Olen näköjään ollut "uskonnollisen humanismin" kannattaja jo pitkään

Siitä on jo pitkä aika, kun törmäsin käsitteeseen "uskonnollinen humanismi".

Siinä on se vitsi, jos siinä mitään vitsiä haluaa nähdä, ettei "uskonnollisen humanismin" kannattaja ole pohjimmiltaan juurikaan uskonnollinen tai uskovainen.

Kuten suomenkielinen Wikipedia kertoo, niin hepun nimeltä Edward L. Ericson mukaan...

uskonnolliset humanistit eivät usko jumaliin, henkiin, sielun kuolemattomuuteen, tuonpuoleiseen eivätkä minkäänlaisiin pelastusoppeihin. He rakentavat ihmiskunnan tulevaisuuden älyllisyyden, tieteen, henkisen vapauden, yksilön vastuun ja ihmisten yhteistoiminnan varaan

(Tuo ei taida olla suora siteeraus, mutta se näyttää hyvältä tällä tavalla tekstiin sisennettynä.)

Mielestäni paras suomenkielinen termi asialle voisi olla uskontomyönteinen humanismi.

Hepun mukaan myös hartaus, herkkyys, yhteenkuuluvuus ja pyhyyden kokemus on uskontojen ja uskonnollisuuden ydin ja olennainen osa ihmismieltä, ja se jää joka tapauksessa jäljelle, vaikka usko henkilö-jumalaan häviää.

Yksi syy olla "uskonnollinen humanisti" on se, että mikäli yhteiskunnasta pyritään juurimaan pois uskonnollisuus, voi olla seurauksena se, että ihmiset hakevat näitä kokemuksia järjestäytyneen uskonnon helmasta.

En minä ole ihan viime vuosina tuntenutkaan kovin suurta intoa käydä henkistä sotaretkeä uskontoa sinänsä vastaan. Ja vaikka tuntisin, niin ei uskonnon vastainen "ristiretki" johda kuitenkaan uskonnon häviämiseen, vaan se vain painuu maan alle ja saa ehkä entistä vahingollisempia muotoja.

Satuin yli puoli vuotta sitten lukemaan vapaa-ajattelijoiden lehdestä mentalisti Pete Poskiparran haastattelun, joka oli otsikoitu Kyllästyin olemaan kiukkuinen ateisti. Tuon perusteella Poskipartakin vaikuttaisi olevan "uskonnollisen humanismin" kannattaja.

Itse olen muuten arvostanut "aina" taikureita ja mentalisteja siitä syystä, että nämä ovat varsin hyviä paljastamaan huijauksia.

Törmättyäni aikoinani tähän "uskonnollista humanismia" käsittelevään Wikipedian artikkeliin, totesin olevani itsekin tämän liikkeen linjoilla.

Olen ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että uskontojen kukat saakoot yhteiskunnassa kukkia, kunhan rikkaruohot, joiksi nimittäisin toisinajattelijoiden ja tieteen voimakasta nuivimista sekä uskonnollisen valtion kannattamista, pidetään kurissa.

Yksi tärkeä syy minulle tähän asenteeseeni on ollut se, että likimain kaikilla ihmisillä, ja myös tieteellistä ja järkiperäistä ajattelua kannattavilla ihmisillä, on runsaasti sellaisia käsityksiä, jotka eivät nk. pidä missään määrin vettä. Mielettömiä olemme tässä mielessä kaikki. No emme välttämättä aivan samassa määrin mielettömiä, sillä ihmisissä on eroja, mutta mielettömiä yhtä kaikki. Ihmiset ovat kaikki vailla "Jumalan" kirkkautta.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat tieteelliseltä kannalta katsottuna samaa molekyylibiologiaa ilman arvoeroja. Vaikka ihmiset kuinka uskoisivat tieteeseen, niin arvot ja muu henkilökohtainen maailmankatsomus tuovat tieteen ohella muuta merkitystä, ja järjestystä, ihmisten ja yhteiskuntien elämään ja toimintaan.

Olemassaolon perimmäisissä kysymyksissä ei kuitenkaan voi olla objektiivisia todisteita yhtään mistään.

Sallittakoon radikaali ja hieman epätavallinenkin esimerkki aiheesta. Ainakin periaatteessa tieteessä voitaisiin tutkia sitä, että millä lailla raiskaajan väkivallanteostaan saamaa nautintoa voitaisiin lisätä. Mutta tosiasiassa kuitenkin ihmisten omasta päästään keksimät lait, normit, arvot ja henkilökohtainen maailmankatsomus rajoittavat sitä, mitä tieteessä tutkitaan ja voidaan tutkia. Ne vaikuttavat niin tutkijan, tutkimuksen rahoittajan kuin tieteellistä tutkimusta säänteleviä lakeja säätävien tahojen toimintaan.

Tuollaista vapaan tieteellisen tutkimuksen rajoittamista voidaan pitää eräänlaisena poliittisena konservatismina, mutta minusta näyttää siltä, että likimain kaikki ihmiset kannattavat sitä. Mitä tahansa ei voida tutkia tieteellisesti koska aina tulee elämän eli muiden ihmisten asettamia esteitä sellaisen tielle. Kyllä eläinlajimme homo sapiens on sitten konservatiivisista konservatiivisin!

Siteeraan muistinvaraisesti: kuten eräs henkilö on aikoinaan jossakin lausunut: "Arvot ovat kaikki uskontoa tai ennakkoluuloja.

Ne johtuvat siitä, että ihminen on tarinoiden luomista ja kertomista rakastava voimakkaasti kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä eläinlaji.

Listaukseni hienoista poliittisista ajatuksista

Tätä voi niin halutessaan pitää yhtenä lukuisista vuosien varrella tässä blogissani julkaisemistani poliittisista itsemäärittelyistäni. Tämä eroaa melkein kaikista muista aikaisemmista kuitenkin siinä, että en ole siinä pyrkinyt ollenkaan minimalisoimaan sitä, kuinka monta kohtaa sisällytän siihen. Jos laskin oikein, niin listauksessa on 20 kokonaista kohtaa. Oi, siis, katso:

Kannatetaan demokratiaa.

Kannatetaan oikeusvaltiota.

Kannatetaan keksimääni seksikästä poliittista järjestelmää, vaikka se on huono.

Kannatetaan luonnon- ja ympäristönsuojelua.

Kannatetaan liberalismin yksilönvapauksia, mukaan lukien sananvapaus, joka on tarkoitettu ennen kaikkea "väärää" mieltä oleville.

Pyritään siihen, että poliittisilla päätöksillä olisi mahdollisimman vähän tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

Kannatetaan periaatetta, että sitä ei pidä yrittää korjata, mikä ei ole rikki.

Kuitenkin tunnustetaan, että joskus joudutaan tekemään uudistuksia, ettei yhteiskunta ole tai mene rikki.

Hyväksytään markkinatalous yksityisine yrityksineen, mutta tasoitetaan ja rajoitetaan sen pahimpia ylilyöntejä.

Kannatetaan ajatusta, että julkisen vallan tulee lieventää ihmisten eriarvoisista lähtökohdista johtuvaa epätasa-arvoa. 

Kannatetaan filosofi John Rawlsin (1921-2002) vapausperiaatetta ja eroperiaatetta: Vapausperiaatteen mukaan kaikille ihmisille tulee taata mahdollisimman laajat vapaudet siten, etteivät ne rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia. Eroperiaatteen mukaan taas vain ne taloudelliset erot ovat oikeudenmukaisia, jotka maksimoivat sen kansalaisen aseman, joka loppujen lopuksi jää huonoimpaan asemaan. Joidenkin ihmisten kohdalla voidaan siis oikeuttaa korkeammat tulot, jos se hyödyttää myös vähäosaisimpia.

Todetaan, että on olemassa nk. luonnollisia monopoleja, joita julkisen vallan ei käytännön syistä kannata antaa markkinoitten hoidettavaksi.

Pidetään rasismia eli käsitystä, että jokin ihmisrotu tai etninen ihmisryhmä on luonnollisesti "alempi", vihamielisenä järjelle ja ihmisyydelle.

Uskotaan, että liberaalihko nationalismi on tai voi olla myönteinen yhteiskunnallinen voima, ja uskotaan myös, että kiihkonationalismi on vähemmän myönteinen yhteiskunnallinen voima. Hyväksytään kansalaisten ihmiskasvoisen nationalismin ilmaisut.

Uskotaan, että valtio on Järjen instrumentti, jonka tulee ajaa kansan ja kansakunnan hyvinvointia.

Kannatetaan ihmisoikeuksien globalisaatiota.

Vastustetaan poliittista uskonnollisuutta, uskonnollista arkipukeutumista, pyhän sodan ajatusta uskonnossa ja naisten, miesten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten syrjimistä uskonnon varjolla, eläinten rituaaliteurastuksia, naisten, tyttöjen, miesten ja poikien sukuelinten silpomista uskonnollisilla perusteilla. Valtion ja julkisen vallan tulee olla uskonnollisesti sitoutumattomia yksin lukuunottamatta valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin virallisiin menoihin osallistumista.

Vastustetaan poliittista väkivaltaa.

Vastustetaan oikofobiaa eli fobiaa omaa kansaa kohtaan (fobiassa on kyse sairaalloisesta pelosta).

Vastustetaan monikulttuurisuutta siinä mielessä, että vastustetaan rinnakkaisyhteiskuntien syntymistä yhteiskunnan sisälle.

Kannustetaan kansojen, kansakuntien ja valtioiden välistä rauhanomaista yhteistyötä yhteisten arvojen ja etujen pohjalta.

Uskotaan, että julkista valtaa ei pidä oleellisessa määrin luovuttaa ei-julkisille tahoille.

Korjasin itse Fairphone 4 -puhelimeni

Yhdessä romaanissa muistaakseni isompi joukko henkilöitä oli muuttamassa uusiin maailmoihin syvän avaruuden halki. Yhteen avaruusaluksista oli tungettu kaikki puhelinteknikot. Tämä siis oli 1980-lukua. Avaruusalukseen tuli lopulta vika, ja se syöksyi laskeutuen jollekin elinkelpoiselle planeetalle.

