös laajemmin kaupan vapauden kysymystä julkaisemassaan blogimerkinnässä Kaupan vapaus uhrataan. (Minulla on taipumus olettaa, että Soininvaara on tieteellisissä kysymyksissä yleensä oikeassa, ja onhan hän tutkija eikä ole myöskään toiminut aikoihin aktiivipoliitikkona. Arvo- ja henkilökohtaisen maailmankatsomuksen kysymyksissä hän taas on yhtä oikeassa tai väärässä kuin kaikki muutkin ihmiset, koska ne ovat subjektiivisia kysymyksiä. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.)

Kirjaesittely: Danielle Steel: Siivet

Luin yhdysvaltalaisen kirjailijan Danielle Steelin (s. 1947) romaanin Siivet, jonka olin saanut lahjaksi.

Minulle on ollut henkisesti vaikea lukea naisten kirjoittamia romaaneja. En ole päässyt tästä taipumuksestani eroon, vaikka olen yrittänyt. En ole vain yksinkertaisesti kyennyt pitämään niistä.

Naisten kirjoittamia tietokirjoja sen sijaan olen lukenut mielelläni.

Kerran olin tarttunut siihen, että eräällä keskustelupalstalla oli mainittu suomalaisen naispuolisen kirjailijan tositapahtumiin perustuva romaani, joka sijoittui sotaan. Tartuin kirjaankin, mutta sen päähenkilöt ja vähän muutkin kuitenkin olivat niin täysinäisiä kusipäitä, etten kyennyt tuntemaan heitä kohtaan minkäänlaista myötätuntoa näiden joutuessa kärsimään tai kokemaan nolon lopun. Koska kirjan piti kuitenkin perustua tositapahtumiin, niin jäin ihmettelemään kirjailijan motiivia romaanin kirjoittamiselle. Luin kuitenkin kirjan loppuun, kun kerran olin sen aloittanut.

Mutta Danielle Steel on ilmeisesti ollut hirvittävän suosittu kirjailija, ja hän on kirjoja kirjoittanut käsittämättömän monta.

Kuten Lentoblogistani voisi päätellä, niin lentokoneet merkitsevät minulle paljon. Isäni oli varsin pitkään toiminut lentävänä mekaanikkona (englanniksi termi kuuluu flight engineer) Finnairilla. Ennen wanhaanhan suurissa matkustajakoneissa järjestelmät eivät olleet yhtä automatisoituja kuin nykyään, ja siksi tarvittiin ohjaamoon kahden lentäjän lisäksi myös kolmas työntekijä, jonka tehtävä oli valvoa mekaanisia järjestelmiä.

Arvostan myöskin suuresti Suomen ilmavoimien merkittävää ja taidokasta panosta viime sodissamme idän veristä diktatuuria vastaan.

Tämän kaiken lisäksi olen ylläpitänyt ennen kaikkea suomalaisista sotalentäjistä – termi kattaa tässä yhteydessä oikeastaan muutkin lentokoneen miehistön jäsenet kuin varsinaiset lentokoneen ohjaajat – elämäkerrallista kirjallisuutta aika monen kirjan verran tuottaneen Jukka Piipposen nettisivuja.

Danielle Steelin fiktiivisessä vuonna 1994 ilmestyneessä romaanissa Siivet – suomennos ilmestyi vuonna 1996 – taas ensimmäisestä maailmansodasta kotimaahansa palannut yhdysvaltalainen lentäjä-ässä perustaa lentokentän ja kuljetusfirman. Melko alussa hän palkkaa tuntemansa häntä jonkin verran nuoremman ja myöskin taitavan sotalentäjäkollegan lentäjäksi yritykseensä.

Firman perustajalle tulee sitten perheenlisäystä myös. Yksi näistä on punahiuksinen naisoletettu. Lopulta tulee pimpsasta ulos myös miehen toivoma miesoletettu vauva. Mies toivoo tästä tulevan jatkajan hänen yritykseensä.

Kasvettuaan poika kuitenkin vain isäänsä miellyttääkseen opettelee lentämään.

Punahiuksinen naisoletettu taas on isänsä omistamalla lentokentällä ja lentokoneiden parissa kuin kotonaan. Mutta hänen isänsä on vanhanaikainen: eivät naiset koskaan osaa lentää yhtä hyvin kuin miehet, on hänen ajatusmaailmansa.

Voimme varmaan tässä vaiheessa käyttää myös punahiuksisesta perheenjäsenestä nimityksiä "tyttö" tai "nuori nainen".

Tämä on kuitenkin kuin syntynyt lentokoneiden maailmaan, ja häntä tämä hänen isänsä asenne ärsyttää, vaikka hän rakastaakin tätä.

Koska romaanin teemana on lentäminen, niin siinä oli minulle tarpeeksi kiihoketta yrittää nauttia nyt yhdestä naisen kirjoittamasta romaanista. Minua miellytti lukiessani sitä se, että Siivet on tarinana myös paitsi ihan mukiinmenevä niin oikeastaan myös kannaltani mukaansatempaava. Vähemmän lentokoneista pitäville se saattaisi silti olla pettymys, veikkaan.