Siinä tällainen aasinsilta. Minulla ja yhdellä ystävälläni Liisalla sattuu olemaan käytössä sama puhelinmalli eli Fairphonen sukupolvea neljä edustava älypuhelin. Fairphone on ikään kuin jonkinlainen reilun kaupan puhelin, tai ilmeisesti ainakin ylivoimaisesti parasta tällä heikosti kilpaillulla myyntialueella. Puhelinlajin takana on alankomaalainen yhtiö.

Fairphonen puhelimet on tuotettu ja valmistettu mahdollisimman pitkälle luontoa ja työntekijöiden oikeuksia kunnioittaen, ja monetkaan ihmiset eivät halua maksaa lisää siitä hyvästä, että valmistettavan puhelimen takana ovat hyvät arvot. Kyllä taannoisen neekeriorjuudenkin kannatuksen ymmärtää, kun tältä kantilta ajattelee: "Hyvää saa tehdä, kunhan se ei maksa minulle mitään."

Mutta on toisaalta väärin painostaa tavallisia ihmisiä olemaan hyviä. Siksi mahdollinen Jumala on luonut esivallan, että se voi toimien Järjen instrumenttina pakottaa niin yritykset, yhteisöt, perheet kuin yksityiset ihmiset jonkinlaiseen rotiin. Yritykset voivat käyttää neekereitä orjinaan, jos siitä on niille hyötyä. Mutta jos pakotetaan yritykset valtiovallan toimesta toimimaan paremmin, niin maailma toivottavasti kiittää.

Tämän pienen saarnani jälkeen mainitsen vielä sen, että jo silloin, kun Euroopan unioni ei vielä ollut ruvennut suosittelemaan tällaista käytäntöä, niin Fairphonen puhelimet ovat olleet varsin pitkälle käyttäjän itsensä korjattavia. Se on vielä pientä, jos akun voi itse vaihtaa älykännykkäänsä, mutta Fairphone-puhelimen sukupolven neljä puhelimessa voi käyttäjä itse vaihtaa sen lisäksi myös näytön, etu- ja takakameran, kaiuttimen ja USB-C-portin.

(Kesällä oli muuten ilmestynyt Fairphonen kuudennen sukupolven puhelin. Yritys julkaisee uuden mallin aina suurin piirtein kahden vuoden välein.) 

Minun ja myös Liisan puhelimessa oli kuitenkin ollut viime aikoina jotain vikaa.

Minun puhelimessani vika oli ollut siinä, että latausportti oli löysä. Löysyys varmaankin johtui siitä, että olin hätävarjelun liioitteluna pelätessäni henkilökohtaista konkurssia joutuessani maksamaan jonkin aikaa pankille ottamaani silmäleikkauslainaa ruvennut käyttämään kännykkääni langattomana modeemina, ja tein tätä useamman kuukauden ajan. Täksi ajaksi olin siis lakkauttanut kotini langallisen internetyhteyden. Puhelimeni jatkuva käyttö modeemina vaati virtaa, ja jatkuva latausportin kanssa häslääminen ei ilmeisestikään tehnyt hyvää puhelimelleni. Liisan puhelimessa taas vaikutti olevan virransyöttämisessä puhelimeen ongelmia.

Puhelimissamme oli eri viat, mutta olin tullut siihen tulokseen lopulta, että vika piilee kummallakin mitä luultavimmin samassa puhelimen komponentissa. Niinpä teimme yhteisoston ja tilasimme USB-C-portin puhelimiimme. Ottaen huomioon puhelinmallin suhteellisen kalliuden, varaosaportti oli halpa ostos.

Koska kävi ilmi, etten omista tarpeeksi pienipäistä ristipääruuvimeisseliä, niin sukulaismies Kari riensi avuksi ja lainasi avaruuskirurgin ruuvimeisselinpääkokoelman.

Sain juuri äsken eli torstaina 7.8. illalla vaihdettua komponentin kumpaankin puhelimeen. Vaikuttaa nyt varsin hyvältä.

Fairphonen sivuilta olin löytänyt englanninkielisen havainnollisen videon, jossa USB-C-portin vaihdossa tarvittavat toimenpiteet näytetään. Siitä oli paljon iloa. Mutta siitä huolimatta minua oli jännittänyt homma niin kovin. Ja sitä paitsi minun oli määrä tehdä sama toimenpide paitsi omalle, niin myös vanhahkon kaverini puhelimelle. Ei saanut tehdä isompia virheitä.

En aio tehdä tästä mitään suomenkielistä tutoriaalia, mutta kerron kuitenkin seuraavassa toimenpideohjelman pääkohdat:

1. Ensin luonnollisesti puhelin sammuksiin.
2. Sitten takakansi pois. Puhelimessa alempana vasemmalla kyljellä on pitkänomainen lokonen, jota kannattaa käyttää hyväkseen, jos haluaa saada kannen irti. Pikku hiljaa nytkyttäen avaa kantta. Kyllä se irti kokonaan lopulta lähtee.
3. Ja seuraavaksi akku irti ja pois. Akun alaosassa on nuoli, joka näyttää, mistä päin kannattaa lähteä ottamaan akkua irti.
4. Kaiutinosa on kiinni puhelimen alaosassa kuudella varsin pienikantaisella ristipääruuvilla. Ne kun saa irti, tai löysytettyä tarpeeksi, niin kaiutinosa on mahdollista irrottaa.
5. Se tapahtuu jonkin omistamansa välineen avulla. Kitaristeilla sellaiseksi käy plektra, ja melkein kaikilla muilla on omistuksessaan tai ainakin lompakossaan luottokortti tai muu sellainen jäykkä kortti, joka kelpaa tarkoitukseen.
6. Samaa kapinetta voi sitten käyttää myöskin USB-C-portin irrottamiseen.

Itse en yrittänytkään ottaa ruuveja kokonaan pois, koska minulla ei ollut käytössäni magneettipäistä ruuvimeisseliä. Jätin ruuvit sen sijaan paikoilleen. Liisan puhelimesta kaiutin lähti pois mukavalla tavalla. Mutta kun tein saman toimenpiteen omalla puhelimellani, niin yksi ruuveista lähti jonnekin. En tiedä, minne. Ja vielä tähän päivään mennessä en ole sitä löytänyt.

Mutta kaiutinosa vaikuttaa puhelimessani kuitenkin pysyvän tiukasti paikoillaan. Kaikki näyttää toimivan kuten pitääkin.

PS. Huvittavaa oli muuten se, että kun lähetykseen kuului kaksi kärpäsenkakan kokoista komponenttia, niin verkkokauppa – Gigantti – oli pakannut ne aivan kohtuuttoman kokoiseen pahvilaatikkoon. Periaatteessa nuo olisi voitu laittaa kuplamuovin sisään ja sitten kirjekuoreen. Olisi lähetys mahtunut sitten postiluukusta eikä Liisan olisi tarvinnut hakea pakettia Postin toimipisteestä.

...

PS. 17.8.2025: Siinä paha, missä mainitaan. Yle heitti ulos juuri seuraavan verkkokauppojen pakettien lähettämiseen liittyvän uutisartikkelin: Yksi ihminen tekee 10 hengen työt – verkko­kaupat keksivät keinon tehostaa toimintaa, seurauksena asiakkaille lähtee jättipaketteja. Täytyy sanoa, että ehkä pakkauspahvi on liian halpaa nykyään. Ja asiakkaat joutuvat hakemaan toimipisteestä asti saapuneen pienen ja ohuen ostoksen, jos sitä ei ole pakattu kirjepostin kokoiseksi.

Ihmettely on hienoa

Ihmettely on minusta hienoa. Se on minusta jopa hienompi asia kuin (kiihottaminen tai) ihmetys.

Ihmettely on perusta kaikelle tieteelle. Tieteessä taas on kysymys sellaisesta järjestelmällisestä tiedonhankinnasta, jossa pyritään poistamaan tutkijan subjektiivisuuden aiheuttamat vääristymät.

Ihmetys sen sijaan on perusta kaikelle uskonnollisuudelle. Itse hyväksyn ihmisten ihmetyksen, kunhan se ei päälle hypi. Sulkujen sisällä tässä blogimerkinnässä näkyvät tekstinosat taas saattavat olla tyylirikkoja.

(PS:) 

(Kiihottamisella minä tarkoitan Suomen lain mukaista "kiihottamista kansanryhmää vastaan". Kyseessä on siitä hieno pykälä, ettei ihmisen tarvitse oikeasti olla edes kiihottanut kansanryhmää vastaan, vaikka on sitä Suomen lain mukaan tehnyt. Nykyajan uuskonservatiivit ovat kukkahattutätejä sukupuolesta tai sen puutteesta sekä oikeisto- tai vasemmistosidonnaisuudesta riippumatta sekä antiliberaaleja.)

(Olen tässä blogissani jo pitemmän aikaa käyttänyt seuraavia kolmea blogiaihetunnistetta: kiihottaminen, Mika Illman ja uskonrauha. Lähes aina olen käyttänyt kaikkea kolmea, siis en vain yhtä näistä jossakin tietyssä julkaistavassa blogimerkinnässä. Kun niiden käyttöalue on melko lailla keskenään lomittunutta. Mika Illman taas on entinen valtakunnansyyttäjä, joka virassa ollessaan, kun poliisi ei ollut löytänyt syytä syyttää Jussi Halla-ahoa, jolla oli väärät mielipiteet, mistään, niin Illman määräsi poliisin perkaamaan kaiken mahdollisen Halliksen koskaan minnekään kirjoittaman. Hienoa verorahojen käyttöä, täytyy sanoa. Ja löytyihän se rikos lopulta. Halla-aho oli kerran matkinut sanomalehti Kalevan erästä lausuntoa. Se oli itse asiassa ihan analoginen sen kanssa. Mutta vain tohtori Viha tuomittiin samasta rikoksesta, ei lehteä. Siis kiihottamisesta. Ja "uskonrauhan rikkomisesta" Hallis tuomittiin, sillä hän oli perustellut hyvin, miksi islamin tämän uskonnon mukaan perustanut profeetta Muhammad oli ollut pedofiili ja siksi islamin olevan pedofiilisuskonto. Mahtaa Illmanin Mikaa nyt vähän ottaa päähän se, että Jussi Halla-aho on päässyt valtakunnan toiseksi korkeimpaan virkaan.)

(Noiden kolmen aihetunnisteen käyttö samanaikaisesti saman blogimerkinnän yhteydessä tuottaa tiettyjä ongelmia, kun nimittäin tunnisteiden yhteismerkkimäärä on rajoitettu. Niinpä olen päättänyt yrittää pikku hiljaa siirtyä sellaiseen käytäntöön, että käyttäisin noista jatkossa vain yhtä kerrallaan.)

(PS. Profeetta Muhammad on islamilaisten lähteiden mukaan ollut myös yleisemminkin väkivaltainen mies, mutta samojen lähteiden mukaan mies ei ollut kiinnostunut seksuaalisesti pelkästään pikkutytöistä vaan myös aikuisista naisista, kunhan nämä olivat tarpeeksi kauniita, joten tiukasti tulkittuna profeetta ei ollut varsinainen pedofiili, koska hänen repertuaarinsa myös orjattarien suhteen oli melko laaja, mutta kansankielessä tällaisia ihmisiä voidaan toki nimittää pedofiileiksi. Mutta kyseessä on silloin kansanomainen ilmaisu. Noin prosentin kokoista vähemmistöä islamilaisen yhteisön sisällä edustavat ahmadilaiset ovat sitä mieltä, että vaikka islamin profeetan väkivallanteot edustivat tilannekohtaisia ratkaisuja eikä niistä tule siten johtaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Ei-ahmadilaisten islamin muotojen keskuudessa ahmadilaisia on väinottu aina tähän päivään saakka.)

Nimitän muuten hyvin käyttäytyviä uskontoja ja uskonnollisia yhdyskuntia uskonnoiksi – latinaksi yksikössä religio – ja huonosti käyttäytyviä uskontoja taas taikauskon muodoiksi – latinaksi yksikössä superstitio.

Ihmiset taas jaan harmillisiin ja harmittomiin. En käännä noita termejä latinaksi, koska niillä ei ole historiallista yhteyttä Rooman valtakuntaan. Mutta se kannattaa ottaa tässä huomioon, että harmillinen tai harmiton voi ihminen olla monella eri tapaa. Useinkaan ihminen ei ole ainakaan omalta kannaltani kovin syvästi harmillinen.

Kirjaesittely: Bernard Beckett: Genesis

Tässä romaanissa puheena olevan maan valtiaat antavat vaikutelman kuin he olisivat poliittisen vallan saaneita Suomen Yleisradion tai Helsingin sanomat -lehden toimittajia.

Kyseisen maan nimenä on Aotearoa, jonka monet tuntevat jo nykyaikana. Sen pääosat ovat kaksi suurikokoista saarta. Jokainen saa tarkastaa karttapallostaan, että missä sellainen sijaitsee.

Tarinaan kuuluu se, että maailma oli alkanut kärsiä erittäin vahingollisesta kulkutaudista. Aotearoan päättäjät olivat lopulta tehneet päätöksen koko maan eristämisestä ulkomaailmalta, jotta estettäisiin maan kansalaisten tuhoutuminen pandemian vuoksi.

Romaani on ilmestynyt vuonna 2006 alkukielellä englanniksi. Itse luin sen suomeksi, koska se on mukavampaa. Kirjan ilmestymisen ajankohta huomioon ottaen voidaan sanoa, että romaanin juonella ei ole sinänsä mitään tekemistä vasta kolmetoista vuotta sen ilmestymisen jälkeen alkaneen koronaviruspandemian kanssa. Suomennos on ilmestynyt vuonna 2009. 

Kun olin lukenut jostain lähteestä romaanin juonesta, niin mielessäni oli herännyt alussa epäilys, että kyseessä olisi jonkinlainen moderni mädätys. Mutta jokin kuitenkin tekstin kokonaisuudessa oli kertomassa minulle, että näin ei olisi kuitenkaan asian laita. Ja kävikin ilmi, että vaistoni oli ollut oikeassa: kirja kannatti lukea.

Romaanin nimi on Genesis. Se on saanut nimensä kristillisen, sekä juutalaisen, Raamatun ensimmäisen kirjan, ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan. Nimittäin taannoin lähinnä hepreankielinen Vanha testamentti oli käännetty kreikan kielelle, ja viisi Mooseksen kirjaa saivat kukin kreikankielisen nimen. Genesis tarkoittaa suomeksi syntyä.

Bernard Beckett (s. 1967), romaanin kirjoittaja, on uusiseelantilainen kirjailija, joka on kirjoittanut paljon fiktiokirjallisuutta nuorille aikuisille. Valitettavasti hän oli pian tämän kirjan julkaisun jälkeen lopettanut kirjallisen tuotantonsa, tai ainakin Wikipedian mukaan näin on tapahtunut.

Genesiksessä ikävä maailmantilanne on saanut aikaan sen, että poliittinen valta on annettu filosofitutkijaeliitin käsiin. Tämän Valtion perustaja oli käyttänyt samaa nimeä kuin vuosina 427–347 eKr. elänyt alkuperäinen kreikkalainen filosofi Platon.

Olen joskus nuorempana lukenut itävaltalaisbrittiläisen filosofin Karl Popperin (1902-1994) teoksen Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Teos tunnetaan parhaiten siitä, että siinä mies esitteli näkemyksensä, että jotta teoriaa voitaisiin kutsua tieteelliseksi teoriaksi, niin sen tulee olla testattavissa tieteellisesti. Ajatusmuodostelman kumoamattomuus ei siis ole mikään hyve, jos ei ole edes periaatteessa mitään keinoa osoittaa sitä vääräksi. Testattavasta teoriasta tulee kuitenkin sitä vahvempi, mitä enemmän se kestää kumoamisyrityksiä. Tätä kutsutaan falsifikaatiokriteeriksi.

Tämän kirjaesittelyni kannalta on kuitenkin tärkeämpää se, että Avoimessa yhteiskunnassa filosofi Popper haukkuu Platonia. Karl Popperin kirjassa esitetään, että Platon Valtio-teoksensa perusteella halusi, että valtiovallan tulee kuulua parhaille, joita ovat filosofit. Popperin mukaan Platon olisi ollut sitä mieltä, että kaikki muutokset tällaisessa valtiossa olisivat rappeutumista, eli menemistä huonompaan suuntaan. Popper oli myös sitä mieltä, että Platon olisi halunnut itse olla tällaisen valtion johtaja.

Bernard Beckettin romaanissa Genesis Valtion perustana on samanlainen idea.

Ilokseni huomasin, että kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy kyseinen Platonin teos. Se minun pitää saada luettua ja mieluiten vielä joskus kuluvan vuoden 2025 aikana.

Löysin myös tiedon jonkinlaisesta tietokirjasta, joka käsittelee Platonin poliittista ajattelua...

Genesiksen tarinassa Aotearoassa olivat asiat vähän enemmänkin muuttuneet, kun eräs sotilas oli, monta vuotta ennen "nykyaikaa", vartioidessaan aseellisesti merirajaa ulkopuolisia tulijoita vastaan päättänyt toimia täysin vastoin ohjeita, sääntöjä ja määräyksiä. Tapahtunutta oli seurannut lopulta suursota.

Yksi Genesiksen päähenkilöistä on saanut nimensä Sokratesta | edeltäneeltä filosofilta Anaksimandrokselta (610/609 – n. 546 eKr.), ja päähenkilö on maskuliinisukuisesta nimestään huolimatta nainen. Mutta sehän ei haittaa.

Anaksimandros on puhdasmielinen tutkijasielu, joka on opiskellut koko elämänsä ajan em. sotilaan, nimeltään Adam, elämää. Raamatun mukaanhan Adam – Aatami – oli ensimmäinen ihminen, ja hepreankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Jotenkin kuvaavaa romaanin juonen kannalta.

Anaksimandros, joka käyttää lempinimenä nimensä lyhennettyä versio Anax, haluaa kohota tutkijafilosofien eliittiin, josta käytetään nimitystä Akatemia. Kuten kaikki muutkin hakijat, hän joutuu perusteelliseen syyniin, jossa kolme ilmeiltään tutkimatonta kivikasvoista henkilöä kuulustelee häntä varsin pitkän ajan. Ja välillä sitten pidetään taukoa.

Anax joutuu todistamaan kuulustelijoilleen sen, että hän osaa käsitellä aihettaan, joka on tämä jo monta vuotta aikaisemmin kuollut Adam, pätevästi ja asiantuntevasti ja riittävän omaperäisestikin ja aidosti.

Adam oli aikoinaan jouduttuaan kiinni tekemänsä kapinan jälkeen pistetty valitsemaan elämä erikoistehtävässä, jolla piti olla erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys. Vaihtoehtoina tälle olisivat olleet tuomitseminen kuolemaan tai varsin pitkäaikainen vankeus.

Anaxia oli pitempiaikaisesti ohjannut valmistautumisessa valintakuulusteluja varten Akatemiaan kuuluva ja hirveän loistava intellektuelli nimeltään Perikles. Tämän nimen tunnemme myös antiikin Kreikasta. Historiallinen Perikles oli ollut erittäin merkittävä ateenalainen poliitikko, joka oli elänyt n. vuosina 495-429 eKr. Mutta ei siitä nyt sen enempää.

Mutta pystyykö Anaksimandros saamaan kuulustelijat vakuuttumaan siitä, että hän on sopiva ihminen heidän joukkoonsa? Ja tietävätkö kuulustelijat jotain sellaista merkittävää Aotearoan historiasta, mitä muut kansalaiset eivät tiedä?

Asiaan kuuluu myös samoihin aikoihin Adamin kanssa "elänyt" keinotekoisella ruumiilla varustettu jonkin verran groteskin näköiseksi rakennettu keinoälyolento.