Todellisen historian henkilöistä mainitaan romaanissa mm. miespuolinen Charles Lindbergh (1902-1974), joka tunnetaan siitä, että hän onnistui ensimmäisenä ihmisenä lentämään Atlantin valtameren yli ilman välilaskuja (kauhealla lentokoneenrohjolla mielestäni), sekä naispuolinen Amelia Earhart (1897-1937), jonka yritys lentää maailman ympäri päättyi traagisesti.

Steelin tarinaan liittyy myös erittäin yritysorientoitunut lentokonetehtailija. Ja lopulta myös toinen maailmansota.

Niin, ja on mukana kyllä rakkaus- ja parisuhdehölpötystäkin jonkin verran.

Minulle Siivet oli ennen kaikkea hyvän mielen romaani siitäkin huolimatta, että sen tarina sisälsi myös traagisia aineksia.

Romaania voi niin halutessaan pitää myös ihmiskasvoista feminismiä edustavana tarinana.

Pahinta minusta kirjassa on sen suomennos. Yhdessä suhteessa se vilisee anglismia. Keksin tähän nyt omasta päästäni esimerkinomaisen virkkeen, jollaisia löytyy siis romaanin käännöksestä paljon: "Peter sanoi hänelle, että hän juoksee mailin." Suomen kielen sääntöjen mukaan tuossa lukee, että Peter juoksee mailin. Mutta Siipien suomennoksessa asia voi olla siten, että se jolle Peter noin sanoo, juoksee Peterin mukaan mailin.

Osittain kömpelö suomennos selittyy sillä, että vastaavassa englanninkielisessä virkkeessä voidaan käyttää eri sukupuolia tarkoittavia pronomineja "he" ja "she", jolloin virkkeestä katoaa monimerkityksisyys.

Mutta oikea käännös tuollaisesta virkkeestä kuuluisi näin: "Peter sanoi hänelle, että tämä juoksee mailin." Suomen kieli on tässä suhteessa nerokas.

Toivottavasti suomentaja on myöhemmin oppinut kirjoittamaan suomen kieltä oikein.

Friedrich Nietzsche ja yli-ihmisoppi

Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche (1844-1900) kehitti yli-ihmisopin. Myötämielisen tulkinnan mukaan siinä on kyse oman itsensä ylittämisestä. Joka tapauksessa siinä on kyse myös omien päämäärien tavoittelemisesta.

Nietsche syytti kristinuskoa "säälimoraalista" ja kaunasta.

Itse lähestyn kristinuskoa siltä kantilta, minkä olen saavuttanut oivaltaessani aikoinaan kristinuskon perusasian. Mainitsen tämän tässä siitä huolimatta, että minusta on tullut aikaa myöten käytännössä uskonnoton.

Jokainen voi klikata tuota tarjoamaani linkkiä, jos haluaa lukea asiasta enemmän.

Tavallisesti kristillistä etiikkaa pidetään velvollisuusetiikkana. Mutta kristinuskon perusasian oivaltaminen muuttaa ihmisen suhteen Jumalaan, ja velvollisuus häviää. Tai, no, jos ihminen uskoo ikuiseen helvetinpiinaan, niin silloin uskonnossa säilyy kyllä aimo pala velvollisuutta. Mutta periaatteessa kristinusko on sellaista etiikkaa, että toimitaan oikein, koska kyetään. Tämä siitä huolimatta, että kristinusko ei pidä ihmistä moraalisesti enkelimäisenä. Ihminen ei siihen kykene, mutta "Jumala" auttaa hengellään.

Filosofi Nietzsche arvosti antiikin monijumalaisessa uskonnollisuudessa sitä, että niiden harjoittajat ikään kuin palvoivat itseään jumalissa, jotka olivat luoneet omaksi kuvakseen. Hänestä kristinuskon Jumala oli tässä suhteessa paljon huonompi.

Ilmeistä on, että Nietzsche kannatti eräänlaista machiavellismia, jossa on kyse siitä, että johtajan tulee käyttää kaikkia käytettävissään olevia keinoja oman valtansa hyväksi sen sijaan, että antaisi sovinnaisen moraalin rajoittaa itseään.

Friedrich Nietzsche myöskin halveksi köyhiä, sairaita ja heikkoja. Siksi voikin nähdä runollista oikeutta siinä, että vuodenvaihteessa 1888–1889 mies itse romahti henkisesti. Lopun elämänsä mies eli sitten henkisen heikkouden tilassa, ja hänestä ja hänen henkisestä perinnöstään piti omalla tavallaan huolta miehen sisar Elisabeth Förster-Nietzsche (1846–1935).