Eräs aotearoalainen filosofi oli nimittäin aikoinaan keksinyt mielestään erästä tunnettua aikaisempaa katastrofiin päättynyttä yritystä paremman keinon saada aikaan ihmisenkaltainen keinotekoinen äly. Idea piili siinä, että keinotekoisen olennon piti oppia elämästä asioita ihan samalla lailla kuin lapsen. Pikku hiljaa vuorovaikuttamalla ihmisten ja lähimmän elinympäristönsä kanssa olento kehittyisi ennen pitkää, sanotaanko nyt, sosiaalisesti toimintakykyiseksi älylliseksi olennoksi. (Tällaisesta lähestymistavasta aidon keinoälyn kehittämiseen itse asiassa on ollut ihan oikeasti jonkin verran puhetta viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana.)

Tässä välissä voin mainita, että muutaman viimeksi kuluneen vuoden ajan suuressa huudossa ollut ja edelleen oleva nk. generatiivinen keinoäly ei ole ollenkaan älykäs. Kyseessä on vain kehittynyt ennustuskone, joka kykenee supermassiivisen tausta-aineistonsa avulla päättelemään, mikä merkkijono pitäisi antaa vastaukseksi kysyjälle. Sillä ei ole ollenkaan älyä eikä varsinkaan minkäänlaista tietoisuutta tai tietoa maailmasta. Generatiivinen keinoäly myöskin "hallusinoi": jos se ei osaa tausta-aineistonsa perusteella vastata käyttäjän kysymykseen, niin se keksii vastauksen "omasta päästään". Tästä syystä generatiivisen keinoälyn antamat vastaukset kannattaa aina tarkistaa.

Olen tavannut testata eri tahojen kehittämiä generatiivisia keinoälyjä kysymällä niiltä saman ovelan testikysymyksen: "Kuinka monta munaa orava munii?" Viimeksi mokoma oli vastannut tällä tavoin: "Oravat munivat yleensä 4–8 munaa kerrallaan. Muninta-aika riippuu oravalajista ja elinympäristöstä, mutta tavallisesti se tapahtuu keväällä tai kesällä."

Vaikka tämä hiukan pitkittää liikaa tätä kirjaesittelyä, niin aiheeseen vielä jotenkin liittyen haluan kertoa, että Yhdysvalloissa oli juuri erään konkurssioikeudenkäynnin yhteydessä käyty läpi asianajajien oikeutta käyttää hyväkseen generatiivisen keinoälyn palveluita. Nimittäin konkurssipesää edustaneen Semrad-lakifirman asianajaja herra Thomas Nield oli käyttänyt ChatGPT-keinoälyä etsiessään puolustuksen hyväksi käytettävissä olevia aikaisempia tuomiolauselmia. Jutun tuomari Michael Slade oli kuitenkin henkilökuntineen käynyt lopulta läpi asianajajan esittämät perusteet ja löytänyt niistä suuria virheitä. Kävi ilmi, että asianajaja oli unohtanut tarkistaa ChatGPT:n antamat tulokset. ChatGPT oli puhunut hänelle paljon paskaa. Tuomari tuomitsi sekä asianajotoimiston että herra Nieldin vahingonkorvauksiin ja Nieldin sekä jonkun lakiasiaintoimiston vanhemmista osakkaista osallistumaan generatiivisen keinoälyn käyttöä lakiasioissa käsittelevään koulutukseen.

Ja jos palaan takaisin aiheeseen, niin Beckettin Genesis-romaanissa keinoälyolennolla oli tullut olemaan paljon tekemistä Adamin kanssa menneinä aikoina.

Romaanissa mennyt aika saadaan eläväksi, kun Anax hakijana Akatemiaan joutuu käsittelemään vanhoista ääninauhoista purettuja transrikriptioita eli muunnoksia kirjoitettuun muotoon, joissa Adam on mukana. Modernia aika kun on, niin voidaan turvautua myös elävänoloisiin hologrammiesityksiin. Ja kuulustelijat osaavat olla pelottaviakin.

Romaanissa myöskin käsitellään mielestäni mukavasti olemassaolon ja elämän filosofisia kysymyksiä, jos saan käyttää tällaista fraseologiaa. Kirja on kuitenkin parempi kuin fraseologiani. 

Ottaen huomioon sen, kuinka suuri osa romaanista on kuulustelijoiden ja Anaksimandroksen välistä vuorovaikutusta, jossa käsitellään todistusaineistoa menneistä tapahtumista, niin kirja oli kannaltani vallan vetävä. Sikäli sääli, että se sisälsi vain 160 sivua. Ja sääli, että kirjailija on lopettanut romaanien kirjoittamisen.

Ja melko lähellä kirjan loppua juoni onnistui jopa erittäin kunnolla yllättämään minut. En olisi arvannut, vaikka olisi minun kyllä pitänyt älykkäänä olentona. Minulle tapahtui sen johdosta puoliksi samanlainen katharsis kuin mitä olen kokenut aina katsoessani kammottavaa ja niin kovin kiinnostavaa Apua, mikä tauti! (englanniksi "Body Bizarre") -televisio-ohjelmaa. Ohjelmassa seurataan maailman kauheimpia sairauksia ja tiloja, mitä ihmisille on syntynyt ja kehittynyt. Sen yhteen jaksoon liittyen olen kirjoittanut jopa runon. Ohjelma on myös suuresti inspiroinut minua pitkän runoni Job saa vastauksen synnyttämisessä. Bernard Beckettin kirjoittaman romaanin Genesis aiheuttama puolikatharsis on kuitenkin paljon tuota eeppisempi ja syvemmälle ulottuva ja sitä paitsi erityisen hieno siitä syystä, että se oli syntynyt fiktiiviseen teokseen syventymisen seurauksena.

Pelien suoratoistopalvelu Steam on ollut suuri siunaus Linuxin käyttäjille

Olen itse käyttänyt Valven kehittämää pelien suoratoistopalvelua Steamia jo monen vuoden ajan. Olen nykyään huono opiskelemaan uusia tietokonepelejä, joten varsin suuren leijonanosan peliajastani ovat viimeksi kuluneina vuosina vieneet täysiverinen lentosimulaattori X-Plane | muiden lentosimulaattorien ohella sekä vuoropohjainen sotastrategiapeli The Operational Art of War IV. Jälkimmäistä en tosin ole pelannut enää vuosiin.

Ja ai niin. Välillä olin hyvän aikaa pelannut myös peliä WorldBox – God Simulator. Olen nimittänyt sitä yhdelle hyvälle kaverilleni jumalapeliksi. Yhdelle toiselle kaverilleni olin aikoinaan lausunut, että minua vaivaa jumalakompleksi. Kyllä kerroin sitten hänelle välittömästi, että asia liittyy tähän tietokonepeliini.

30 vuotta sitten olin vielä kyennyt helposti opiskelemaan uusia pelejä nuorine aivoineni.

Olen myöskin käyttänyt PC-tietokoneissani käyttöjärjestelmänä jo 20 vuoden ajan Microsoft Windowsin sijaan Linuxia.

Steam on myös sikäli ollut erinomainen toimija, että se on mahdollistanut yhä useamman pelinimikkeen pelaamisen Linux-työpöydillä. Natiivi peli tarkoittaa sellaista peliä, joka on kehitetty tai ainakin koodista käännetty tietylle käyttöjärjestelmälle. Vaikka Steamin myötä on Linuxille saatu yhä enemmän myös natiivina pelejä, niin Valvella on Steamissä käytössä tai käytettävissä Wine-ei-emulaattoriin pohjautuva Proton-niminen yhteensopivuusrajapinta, jonka ansiosta nykyään varsin monet Windows-pelitkin saa toimimaan työpöytä-Linuxissa. Proton kykenee tänä päivänä jo varsin moneen. Olen hyvin kiitollinen asiasta Valvelle.

Ylempänä mainitsemani sotastrategiapeli The Operational Art of War IV ei ole natiivi peli Linuxin käyttäjien kannalta, sillä siitä on tehnyt versio ainoastaan Windowsille. Peli oli julkaistunut vuoden 2017 melko lopulla. Steam-sovelluksen antaman tilaston mukaan olen pelannut sitä aikoinani yhteensä 1137,4 tunnin ajan. Siitä huolimatta, että jos laittoi äänet päälle pelissä, niin peli hidastui käsittämättömän paljon. TOAW IV ei ollut paras mahdollinen ostos, mutta itse asiassa tiesin ko. yhteensopimattomuusviasta jo etukäteen. Ostin pelin itselleni, koska olin aikoinani pelannut pelisarjan versiota yksi Windowsissa, ja tiesin nelosen olevan oikeasti parannettu versio tuosta. Ja sitä paitsi ykkösversiotakin olin aikoinani pelannut usein äänet pois päältä, koska en ollut halunnut yöaikaan herättää naapureita.

En taida kokeilla nyt uudestaan tuota. ProtonDB-sivustolta löysin tiedon, jonka mukaan peli on luokkaa Silver (hopea), mikä tarkoittaa englanniksi sanottuna "runs with minor issues, but generally is playable". Eli sen kanssa on pieniä ongelmia, mutta peli on yleisesti ottaen pelattavissa oleva. Kyseessä on siinä määrin vanha peli jo, että voisin olettaa, ettei sen toimintaan Linux-työpöydillä tulle enää parannuksia.

Tätä nykyä eniten vaikeuksia Windows-peleille toimia Linuxissa tuottavat eräiden pelinvalmistajien harrastamat ohjelmalliset huijaustenestot. Huijausten estämisessä ei ole mitään pahaa, mutta Linux-käyttöjärjestelmäperheen kehittäjien ja käyttäjien piirissä ei pidetä hyvänä sellaista, että joku yhtiö saisi tunkea invasiivisesti käyttöjärjestelmän ytimeen jotain. Microsoftia taas ei vastaava haittaa Windows-käyttöjärjestelmänsä suhteen.

Valve on myöskin kehittänyt Steam Deck -nimisen käsikonsolin pelaamista varten. Siinä on käyttöjärjestelmänä Arch Linuxiin pohjautuva SteamOS-käyttöjärjestelmä, jossa myöskin käytetään tätä Protonia (kun tarvitsee). Ja voidaan sanoa, että ilman Steam Deckin kehittämistä Valvella ei olisi ollut yhtä suurta insentiiviä panostaa Linuxia käyttäviin pelaajiin.

Steamin omien tilastojen perusteella muuten tämän vuoden 2025 alussa Linuxin osuus pelaajien käyttöjärjestelmistä oli ollut melko maltillinen 1,45 prosenttia, mutta maaliskuussa oli tapahtunut jo merkittävä ponkaisu 2,33 prosenttiin. Kesäkuussa osuus oli jo 2,57 prosenttia. Heinäkuussa osuus oli noussut jo 2,89 prosenttiin.

Windowsin osuus oli silti edelleen mielettömän suuri 95,23 prosenttia, kun taas Applen macOS:n osuus oli 1,88 prosenttia.

Valven käsikonsolin Steam Deckin käyttöjärjestelmä SteamOS muodostaa joka tapauksessa edelleen suurimman osan Linuxin osuudesta.

On siltikin varsin selvää, että suhteellinen nousu käyttäjäosuuksissa on Linux-työpöytien puolella ollut tänä vuonna erittäin suuri. Pienestä pienikin ponnistaa.

PS. Arch Linux ei ole sellainen Linux-käyttöjärjestelmäperheen vesa, jota tavallisen ihmisen kannattaisi asentaa PC-tietokoneeseensa, mutta se sopii ilmeisen hyvin pohjaksi SteamOS:lle. (Olen käyttänyt jo monen vuoden ajan PC-tietokoneissani sellaista Linuxin levitysversiota kuin Linux Mint. Se on melko mukava, ja nykyään moni muukin taho kehuu sitä.)

Vasemmistoliberalismia ei ole olemassa

Liberalismi painottaa paljon vapautta. Koska vapaus on sille selvästi tärkeämpi asia kuin tasa-arvo, sitä voi pitää porvarillisena ideologiana. Tästä syystä ei voi olla olemassa sellaista asiaa kuin "vasemmistoliberalismi". Sen sijaan voi olla olemassa suhteellisen liberaalia sosialidemokratiaa.

Ehkä voidaan sanoa, että voisi olla olemassa myös suhteellisen liberaalia sosialismiakin. Jos talouselämä perustuisi merkittävässä määrin julkisen vallan omistamiin yrityksiin, niin sosialistinen järjestelmä voisi silti olla suhteellisen liberaalilla tavalla sosialistinen, mikäli järjestelmä sisältäisi kansanedustuslaitoksen ja mikäli se kunnioittaisi varsin paljon liberalismin vapausoikeuksia.

Buddha, Sokrates, apostoli Paavali, älykännykkä ja tiedon hankkiminen

Jos rukouksen, uskonnon, riittien oikean suorittamisen, mystisen kontemplaation, silkan filosofoinnin tai järkeilyn tai meditaation avulla saisi tietoa todellisesta maailmasta, jo Siddharta Gautama (n. 624-360 eKr.), filosofi Sokrates (470/469-399 eKr.) ja apostoli Paavali (n. 3-64 jKr.) olisivat käyttäneet älykännykkää.

Tähänastisen käytännön elämästä nousseen parhaan tiedon mukaan tuollaiseen tarvitaan kuitenkin empiirinen tiede, jossa on kyse sellaisesta järjestelmällisen tiedon hankinnan muodosta, jossa pyritään poistamaan mahdollisimman pitkälle ihmisen subjektiivisuuden vaikutus.

Lopullisestihan ei tällaista voida todistaa, mutta tiede periaatteessa ja ihan käytännön syistä olettaa, että on olemassa oman mielen ulkopuolinen maailma, josta on mahdollista saada, vaikkakin sitten epätäydellisesti, todellista tietoa. Ihminen ei voi kokea todellisuutta ja ulkomaailmaa suoraan sellaisina kuin ne ovat, vaan ne näyttäytyvät meille sellaisina kuin ne näyttäytyvät, meidän aivojemme, hermostomme, mielemme ja aistijärjestelmämme suodattamina ja muokkaamina. Mittalaitteet toki auttavat sitten saamaan jotain muutakin kenties esiin.

Tieteessä ratkaisevat kokeet ja havainnot. Ilman niiden tuloksia kyseessä ovat vain mielipiteet. Uskonnot ja erilaiset filosofiat uskovat, että on olemassa totuus. Tiede taas on vaatimattomampi ja pyrkii ainoastaan tiedon hankkimiseen. Ja tämä tieto ei ole tai sen ei katsota olevan laadultaan absoluuttista. Tieteellisiä tuloksia tarkastellessa tulee pitää mielessä, mistä vain on kysymys: parhaan tietomme mukaan.

Olemassaolon perimmäiset totuudet ovat olemassaolon perimmäisiä totuuksia vain niihin uskovan mielessä. En minä silti uskontoa tyrmää. Uskonnon totuudet silti ovat vain yksilön ja yhteisön omia "totuuksia".

Käsittääkseni myös etiikan väittämät "oikeasta" ja "väärästä" ovat uskontoa tai ennakkoluuloa. Skotlantilainen filosofi, taloustieteilijä ja historioitsija David Hume (1711-1776) on tullut tunnetuksi muun ohella nk. Humen giljotiinin keksijänä. Sen mukaan tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Vaikka toki ihmiset yleensä suhtautuvat melko intohimoisesti kannattamiinsa etiikan alaan kuuluviin väittämiin. Mutta se heille sallittakoon, ainakin jossain määrin.

Rakkaus ja raiskaaminen ovat silti yhtä ja samaa molekyylibiologiaa.

Siitä huolimatta myös minulla itselläni on käsityksiä "oikeasta" ja "väärästä". En kuitenkaan väitä näiden käsitysteni olevan universaaleja totuuksia.

Yhteiskunnan koossa pysyminen voi pitemmällä tähtäimellä joka tapauksessa vaatia jonkinlaisen yhteisen jaetun Suuren kertomuksen olemassaoloa. Sen ei tarvitse välttämättä olla uskonto. Kuvaannollisesti ihmiset kokoontuvat mielellään yhteisen toteemieläimen ympärille. Ja yhteiskunta tarvitsee toimiakseen myös eettisiä sääntöjä. Niitäkään ei voida todistaa oikeiksi. Niihin voi vain uskoa.

Ihminen on kertomuksia rakastava eläin, ja näiden kertomusten ei tarvitse olla aivan faktisesti tosia. Ne ovat silti niihin uskoville merkityksellisiä.

Vähäeleinen nationalismi on hieno asia

Kannatan vähäeleistä nationalismia. Liika hilluminen on kaikissa asioissa pahasta.

Maltilliset nationalismin ilmaisut olkoot minun puolestani kaikki sallittuja.

Liberaali nationalismi on kaunista. Silti olen vähällä antaa toisen isovarpaani etnonationalismille. Selitän seuraavassa miksi.

Liberaaleille nationalisteille voi olla luonnollista sellainen, että kovan luokan asiantuntijoita päästetään työskentelemään maahamme, sillä tällaiset ihmiset eivät yleensä tuo mukanaan kovin tuhoavaa kulttuuria ja toiseksi myöskin heistä on suurehkoa taloudellista hyötyä isänmaallemme.

Entäs jos ulkomailta muuttaisi näitä kovan luokan asiantuntijoita Suomeen miljoonan yksilön verran vuodessa, ja silti kaikille maamme asukkaille oltaisiin saatu rakennettua asunnot ja muu elämistä varten tarvittava infrastruktuuri?

Entäs jos tällainen määrä kovan luokan asiantuntijoita muuttaisi Suomeen miljoonan henkilön verran joka vuosi kymmenen vuoden ajan?

Maamme tärkein alkuperäiskansa, etniset suomalaiset, huomaisivat pian jääneensä vähemmistöön omassa maassaan, ja vielä enemmän tämä koskisi tietenkin toista alkuperäiskansaamme, etnisiä saamelaisia, jotka ovat jo alun perinkin eli n. 1500 vuoden ajan olleet Suomenniemellä vähemmistöä.

Jos meidän etnisyydellämme ei katsota olevan väliä, niin ei kyllä Amerikan alkuperäisasukkaillakaan siinä tapauksessa pitäisi olla, tai olla ollut.

Apatia elämänasenteena

Oma elämän tarkoitukseni on periaatteessa järjestäytynyt, sivistynyt yhteiskunta.

Mutta aina tämä ei riitä. Siksi minulla on vaihtoehtokin olemassa. Se on apatia. Kreikaksi sana on apatheia.

Jo muinaiset kreikkalaiset, tai tarkemmin sanottuna ainakin stoalaisen filosofian kannattajat, kannattivat apatiaa. Se merkitsi heille tavoiteltua tilaa, jossa ihminen on välinpitämätön niiden asioiden suhteen, jotka eivät ole hänen omassa vallassaan — eli stoalaisen määritelmän mukaan kaikkien ihmistä hänen ulkopuoleltaan kohtaavien asioiden suhteen.

...Minusta apatia on ikään kuin varhaislänsimainen vastine buddhalaisuuden valaistumiselle eli nirvanalle.

Apatia on myöskin psykologian alaan kuuluva termi. Niin sitä käsitteitä kierrätetään uusiin tarkoituksiin. Onko tämä sallittua?

Miksi Timo Soinista pidetään

Timo Soini oli jättänyt pitkään johtamansa Perussuomalaiset, jota oli ollut aikoinaan perustamassa, vuoden 2017 puoluekokouksen yhteydessä. Itse asiassa kyse oli siitä, että hän oli yrittänyt tuhota Perussuomalaiset ryhtymällä Juudakseksi, mutta ei puhuta siitä nyt sen enempää. Ennen ryhtymistään Juudakseksi hän oli lausunut, että hän ei ole Juudas.

Soinilta saa aina hyvää Perussuomalaisten haukkumista, ja siksi toimittelijat eivät viitsi suuttua miehelle siitä, että tämä ei pidä Pride-mielenosoituskulkueen sanomasta.

...Hän oli nimittäin lausunut "plokissaan" 27.6.2025 tähän tapaan.