Elisabeth toimitti veljensä filosofista jäämistöä sillä tavalla, että hän esitti veljensä jo ennen natsismin syntyä eräänlaisena kiihkonationalistirasistina. Historiallisen Friedrich Nietzschen eduksi kuitenkin luettakoon tässä se, että mies ei ollut ollut kovin rasistinen asenteiltaan ja sitä paitsi oli vihannut massaideologioita.

Elisabethin työn seurauksena hänen veljensä korotettiin natsi-Saksassa (1933-1945) suorastaan pyhimykseksi, ja Adolf Hitler itse osallistui Elisabethin vuonna 1935 pidettyihin hautajaisiin.

Itse pidän itsensä ylittämistä ja omien päämäärien tavoittelemista sinänsä myönteisinä asioina mutta filosofi Nietzscheä erittäin epäsosiaalisena ihmisenä. Hän näytti pitäneen kyynärpäiden rajua käyttöä ja muiden ihmisten polkemista oman edun vuoksi kannatettavina asioina. Mielensä oli omaperäinen, mutta kaunis se ei ollut...

Olen sitä mieltä, että myöhemmin elänyt eräänlainen yhteiskuntafilosofi, venäläis-yhdysvaltalainen Ayn Rand (1905-1982) on myöhempi rinnakkaisilmiö Nietzschelle mutta kuitenkin alkuperäistä hengettömämpi. Joka tapauksessa hyvin epäsosiaalinen hänkin, omalla tavallaan. Jos kiinnostaa, niin eräs puolituttuni oli blogissaan julkaissut hieman tätä epäsosiaalisuuttakin käsittelevän blogimerkinnän otsikolla Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla?.

Voisin kannattaa tällaista poliittista aatetta

Erika Vikman -blogimerkintäni julkaisemisen jälkeen minusta on parasta julkaista taas näitä tavanomaisempia ulostulojani:

Kannattaisin poliittista aatetta, joka sisältäisi seuraavanlaiset kannanotot, jos voisin (ja miksi en voisi):

• sananvapaus on kiva asia
  
• kullakin kansalla on oikeus viljellä ja varjella omaa kulttuuriaan, puolustaa etujaan pahassa maailmassa sekä korottaa itsensä kansakunnaksi
• poliitikkojen kannattaa pyrkiä ennalta ehkäisemään poliittisten päätöstensä tarkoittamattomat sivuvaikutukset
• eri kansat, valtiot ja kansakunnat voivat harjoittaa rauhanomaista yhteistyötä keskenään yhteisten etujen ja arvojen pohjalta
• ne voivat myös olla rauhanomaisessa kilpailussa keskenään
  
• ne voivat myös vielä käydä kauppaa toistensa kanssa
• filosofi John Rawlsin (1921-2002) oikeudenmukaisuusteoria on kiva asia
• isänmaallisuuskin on kiva asia
• tieteellinen menetelmäkin on kiva asia
  

PS. Aiheesta huolimatta en ole kertaakaan joutunut sisällyttämään tähän blogimerkintään sellaisia sanoja kuin liberalismi, konservatismi, sosialidemokratia ja nationalismi.

Erika Vikman, UMK, Hitler ja euroviisut

Olen saanut sen käsityksen, että Erika Vikman -niminen laulaja on voittanut juuri Uuden musiikin kilpailun ja tulee edustamaan täten Suomea Eurovision laulukilpailussa tänä Jeesuksen vuonna 2025.

Vikmanin laulu on nimeltään Ich komme. Se on saksaa ja tarkoittaa suomeksi "Minä tulen".

Löysin muistilokeroistani kuitenkin sellaisen asian kuin että tunnettu itävaltalais-saksalainen poliitikko, diktaattori ja kansanmurhaaja Adolf Hitler (1889-1945) olisi joskus puheessaan lausunut: "Er kommt, er kommt!" Suomeksi tämä tarkoittaa: "Hän tulee, hän tulee!" Mies viittasi tällä lauseella silloin itseensä.

Hitler kuitenkin on länsimaisissa yhteiskunnissa, vaikkakaan ei islamilaisissa maissa eikä länsimaisesta imperialismista kärsimään joutuneissa maissa (tämän linkin takaa alempaa ao. dokumentista löytyy siihen asiaan liittyvä traagisen hauska tapauskertomus suoraan Etelä-Afrikan rotusortohallinnon ajoilta), tunnettu absoluuttisen pahan edustajana, joten siksi voi sanoa Erika Vikmanin ja tämän kappaleen Ich komme valitsemisen Eurovision laulukilpailuun olevan huono ratkaisu.

Sanomani ei liity siihen, että olisin misogyyni, vaan Hitleriin. Ei naisoletetuillakaan ole oikeutta lähennellä kansallissosialistista aatetta, ei edes vahingossa.

Vain masentuneet ovat realisteja

Hyväksyn sen ajatuksen, että oikeastaan vain masentuneet ihmiset ovat realisteja.

Masentunut kun näkee maailman sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin hän haluaisi sen olevan.

Tämä tosin varmaankin pätee vain lievästi masentuneisiin ihmisiin.