On vuosittaisen valheellisen pride- tuputtamisen aika. Tasavallan presidentti ja kansankirkon arkkipiispa näyttävät esimerkkiä.

En seuraa sokeita taluttajia.

Timo Soini oli myös blogikirjoituksessaan esittänyt, että sukupuolia on vain kaksi kappaletta.

Voit myöskin niin halutessasi käydä lukemassa alle kaksi vuotta vanhan blogimerkintäni aiheesta. En silti edelleenkään pidä kaikesta, mitä Timo Soini tekee tai sanoo. Itse asiassa välttelen melko paljon hänen omiensa tai häntä koskevien tekstien lukemista.

PS. Sain aiheen tämän blogimerkinnän kirjoittamiseen Hommaforum-keskustelupalstalta. Homma on itse asiassa ainoa media, josta tapaan lukea juttua vaikka Timo Soinia koskien.

Valtion palvominen yksilön tehtäväksi?

Monet lukijoistani tietävät minun suhtautuvan myötämielisesti ihmiskasvoisen nationalismin muotoihin ja kielteisemmin sen patologisempiin muotoihin.

Minulle oli tullut aikoinaan mieleen sellainen ajatus, että valtion palvominen voisi rajoittaa ihmisten tarvetta olla ilkeällä tavalla nationalisteja.

Jospa tehtäisiin tässä asiassa kuten kansalliskaappi J. V. Snellman (1806-1881) ja korotettaisiin valtio Järjen instrumentiksi?...

Jos minä muuttaisin Italiaan pitämään sielukasta kahvilaa, ja italian kielen opiskeleminen

Jos minä muuttaisin Italiaan pitämään sielukasta kahvilaa tai jotain, niin minulle asetettu vaatimus italian kielen taitamisesta vähentäisi laadukkaan ja ammattitaitoisen palvelun tarjontaa ja köyhdyttäisi Italian kahvilakulttuuria.

Konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen aate

Sarjassa poliittisia itsemäärittelyjäni, tai jotain. Tosin jotain tämänkaltaista olen julkaissut ennenkin näissä määrittelyissäni:

Voisin sanoa kannattavani konservatiivis-sekulaaris-demokraattista aatetta. Jokainen ymmärtää, mitä "konservatismi" aatteen nimessä tarkoittaa. Tai jos ei ymmärrä, niin voi lukea esim. tämän blogimerkintäni, niin sitten voi ymmärtää.

"Sekulaari" taas tarkoittaa nimessä maallista. Tarkemmin sanoen konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio olisi sellainen, jossa muun ohella valtio ja uskonnolliset yhdyskunnat olisi erotettu toisistaan eikä minkään uskonnon kannattamisesta tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä annettaisi etua yhteiskunnassa.

Konservatiivis-sekulaaris-demokraattinen valtio myöskin suhtautuisi vähemmän huumorintajuisesti kaikkeen sellaiseen uskonnollisuuteen, joka pyrkisi poliittiseen valtaan, ja erityisen pahasti suvaitsemattomaan uskonnollisuuteen: vain sellaisella uskonnollisuudella voisi aatteen mukaan olla olemassaolon oikeus, joka hyväksyy sen, että on oltava sallittua jättää myös oma lempiuskonto, ja sen, että ei saa pakottaa tai edes painostaa muita ihmisiä liittymään omaan uskonnolliseen yhdyskuntaan tai edes kunnioittamaan sitä ja sen ideologiaa.

Lopuksi minä haluaisin vielä sanoa, että minusta aatteen nimi voisi pikemmin kuulua näin: demokraattis-sekulaaris-konservatiivinen aate. Minusta tämä kuulostaa paremmalta.

PS. Noin miljoona kertaa blogeissani jakamaani omaan kirjoitukseeni Demokratian kahdeksan etua verrattuna diktatuuriin sisältyy myös eräänlainen demokratian määritelmä, jos joku ei tiedä, mistä demokratiassa on kysymys.

Kirjaesittely: Carlo Rovelli: Valkoiset aukot – horisontin sisällä

Kun olin varannut tämän populaariluonnontieteellisen kirjan kaupunginkirjastoon, niin minulle tuli mieleeni, että olisi ehkä kannattanut mieluummin varata jotain kevyempää lukemista. Minulla oli sattuneista syistä siihen aikaan henkisesti jonkin verran tavallista rankempaa. Toiseksi mieleeni tuli silloin sellainenkin, että tällainen tietokirja voi tiedoiltaan vanhentua muutamassa hetkessä periaatteessa.

Nuorena poikana olin lukenut englantilaisen kosmologin Stephen Hawkingin (1942-2018) mainion vuonna 1988 englanniksi mutta pian sen jälkeen myös suomenkielisenä käännöksenä julkaistun populaaritieteellisen teoksen Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Se sisälsi vain yhden matemaattisen kaavan: E=mc². Kaava on suomeksi: energia on yhtä kuin massa kertaa valonnopeuden neliö, ja se kertoo, että energian ja massan välillä on yhteys. Kaava on johdettu yleisestä suhteellisuusteoriasta, josta alempana jotain lisää.

Ja nyt vanhana poikana olen lukenut sitten tämän toisen populaariluonnontieteellisen kirjan. Se osoittautui kuitenkin varsin kivaksi lukemiseksi. Se on nimeltään Valkoiset aukot – horisontin sisällä, ja sen kirjoittaja on kvanttigravitaatiota pitemmän aikaa tutkinut teoreettisen fysiikan luonnontieteilijä, italialainen Carlo Rovelli (s. 1956). Alkuteos Buchi bianchi on julkaistu vuonna 2023 ja suomennos on julkaistu viime vuonna 2024.

Tämä tuntui kannaltani jo alussa varsinaiselta hyvän mielen kirjalta. 

Rovelli kertoo siinä, mitä valkoiset aukot ovat, miten ne eroavat mustista aukoista, miten ne eroavat toisistaan ja mitä yhteistä niillä on. Ja kuinka valkoiset aukot syntyvät.

Seuraavassa kirjan esittelyssä annan aina välillä hieman lisätaustoitustakin. 

Hieman yleistä triviaa aluksi:

Vuonna 1905 saksalainen patenttivirkailija Albert Einstein (1879-1955) oli julkaissut käännettä tekevän suppean eli erityisen suhteellisuusteorian. Teoria korvasi newtonilaisen eli klassisen mekaniikan käsityksen muuttumattomasta avaruudesta ja ajasta näiden yhtymäksi, aika-avaruudeksi, ja sisällytti itseensä sähkömagnetismin teorian, sellaisena kuin se Maxwellin yhtälöissä oli esitetty. Niin, ja sen mukaan valonnopeus tyhjiössä on havaitsijan havaitsijan suhteen aina sama. Tätä nopeutta merkitään pienellä kirjaimella c. Sen arvo on 299.792.458 m/s eli 1.079.252.848,8 km/h.

Noin kymmenen vuoden kuluttua edellisestä suuresta julkaisustaan Einstein julkaisi vielä yleisen suhteellisuusteorian, joka ottaa huomioon myös painovoiman. Yleisen suhteellisuusteorian mukaan massa kaareuttaa avaruutta.

Klassinen mekaniikka oli ollut erittäin tarkka ja toimiva tieteellinen teorianmuodostus, mutta se toimii kunnolla vain triviaaleissa olosuhteissa eli ei-relativistisissa nopeuksissa. Tosin triviaaleja olosuhteita on tutkijoillakin edessään sen verran paljon, että suhteellisuusteorian mukaiset varsin monimutkaiset laskelmat ovat usein kuin ampuisi hyttystä norsupyssyllä. Usein yksinkertaisemmat laskut riittävät fysiikassakin.

Vain jokunen viikko yleisen suhteellisuusteorian julkaisemisen jälkeen Einsteinin maanmies, itärintamalla taisteleva Karl Schwarzschild (1873-1916) lähetti hänelle laskemansa ratkaisut Einsteinin kenttäyhtälöihin. Ne kuvaavat gravitaation massan ja energian aiheuttamana aika-avaruuden kaareutumana, ja tarkalleen ottaen kenttäyhtälöt ilmaisevat yhteyden avaruuden geometrian ja siellä olevan massan ja energian välillä.

Lähetettyään laskelmansa Einsteinille Schwarzschild jatkoi taistelemista. Valitettavasti hän piakkoin kaatui. Sellaista se on.

Hieman lisää triviaa tässä välissä. Seuraavia asioita ei pahemmin käsitellä Rovellin kirjassa.

Patenttitoimistossa työskenteleminen jonkin aikaa oli ollut Albert Einsteinille vain leipähomma, koska jostakin sitä piti saada rahaa elääkseen. Ja hän sai kyllä töistään sitten maailmanmaineen.

Vuonna 1923 Albert Einstein matkusti Ruotsiin vastaanottamaan Nobelin palkintoa valosähköisen ilmiön selittämisestä. Hän ei saanut palkintoaan yleisestä suhteellisuusteoriasta, koska Alfred Nobelin testamentin tiukan tulkinnan mukaan kyseessä ei ollut varsinaisesti keksintö. Sekä Saksa että Sveitsi halusivat esittää Einsteinin palkinnonannon valmisteluissa oman maansa kansalaisena, mutta noloa kyllä, kävi sitten ilmi, että palkinnonsaaja oli luopunut Saksan kansalaisuudesta vuonna 1896. Einstein ei ollut tuolloin halunnut liittyä asevoimiin, ja irrottamalla itsensä synnyinkansalaisuudestaan hän pääsi siitä hommasta jo etukäteen eroon.

Einstein päätyi lopulta vuonna 1930 Yhdysvaltoihin. Kaikki olivat innoissaan, ja hyvä että eivät kultatuolissa kantaneet.

Hitler kansallissosialistisine puolueineen suoritti vallankaappauksen Saksassa vuonna 1933. Einsteinilla ei ollut tämän johdosta menemistä sinne takaisin. Mutta Yhdysvalloissa elämä sujui.

Einstein ei muuten edes ollut virallisesti, siis juutalaisen seurakunnan kannalta, juutalainen mies, koska luonnontiede oli saanut hänet hylkimään jo nuorena uskonnollisia selitysmalleja, ja siksi hän oli kieltäytynyt osallistumasta bar mitsvaan, juutalaisen nuoren miehen aikuistumisriittiin. Natseja tämä ei toki olisi estänyt pistämästä häntä keskitysleirille tai tuhoamasta häntä.

Jos ketään vielä kiinnostaa, niin Einstein todellakin oli uskonnoton, ja sen laatuista oli hänen "uskonnollisuutensakin". Mies on eräässä kirjeessään lausunut asiaan liittyen seuraavanlaista:

Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan.

Albert Einsteinin mielestä juutalaiset eivät myöskään olleet Jumalan valittu kansa.

Noin sata vuotta sitten oli siis muodostettu yleinen suhteellisuusteoria. Suurin piirtein samoihin aikoihin näin myöhäisen ajan vinkkelistä katsottuna muodostettiin toinen varsin merkittävä teoria, kvanttifysiikka, jota aluksi kutsuttiin kvanttimekaniikaksi. Kvanttifysiikan mukaan alkeishiukkasella on paitsi hiukkasen, niin myöskin aallon ominaisuuksia. Tässä on kyse siitä, että makroskooppisessa maailmassa, jossa me apinat joudumme elämään, koejärjestelyissä nämä atomaariset ilmiöt näyttäytyvät meille joko aaltoina tai hiukkasina, vaikka ne ovat tavallaan molempia.

Perinteisessä Newtonin mekaniikassa fysiikan syy-seuraus-suhde oli käsitetty ehdottomaksi: jos tunnettiin kaikki kappaleeseen vaikuttavat voimat, niin voitiin ainakin periaatteessa laskea sen liike täydellisesti. Kvanttifysiikka räjäytti tämän maailmankuvan palasiksi sikäli, että sen mukaan fysikaalisen maailman kausaliteetti on tilastollinen, eli se koskee vain yksittäistapahtumien tarpeeksi suurta joukkoa, ei yksittäistapahtumaa sinänsä. Radioaktiivisuus käy jonkinlaisesta esimerkistä: me tiedämme, että tietyssä ajassa tietty määrä atomiytimiä hajoaa, mutta on periaatteessakin mahdotonta laskea, että mikä niistä kulloinkin hajoaa.

On tietysti mahdollista, että maailmankaikkeudessa "todellisuudessa" kausaliteetti on oikeasti ehdoton, mutta sellaiselle näkemykselle ei empiria sinänsä anna tukea. Nyt joudumme elämään epätäydellisen kausaliteetin kanssa, kun käsittelemme fysiikan ilmiöitä. Makroskooppisia ilmiöitä tutkiessa kuitenkaan harvemmin tarvitaan kvanttifysikaalisten ilmiöiden huomioon ottamista.

Kvanttifysiikan keksiminen on tuottanut myöskin kvanttimystiikkaa. Eräät ovat ajatelleet, että siihen liittyvän Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen ahtaissa rajoissa maailmassa näkyy hengen vaikutus. Toiset taas yhdistävät kvanttifysiikan aaltohiukkasdualismin kiinalaiseen filosofis-uskonnolliseen käsitteeseen dao.

Yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka ovat joka tapauksessa modernin fysiikan kaksi peruspilaria ja ihan ilman mystiikkaa. Ne vaikuttavat kummatkin pätevän omalla sovellutusalueellaan. Kvanttifysiikka siis kuvaa atomaaristen ilmiöiden tasolla tapahtumista täydellisesti. Suhteellisuusteoria taas makroskooppisten ilmiöiden tasolla.

Ihmisen voi sanoa olevan jonkinlainen kulttuuria luova, säilyttävä ja välittävä suhteellisen älykäs ihmisapinalaji. Lajinimi on homo sapiens, joka tarkoittaa viisasta tai tietävää ihmistä. Silti on käynyt ilmi, että maailmankaikkeus näyttää toimivan sellaisilla tavoilla, jotka eivät ole kovin järjenmukaisia tämän apinalajin yksilöiden maalaisjärjen kannalta. Mutta sille me emme mitään voi.

Werner Heisenberg on muistellut kvanttifysiikan nk. kööpenhaminalaisen tulkinnan kehitystyötä (Fysiikka ja filosofia, v. 1958) näin.

Muistan Bohrin kanssa käydyn pitkälle yöhön jatkuneen ja lähes epätoivoiseen asetelmaan päätyneen monituntisen keskustelun. Mentyäni istuntomme jälkeen yksin kävelylle läheiseen puistoon toistelin itsekseni yhä uudestaan samaa kysymystä: "Voiko luonto olla todella niin järjetön kuin mitä nämä atomikokeet antavat ymmärtää?"

Kyllä se voi olla, sanokaa minun sanoneen.

Itse asiassa Heisenberg saattoi olla vähällä joutua 1930-luvulla vaikeuksiin kansallissosialistisessa Saksassa, koska modernia fysiikkaa pidettiin natsipuolueessa "epäarjalaisena". Siellä oli silloin valloillaan "saksalaisen fysiikan" liike. Fyysikkoa nimiteltiin "valkoiseksi juutalaiseksi", jolla nimityksellä tarkoitettiin juutalaisista pitävää "arjalaista". Myöskin ensimmäisen maailmansodan veteraania Ernst Jüngeriä (1895–1998) haukuttiin silloin juutalaisten rakastajaksi. Jünger muuten kirjoitti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä muistelmakirjan Teräsmyrskyssä, jota Hitler arvosti. Paljon myöhemmin hän kirjoitti natsipuoluetta allegorisesti arvostelevan romaanin.

Saksalainen fysiikka vastusti modernia fysiikkaa, monimutkaista matematiikkaa, visualisoitavuuden puutetta ja intuition vastaisia teoreettisia tuloksia. Aatemaailman kannattajat olivat modernismia vastustavia romantikoita, jotka halusivat, että kokeet ja intuitio ovat sopusoinnussa keskenään ja fysiikka yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

Saksalainen fysiikka pidettiin joka tapauksessa Hitlerin Saksassakin poissa valtavirran fysiikan aikakauslehdistä. joten ehkä liike ei sittenkään ollut kauhean laajalti kannatettu maassa tai edes sitä hallitsevassa puolueessa. Ja Werner Heisenbergilla tuli myös olemaan jonkinlainen osa natsi-saksan ydinohjelmassa. Ilmeisesti fysiikan tietty "epäarjalaisuus" sitten jouduttiin lopulta jossain määrin hyväksymään kansallissosialistien hallitseman Saksan korkeilla palleilla. (Vahinko vain, että juutalaiset tiedemiehet oli karkotettu ulkomaille tai tuhottu, joten heistä ei voinut olla apua Saksan ydinohjelmalle.)

Toisen totalitaristisen diktatuurin Neuvostoliiton hallitsevassa kommunistisen puolueen piirissä eli myös samankaltaisia ideologiaan perustuvia tieteenvastaisuuksia. Kyse ei ole pelkästään biologiatiedettä vääristelleestä lysenkolaisuudesta, vaan myöskin siellä monet vastustivat modernia fysiikkaa. Viralliset neuvostoliittolaiset filosofit pitivät tärkeänä, että tiedettä analysoitaisiin dialektisen materialismin kannalta. Neuvostofilosofien mukaan "proletaarisen tieteen" menetelmät ja tavoitteet olivat erilaiset kuin "porvarillisen tieteen".

Saksalainen sosialidemokraattinen teoreetikko ja poliitikko Eduard Bernstein (1850-1932) oli vuonna 1899 ilmestyneessä teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suomeksi ilmestynyt nimellä Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät) kaiken muun ohella todennut, että marxilainen dialektiikka on kuvaileva "teoria" mutta siitä ei ole yhteiskunnallisten ennusteiden perustaksi. Karl Marxilla oli myöskin ollut sokeat pisteensä, vaikka häntä ei voikaan suoraan syyttää kommunistien hallitsemien valtioiden rikoksista.

...Me olemme eläimiä ja sellaisina maailmankaikkeuden uhreja. Lajimme biologisessa evoluutiossa ei ole meidän ja meidän edeltäjiemme selviytymiselle ollut mitään hyötyä siitä, että me ymmärtäisimme luonnostamme tällaiset asiat. Ja siksi niiden ymmärtäminen vaatii jotain isompaa ja vaikeampaa: empiiristä tiedettä ja siihen liittyvän matematiikan osaamista. Vasta ne hallitsemalla me voimme saada ikään kuin riittävän havainnollisen kuvan maailmasta, siinä määrin kuin se on meidän lajillemme mahdollista.

Tosin tiedekään ei kykene kertomaan mitään perimmäisestä todellisuudesta, mutta ei varmaan mikään muukaan inhimillisen kulttuurin asia. Vaikka jotkut kyllä uskovat, että uskomukset kertovat jotain oikeaa todellisuudesta. Olen itse kuitenkin vaatimattomasti sitä mieltä, että suurin piirtein kaikki ihmiset kannattavat melkomoista joukkoa epätosia uskomuksia. Homo sapiens on tarinoita rakastava, kertova ja välittävä eläinlaji, ennen kaikkea.

Sadan vuoden ajan on myös yritetty saada aikaan superyhtenäisteoriaa tai kaiken teoriaa, joka yhdistäisi yleisen suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan, mutta toistaiseksi siinä ei ole onnistuttu. Albert Einstein taisi olla ensimmäinen, joka tällaista yritti.

Ja palataan sitten Carlo Rovellin tietokirjaan ja aikaisemmin mainitsemani Karl Schwarzschildin panokseen. Tämän laskelmat kertoivat, mitä tapahtuu, kun tietynkokoisesta auringosta loppuu polttoaine eli vety. Se romahtaa alkutekijöihinsä, eli siitä tulee musta aukko. Älyttömän kokoinen aurinko pienenee tässä prosessissa suhteettoman pieneksi köntäksi erittäin tiivistä tavaraa.

Painovoiman tavaton suuruus aiheuttaa myös sen, että alkeishiukkaset hajoavat lopulta kvarkeiksi. Tämä selittää sen, miten on mahdollista se, että suurikokoinen aurinko voi romahtaa erittäin pieneen tilaan.