Ihminen kuitenkin tarvitsee optimismia voidakseen elää. Tämä on hävytöntä, sillä masentuneina meillä olisi paremmat mahdollisuudet selvittää, millainen maailmankaikkeus todella on.

Elämän tarkoitus paskatehtailu

Vuosia sitten olin lukenut jostain, että eräs lääkäri oli ollut sitä mieltä, että ihminen on paskatehdas. Lääkärit melko yleisestikin tietävät melko paljon ihmisruumiin tuotoksista, joten voisi kuvitella, että jo ennen tuota moni lääkäri on ollut samaa mieltä asiasta.

Minusta olisi kauheaa, jos joskus tulevaisuudessa ihmiskunnalle esitettäisiin objektiiviset todisteet siitä, että elämän tarkoitus olisi toimia paskatehtaana. Ja todisteet asian puolesta olisivat suurin piirtein yhtä vahvat kuin sen väittämän puolesta, että Maa kiertää sen ja aurinkokuntamme auringon yhteistä massakeskipistettä.

Mutta totta kai, jos paskatehdasasian puolesta löydettäisiin objektiiviset todisteet, niin totta kai ne pitäisi tuoda julki, vaikka totuuden julkitulo voisikin aihettaa vastaansanomattomia sosiaalisia seurauksia.

Vastaukseni kymmeneen kysymykseen viikon ratoksi

Sanoma-omistajan suorittaman Tiede-lehden surullisenkuuluisaksi joissain piireissä viimeisinä vuosinaan muuttuneen keskustelupalstan tosiasiallisen hylkäämisen vuoksi keskustelupalsta suljettiin vähän yli kaksi vuotta sitten. Eräs yksityisihminen oli sitten perustanut sen parhaita perinteitä seuraamaan keskustelupalstan osoitteeseen tiedepalsta.fi.

Yli vuosi sitten siellä eräs palstan käyttäjistä oli julkaissut kymmenen kysymystä, joihin jokainen palstan käyttäjä sai ao. ketjussa niin halutessaan vastailla. Niiden oli itse asiassa tarkoitus olla ensimmäinen osa 51 kysymyksen pakettia.

En ole tähän mennessä vielä kirjoittanut tälle keskustelupalstalle ainuttakaan viestiä, mutta koska minulla on liikaa aikaa, vastaan näihin ensimmäisiin kysymyksiin alla (ja olen selvät virheet kysymyksissä korjannut):

1. Pitäisikö julkisen alastomuuden olla hyväksyttävää, kun se esitetään performanssitaiteena?

Kyllä, jos sallitaan samalla hakaristien ja muiden törkeäksi käsitettyjen symbolien pitäminen vaatteissaan tai ihossaan.

2. Pitäisikö sotasaaliiksi otettu taide palauttaa siihen maahan, josta se on peräisin?

Minusta tämä kuulostaa ihan siltä, että pitäisi. Jokin roti sentään pitäisi ihmisillä olla.

3. Olisiko negatiivisista piirteistä, kuten aggressiivisuudesta, eroon pääsemisellä (kaikissa ihmisissä) kielteisiä seurauksia? Siis jos kukaan ei koskaan olisi aggressiivinen.

Voi olla, että ihmisten olisi jatkossa vaikea vastata aggressioihin, jos ihminen tai muu eläin joskus sellaista itseen olisi kohdistamassa. Mutta muuten kannatan ylenmääräisen kilpailun ja aggressiivisuuden suitsimista, kunhan otetaan jotenkin ensin selvää, että mihin kaikkeen se voi johtaa.

4. Voiko kipu olla hyvä asia?

Ilmeisesti kovinkaan moni eläin ei eläisi pitkään, mikäli kipuaistimusta ei olisi. Mutta surkeaa on se, että joskus kipua on ihmisellä liikaa kestettäväksi. Olisin hyvin iloinen, mikäli tähän löydettäisiin joskus joku ratkaisu esim. geeniteknologian avulla. Minusta ihminen voisi järjellään kyllä tajuta, että kannattaa reagoida mielekkäällä tavalla, jos käsi olisi murtunut. Parhain ratkaisu ainakin ihmislajille olisi mielestäni sellainen, että luotaisiin mieleen jonkinlainen häiritsevä punaliputus, joka kertoisi, että mistä nyt koskee.

Mitä taas tulee eläimiin, niin ne ehkä kannattaisi päästää päiviltä, jotta ne eivät joutuisi kokemaan koskaan piinaavaa tuskaa.

5. Jos elämäsi päättyisi huomenna, olisitko tyytyväinen siihen, miten vietit aikaasi?

Elämäni on ollut melko lailla perseestä. Mutta olen tyytyväinen kuitenkin siihen, että olen saanut harrastaa piintyneesti eräitä nörttimäisehköjä asioita, joita ilman en olisi kokonainen.

6. Meneekö maailma asteittain huonompaan suuntaan?

Haluan uskoa, että pitemmällä tähtäimellä maailma on menossa parempaan suuntaan. Takaiskuja ja väliaikaisia suunnanvaihtoja toki tapahtuu silti. Olemme tähän mennessä lajina kuitenkin saavuttaneet ja keksineet monia tärkeitä asioita: ensin maanviljelyksen, karjanhoidon ja kotiläintenpidon, kaupungit, valtakuntien rakentamisen, rahajärjestelmän ja vielä myöhemmin demokratian, oikeusvaltion, tieteen, inhimillisen rangaistusjärjestelmän ja teollisen ja tieteellis-teknisen yhteiskunnan sekä lisäksi vielä runsauden maailman sekä yleiset ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien ja runsauden toteutumisen suhteen tilanne ei toki ole tällä hetkellä tasa-arvoinen kaikkialla maailmassa.

Teollisen tuotannon, kulutuksen ja luonnonympäristön tuhoutumisen aiheuttamat ongelmat tulee vielä myös ratkaista. Ihmisen osuus ilmastonmuutoksesta pitää myös mielellään lakkauttaa.

7. Todistaako uskonnollinen kokemus jumalan olemassaolon?

Ei missään nimessä. Kyse on subjektiivisesta kokemuksesta, jolla ei ole objektiivista vastinetta oman mielen ulkopuolisessa maailmassa. Mutta olisi toki mielenkiintoista, jos jonkin jumalan olemassaolo voitaisiin joskus tulevaisuudessa osoittaa.

Tällainen jumala voisi elää toisessa maailmankaikkeudessa, jonka luonnonlakeja me emme tunne, ja ihan oman maailmansa fysiikan lakien kautta tarpeeksi teknisenä olentona olisi luonut meidän maailmamme, koska häntä nyt huvitti tehdä niin. Tällaista olentoa me voisimme halutessamme nimittää Jumalaksi isolla alkukirjaimella, koska meillä on perinteitä sellaiseen. Välttämättä meidän maailmankaikkeutemme ei myöskään olisi aivan niin iso kuin minä se meille nyt näyttäytyy, vaan luojamme voisi saada kaikkeutemme näyttämään paljon suuremmalta kuin se todellisuudessa on. Tämä maailmamme voisi olla suuritöinen simulaatio. Spekulaatioita nämä tällaisetkin toki ovat, ainakin toistaiseksi.

Sivumennen sanoen, eräs entinen tuttuni, josta olen hänen kuolemansa jälkeen käyttänyt salanimeä Vitus Pullo, joka nimi on yhdistelmä Gaius Julius Caesarin (100-44 eKr.) legioonissa palvelleen centurion Titus Pullon, jonka Caesar mainitsee lyhyesti yhdessä toisen centurion Lucius Vorenuksen kanssa puolifiktiivisessä muistelmaromaanissaan Commentarii de Bello Gallico ("Kertomus Gallian sodasta", n. 50 eKr.), ja tanskalais-venäläisen tutkimusmatkailijan Vitus Beringin (1681-1741) nimistä, oli nuoresta pitäen nähnyt ja kuullut runsaasti eläviä hallusinaatioita, eli pikkuakkoja ja-ukkoja. Nämä hänen harhansa olivat siitä loistavia, että hän kykeni ne ehdottomasti erottamaan todellisuudesta. Hän kuitenkin aina välillä halusi päästä niistä eroon, jolloin hän lääkitsi ne pois alkoholilla, joten hän ennen pitkää alkoholisoitui, jo varsin nuorena. Vitus jutteli säännöllisesti kaiken maailman jumalolentojen kanssa. Eniten näistä piti hänelle seuraa kreikkalaisen mytologian sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien (etenkin Ateenan) ja valtioelämän vaalija Pallas Athene, jonka kanssa Vitus Pullo leikillisesti esitti olevansa naimisissa. Vitus Pullo oli myös erittäin lukenut, joten hän tarjosi minulle hyvän filosofisen vastuksen.

8. Onko olemassa absoluuttista totuutta?

Ei ole olemassa absoluuttista kokonaistotuutta ainakaan. Osatotuuksia maailmasta ihmiskunta kyllä kykenee hankkimaan. Monet niistä ovat toki objektiivisiakin, vaikkakaan eivät lopullisesti todistettuja.

Periaatteessa kuitenkaan mitään lopullisesti todistettua väittämää ei edes ole eikä voikaan olla olemassa, koska meillä ei ilmeisestikään voi olla varmaa tietoa todellisuuden olemuksesta.

9. Onko sattumaa olemassa?

Moderni fysiikka muodostuu kahdesta tärkeästä komponentista: yleisestä suhteellisuusteoriasta ja kvanttifysiikasta. Jälkimmäisen mukaan todellisuus näyttäytyy meille objektiivisesti siten, että alkeishiukkasten ja ehkä pienten molekyylienkin tasolla fysikaalinen determinismi ei ole ehdoton, vaan kausaliteetti koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa. Valaisen asiaa esimerkillä: radioaktiivisesta isotoopista ei voida ennustaa, milloin aineen tietty atomi hajoaa edes periaatteessa, mutta voidaan kuitenkin ennustaa melko tarkasti, että tietyn ajan kuluessa aineesta hajoaa tietty määrä atomeita. Fysiikan kausaliteetti on siis tilastollinen. Asiaan voidaan sanoa liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen, jonka mukaan jos hiukkasen paikka tiedetään tarkasti, niin sen liikemäärää ei tiedetä, ja jos hiukkasen liikemäärä tunnetaan tarkasti, niin sen sijaintia ei tiedetä tarkasti.

Tähän väliin sopii kertoa kaksi vitsiä Werner Heisenbergista (1901–1976),:

Poliisi pysäyttää ylinopeutta ajaneen auton. Kuljettaja on itse Werner Heisenberg. – Tiedättekö, kuinka lujaa ajoitte? poliisi kysyy. Mihin Heisenberg: – En tiedä, mutta tiedän täsmälleen, missä olin!

Ja toinen on tällainen:

Heisenbergin koira oli onneton, koska se ei muistanut, mihin oli haudannut mehukkaan luun. Heisenberg lohdutti lemmikkiään: – Emme ehkä tiedä luusi sijaintia, mutta sen nopeuden tiedämme tarkasti!

Tässä vielä ylimääräinen esimerkki kvanttifysiikan kummallisuuksista: Ammutaan joukko fotoneita levyyn, jossa on kaksi pikkuriikkistä aukkoa. Levyn toisella puolella on valoherkkä levy. Siihen osuneet fotonit näyttävät muodostavat interferenssikuvion. On kuin kukin fotoni olisi kulkenut samanaikaisesti kummankin aukon läpi. Alkeishiukkasilla on siis sekä hiukkasen että aallon ominaisuuksia, ja riippuu koejärjestelystä, millaisena ne ilmenevät tutkijalle.

10. Onko onni todellinen asia?

Onni on todellinen asia sen kokijalle. Mutta onnellisuuden taso aina vaihtelee ihmisillä.

Mielestäni hyödyllisempää kuin pyrkiminen onneen on pyrkiminen tyytyväisyyteen. Se on todennäköisesti pysyväisempi tila.

Lisäksi ihmiset ovat asemansa suhteen eriarvoisessa asemassa ihan luonnostaan, koska maailmankaikkeus ei ole oikeudenmukainen eikä välitä.

Mielestäni yksi palvottavimmista jumaolennoista onkin suuri Cthulhu, joka syö palvojansa viimeisenä.

Kyseessä on jokaisen oma asia eikä todistettavissa oleva velvollisuus, mutta eriarvoisuuden pahimpia kuiluja on mielestäni hyvä jonkin verran täytellä yhteiskunnan tasolla. Koska jos ihmisellä on ollut paljon hyvää tai huonoa onnea, niin se ei ole ollut hänen omaa syytään eikä hänen omaa ansiotaan.

Yhteiskunnassa taas kannattaa aina pyrkiä eliminoimaan pahin huono-osaisuus. Kenenkään tyytyväisyyttä ei saa mielestäni hukata.

Koska olemme lähellä kirjoituksen loppua jo, niin voin lisätä yleistä tyytyväisyyttä koskien vielä yhteiskuntafilosofiaa käsittelevän tekstinpätkän:

Yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin (1921-2002) mukaan olosuhteiden tulisi olla kaikkia ihmisiä kohtaan reiluja. Rawls hylkäsi hyötyajattelua kannattavan utilitarismin, joka voi päätyä sellaiseen tulokseen, että joidenkin ihmisten onni ja tyytyväisyys voidaan uhrata, jos joka tapauksessa ihmiskunnan kokonaistyytyväisyys saadaan lisääntymään.

Rawls kannatti liberaalia vapausperiaatetta, jonka mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet niin, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Hän kannatti myös eroperiaatetta, jonka mukaan vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Yksi tärkeä Rawlsin esittelemä ajatus on tietämättömyyden verho. Olin törmännyt tähän ajatusleikkiin ensimmäisen kerran katsoessani muinoin yhdysvaltalaista draamasarjaa West Wing, joka on Yhdysvaltain presidentin kanslian henkilökunnasta ja valtakunnan politiikasta kertova kuvitteellinen mutta hyvin aiheeseen perehtynyt draamasarja. Rawlsin ajatus on, että ihmisten pitää sopia moraalinormeista kuvitellen, että he eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa tulevat päätymään. Näin päädytään ratkaisuun, joka on kaikille paras mahdollinen. Muun muassa vapausperiaate ja eroperiaate syntyvät Rawlsin mukaan juuri tietämättömyyden verhon takana.

Nämä Rawlsin yhteiskuntafilosofiset periaatteet toki sallivat monenlaisia ratkaisuja.

"Miehen ei pidä maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan"

"Miehen ei pidä maata miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan." Tämä on kyllä erinomainen neuvo, jonka Raamattu antaa. Fysiologisesti tuommoinen olisi nimittäin melko vaikea toteuttaa ja voisi vaatia myös verisiä väkivallantekoja.

Jos taas asia käännetään toisin päin, niin naisen olisi huomattavan paljon helpompi maata naisen kanssa niin kuin miehen kanssa maataan. Jos nimittäin dildon käyttö katsotaan sallituksi, niin homma olisi erittäin mahdollista.

Toisaalta tässä sanomani on nykymaailmassa kenties vähän vanhanaikaista, koska nykytieton mukaan naisella voi olla penis ja kivekset ja miehellä emätin, munasarjat ja kohtu.

Liberalismi suhtautuu suvaitsemattomiin uskontoihin suvaitsemattomasti

Mielestäni uskonnonvapauden tulee olla todellista. Mielestäni ei tule sen suhteen antaa erivapauksia niille, jotka uskonnonvapautta vastaan eniten ovat, vaikka se olisi heidän uskontonsa mukaista.

Uskonnon tulisi mielestäni olla joviaali asia. Uskovaisen kohdatessa pyhien tuntojensa loukkaamista hänen tulisi vain kohauttaa olkapäitään ja sanoa: "Aha, sinä olet siis tuota mieltä. Mielestäni sinulla oli oikeus sanoa noin."

Uskonnollisen suvaitsevaisuuden tulee olla uskonnon ydintä. Jos se ei sitä jossain uskonnossa ole, niin sellaisen ei tule liberaalissa yhteiskunnassa myöskään olla sallittu uskonto.

Liberalismi suhtautuu poliittisena ideologiana periaatteessa hyväksyvästi uskonto-nimiseen kulttuuriseen ilmiöön. Tosin tämä koskee vain niitä uskontoja, jotka pysyvät karsinassaan eivätkä pyri hankkimaan pyhille hahmoilleen ja papistolleen poliittista valtaa. Muunlaisiin uskontoihin liberalismi suhtautuu suvaitsemattomasti, koska se haluaa taata ihmisten vapaudet ja oikeudet.

Jos uskonto kannattajiensa pyhien tuntojen takia rajoittaa toisinajattelijoiden tai omien uskovaisten sananvapautta, se vie pohjan kaikilta liberaalin yhteiskunnan oikeuksilta ja vapauksilta, koska sananvapaus on perusta kaikille muille oikeuksille ja vapauksille.

Anglish: ulkopuolisen aineksen poistaminen englannin kielestä

Erään uutisartikkelin mukaan englannin kielen vahvistuminen hermostuttaa monia suomalaisia.

Niin mielestäni pitääkin olla. Mitä hyötyä on liberaalista kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatteesta, jos meidän kaikkien kohtalon tulee joka tapauksessa olla englannin puhuminen. Ja maailman kansat ovat sitten yhdessä samaa harmaata puuroa.

Nyt ei sitten ollakaan suvaitsemassa erilaista kulttuuria!!

Olin noin 20 vuotta sitten ollut erään yrityksen järjestämässä ICT-alan (engl. ICT = information and communication technology = tieto- ja viestintäteknologia tai tieto- ja viestintätekniikka, eli TVT) työvoimakoulutuksessa. Koulutukseen kuului myös ICT-englannin opiskelu. Opettajani, joka oli muistaakseni australialainen, sanoi silloin hyvin, että hänen mielestään hänen äidinkielensä englanti tulisi pistää poikki ja pinoon ja rakentaa alusta alkaen uudelleen.

Englannin kielessä on muuten sanastoa niin anglosaksista, muinaisnorjasta (kieli jota viikingit puhuivat), normanniranskasta, "tavallisesta" ranskasta kuin latinasta. Ja se, miten kukin sana lausutaan kielessä, riippuu yleensä siitä, mistä kielestä sana on peräisin. Englannin kielessä kirjoittamisen ja ääntämisen välinen suhde on mielestäni paljon sekopäisempi kuin ranskassa, josta jotkut sanovat, että sen ääntäminen on vaikea oppia.

Jos englannin kieli todellakin joskus pistettäisiin poikki ja pinoon ja sen jälkeen rakennettaisiin uudelleen alusta alkaen, niin suhtautuisin sen jälkeen jo myötämielisemmin siihen.

Itse asiassa asialle ollaan jo tekemässä jotakin. Tai edes jotain...

On nimittäin olemassa joukko ihmisiä, jotka haluavat poistaa englannin kielestä melko lailla kaikki muut kuin germaanista alkuperää olevat sanat. Projekti kutsuu päämääräänsä anglishin kieleksi.

Siis normanniranskasta, ranskasta ja latinasta peräisin olevat sanat projekti olisi poistamassa englannin kielestä.

Uudella ajalla, kun on tarvittu uusia sanoja englannin kieleen, niitä on yleensä muodostettu latinan pohjalta. Tämä tulisi siis myös loppumaan, jos porukka saisi tahtonsa läpi.

En pidätä hengitystäni odotellessani projektin menestymistä, mutta en silti voi olla toivomatta porukalle onnea ja kestomieltä!

Tässä olisi joitakin esimerkkejä siitä, millaisia anglishin sanat olisivat nykyenglantiin verrattuna:

ability  ->  skill
native  ->  inborn
brilliant  ->  bright
decide  ->  choose
computer -> reckoner
famous -> nameknown
dictionary -> wordbook
vocabulary -> wordstock
ubiquitous -> everywhere
fascinating -> bewitching

Nämä esimerkit olen ottanut projektin Anglish-sivustolta.

Täältä löytyisi hiukan pitempi sanaparien lista.

Tässä olisi sama tekstinpätkä niin normienglannin kuin anglishin kielellä:

normienglannin kielellä: We the People of the United States, in Order to form a more perfect Union, establish Justice, insure domestic Tranquility, provide for the common defense, promote the general Welfare, and secure the Blessings of Liberty to ourselves and our Posterity, do ordain and establish this Constitution for the United States of America.

anglishin kielellä: We the Folk of the Foroned Riches, to make a more flawless oneship, build rightness, bring frith and stillness to our land, shield one another, uphold the overall welfare, and hold fast the Blessings of Freedom to ourselves and our offspring, do foresay and lay down this lawbook for the foroned riches of Americksland.

Poppoo kun vielä saisi kielestään tehtyä sellaisen, että sen kirjoittaminen ja ääntäminen vastaisivat nykyenglantia selvästi paremmin toisiaan, niin kaikki olisi hyvin, jos projekti joskus kaukaisessa tulevaisuudessa saadaan hyödylliseen päätökseensä. Kannattaisin itse asiassa pitemmälle vietyä foneettisuutta myös.

Uudenlaista englantia olisi tavallisen ihmisen myös paljon helpompi oppia, luulen. Myös ne, joiden äidinkieli on englanti, hyötyisivät, sillä heidän olisi nykyistä helpompi oppia kirjoittamaan äidinkieltään.

"Monikulttuurinen itsenäisyyspäivätapahtuma"

Kuukausi sitten yksi hyvä kaverini kertoi osallistuneensa "monikulttuuriseen itsenäisyyspäivätapahtumaan" jossakin paikassa.

Voin hyvin kuvitella sitä ihmisten keskinäistä tappelua ja kitaroiden viskomista toisen päähän.

PS. Monikulttuurisuuden vastakohta ei ole monokulttuurisuus vaan se, että yhteiskunnassa vallitsevat yhteiset minimisäännöt, joiden mukaan kaikki tai melkein kaikki elävät.

Ihmisten kaksileukaisuus

Leuattomat selkärankaiset, joita voidaan nimittää myös leuattomiksi kaloiksi, ilmestyivät maailmaan noin 500 miljoonaa vuotta sitten. Ne kukoistivat aikansa.

Leuattomuudella siis tarkoitetaan tässä sitä, että otuksilta puuttui alaleuka ja mahdollisesti myös yläleuka. Tästä syystä ne eivät kyenneet sulkemaan suutaan taikka jauhamaan ruokaa leukojen välissä. Vähintäänkin tähän ryhmään kuuluneilta selkärankaisilta on puuttunut kita.

Leuattomilla selkärankaisilla meni lujaa, sillä ilman alaleukaakin pärjäsi.

Noin 400 miljoonaa vuotta sitten meret valtasi kuitenkin uusi eläinryhmä: leualliset selkärankaiset. Ilmaisu tarkoittaa sitä, että niillä oli kaksi leukaa: ylä- ja alaleuka.

Eli kyseessä ovat oikeastaan kaksileukaiset eläimet.

Kaksileukaiset selkärankaiset eläimet saivat suhteellisen lyhyessä ajassa valloitettua lukemattomat elinpiirit ja ekosysteemit yksileukaisilta, koska kahdella leualla saa tehtyä niin paljon paremmin kaikkea kuin olemattomalla tai vain yhdellä leualla. Kuten englanniksi sanotaan: survival of the fittest. Satojen miljoonien vuosien takaiseen lajirunsauteen verrattuna vähäleukaisia selkärankaisia eläimiä elää vain joitakin harvoja lajeja nykymaailmassa.

Ympyräsuisiksi (Cyclostomata) nimitetään nykyään selkärankaisten ryhmää, joka sisältää kaikki elävät leuattomat kalat eli nahkiaiset ja viiksiympyräsuiset.

Olen itse henkilökohtaisesti kiitollinen siitä, että minulla on myös alaleuka. Syöminen ja puhuminen helpottuvat sen ansiosta huomattavasti.

Kun puhutaan siitä, että joillakin ihmisillä on kaksoisleuka, niin eivätkö likipitäen kaikki ihmiset ole sellaisia, kun meillä on sekä ylä- että alaleuka?

Jos ihmisellä on kaksi leukaa jo ennestään, niin kolmannen leuan perusteella häntä pitäisi nimittää kolmois- tai kolmeleukaiseksi.