Mustaa aukkoa ympäröivää rajaa, jonka takaa pakeneminen on mahdotonta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Mustan aukon painovoima on jopa niin voimakas, ettei edes valo voi paeta sen tapahtumahorisontin sisältä, mikä on jo melko hyvin. Tapahtumahorisontin koko taas riippuu mustan aukon massasta.

Tapahtumahorisontin säde on saanut muuten nimensä Karl Schwarzschildin mukaan, jos ketään kiinnostaa.

Einsteinista ei ilmeisesti ollut kovin mukavaa, että laskelmat näyttivät kertovan, että tällaista voisi tapahtua tähdelle. Se kuulosti hänestä vähemmän mielenkiintoiselta asialta.

Einstein myöskin muuten hylki kvanttifysiikan tuomaa uutta kuvaa maailmasta, koska se ei antanut hänestä tarpeeksi täydellistä kuvaa siitä. "Jumala ei heitä noppaa", oli hänen kantansa asiaan. Sadan vuoden tutkinnan perusteella voisi kyllä jo sanoa, että tässä asiassa Einstein oli väärässä. Hänen nauttimansa – sinänsä ansioista ansaittu – arvonanto fyysikoiden ja tähtitieteilijöiden piirissä on siten voinut suunnata tutkimuksia väärillekin urille. Täytyy muistaa, että me olemme apinoita emmekä voi tarkastella maailmankaikkeutta täydellisin silmin sen ulkopuolelta. Jokainen voi erehtyä, myös suuri tieteellinen nero.

Carlo Rovelli kertoo tietokirjassaan, että yleinen suhteellisuusteoria pätee varsin pitkälle, kun kuvataan sitä, kuinka musta aukko muodostuu ja miten se siitä eteenpäin kehittyy. Populaaritieteellinen tekstinsä soljuu mukavasti, ja nähdäkseni tavallisen luonnontieteistä kiinnostuneen ihmisen pystymetsästä kannalta hän selittää vaikeat asiat riittävän selkeästi.

Olin ilahtunut siitä, miten mukava kirjaa oli lukea.

Kuten annoin ymmärtää, niin tietyllä tavalla kvanttifysiikka ja suhteellisuusteoria ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Mutta lopulta mustien aukkojen tutkimisessa joudutaan kaivamaan kuitenkin naftaliinista kvanttifysiikka, kun yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde.

Fysiikassa puhutaan singulariteetista. Kun mustan aukon rakennetta lasketaan, niin saadaan lopulta järjettömiä tuloksia, joissa on mukana ääretön. Matematiikan ulkopuolella periaatteessa mikään ei voi olla ääretön. Sellainen tulos merkitsee fysiikassa sitä, että jotain on pahasti pielessä, ja ääretön-termiä käytetäänkin silloin, kun normilaskenta ei enää päde.

Kun mustien aukkojen kuvaamisessa suhteellisuusteorian rahkeet loppuvat, niin silloin on kyse kvantti-ilmiöistä. Mustan aukon sisällä tilan geometria on erittäin pahasti vääristynyt, ja jossain vaiheessa "aukko" on pienentynyt siinä määrin pillimäiseksi, että ne alkavat vaikuttaa tapahtumiseen.

Rovelli on sisällyttänyt kirjaansa useita havainnollisia piirroksia, joista lukija näkee, miten musta aukko kehittyy ajan myötä.

Valkoinen aukko on eräässä mielessä mustan aukon vastakohta. Musta aukko rohmuaa ympäriltään ainetta sisuksiinsa hirveällä voimalla. Valkoinen aukko taas sylkee sitä pois. Carlo Rovelli osaa kertoa tavalliselle lukijalle sen, että mistä syystä tämä tilanne on syntynyt.

Vielä ei ole kuitenkaan havaittu valkoisia aukkoja. Tosin mustia aukkojakin on kyetty havaitsemaan vasta jokusen harvan vuoden ajan.

Alussa mainitsemassani Stephen Hawkingin kirjassa taidettiin mainita myös entropia. Entropia on sitä, että suljetussa järjestelmässä käyttökelpoisen energia määrä pienenee. Esimerkkinä mainitsen, että asuttamamme planeetta Maa ei ole kokonaan suljettu järjestelmä, koska aurinko syöttää tänne jatkuvasti käyttökelpoista energiaa. Sen ansiosta entropia voi pienentyä paikallisesti, ja tämä mahdollistaa tuntemamme elämän. Mutta samalla kun entropia pienenee täällä paikallisesti, niin kokonaisuutena silti entropia lisääntyy myös täällä.

Entropian lisääntymisen suunta on ilmeisesti sama kuin ajan suunta.

Carlo Rovelli taas lähestyy kysymystä entropiasta ja ajan suunnasta esittämällä analogian tasapainosta. Maailmankaikkeus pyrkii kohti tasapainoa.

Asiaan liittyy toki sellainenkin mielenkiintoinen asia, että painovoima hidastaa aikaa. Meidän näkökulmastamme musta aukko tekee tekosiaan hyvin hitaasti.  Mutta mustan aukon mielettömän supermassiivisessa painovoimakentässä kaikki tapahtuu meidän oman aikamme tapaan normaalin ajan mukaisesti, mutta muutamien mustan aukon hetkien aikana ulkopuolella oleva osa maailmankaikkeutta on voinut vanheta miljardeja vuosia. Jos voisi käväistä ihan vain pikaisesti lähellä mustan aukon tapahtumahorisonttia, niin takaisin Maapallolle päästyä voisi havaita monen asian muuttuneen. Melko kätevää!

Carlo Rovelli on yhdysvaltalaisen fyysikon Lee Smolinin (s. 1955) kanssa vuonna 1988 saanut kehitetyksi teorian silmukkakvanttipainovoimasta. Sen on tarkoitus olla hyvä yritys yhdistää yleinen suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka. Kuusi ja puoli vuotta sitten oli Tähdet ja avaruus -lehdessä julkaistu aihetta käsittelevä populaaritieteellinen artikkeli Silmukkakvanttipainovoima otti askeleen kohti mustan aukon selitystä. Ehkä tässä on jotain perääkin. Englanninkielisestä Wikipediasta taas löytyy piiitkä artikkeli samasta aiheesta otsikolla Loop quantum gravity. Sivun alussa on kuitenkin virallinen varoitus siitä, että teksti on liiallisessa määrin tekninen tavallisen lukijan kannalta. Ja toivomus siitä, että artikkelin laatua parannettaisiin.

Transistorit muuten perustuvat kvanttifysiikkaan ja ydinvoima, ydinaseet ja GPS-paikannuksen toiminta yleisen suhteellisuusteorian huomioonottamiseen.

Mutta jos palaan ihan lopuksi takaisin vielä entropiaan. Ainakin minusta on lohdullista ajatella, että maailmankaikkeus päättyy lopulta, silmittömän pitkien aikojen kuluttua kuitenkin vasta, lämpökuolemaan. Lämpötilaeroja ei tässä erittäin kaukaisessa tulevaisuudessa enää ole. Mitään ei oikeastaan voi enää tapahtua.

Entropia syö lopulta kaiken. Carlo Rovelli toteaa kirjassaan, että me ja muut eläimet olemme tässä suhteessa samanarvoisia ja samassa tilanteessa ja sama kohtalo odottaa meitä kaikkia. 

Lisätäkseni pökköä pesään, niin olen myöskin tavannut ajatella, että asuttamaltamme planeetalta loppuvat lopulta uusiutumattomat raaka-aineet. Emmekä me koskaan kykene ulottumaan omaa aurinkokuntaamme kauemmaksi. (Tällaisesta tulevaisuudenkuvasta on muuten Hannu Rajaniemi kirjoittanut mainion kolmiosaisen Kvanttivaras-tieteistarinan.)

Taannumme lopulta lähemmäksi kivikauden elämäntapoja. Ja lopulta tänne tulee kuuma, melko pitkän ajan kuluttua. Meidän lajimme ei ole silloin enää aikoihin ollut olemassa. Aurinko paisuu pikku hiljaa punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maapallon. Ja jo kauan ennen sitä kaikki elämä on kuollut täällä jo lämpöhalvaukseen.

Lisäksi jo kauan ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa maailmankaikkeutemme laajenemisesta huolta pitävä pimeä energia erottaa galaksit toisistaan, ja sitten tähdet toisistaan. Lopulta ei edes periaatteessa ole mahdollista matkata enää toisiin aurinkokuntiin.

(Carlo Rovelli ei ole kuitenkaan esityksessään näin masentava kuin minä, jos sitä pelkäät. Tämä on minua, ei häntä.)

Uskonnoton uskontoni mahdottoman lyhyesti

Maailma on vankila.

I PS. Ja sama toisella kielellä, joka on eräänlainen yksinkertainen versio romaanisista kielistä.

II PS.:

Koska edellinen julkaisemani blogimerkintä oli ollut suhteellisen pitkä ja merkityksellinen, niin nyt voikin julkaista tällaisen suhteettoman lyhyen ja merkityksettömän.

Mutta ensi viikon tiistaina tulen julkaisemaan melko pitkän ja erittäin merkityksellisen merkinnän, joka on periaatteessa tietokirjaesittely. Se saattaa joidenkin lukijoiden kannalta olla myös masentava, koska lisäilen siihen omiani. Silti se saattaa innostaa joitakin sellaisia ihmisiä, joille luonnontieteet merkitsevät jotakin.

Tässähän olisi tilaa lässyttää vaikka kilometrikaupalla, mutta nyt en viitsi.

"Suurikokoisen hallinnon" purkaminen Yhdysvalloissa heikentää republikaanien kannatusalueita taloudellisesti

Luin jokin aika sitten yhdysvaltalaisten vapaa-ajattelijoiden Freethought Blogs -foorumilta yli kuukausi sitten julkaistun blogitekstin California is now the world’s fourth largest economy, jossa käsitellään sitä, että Yhdysvaltain uusvanhan tammikuussa uudella kaudella aloittaneen presidentti Donald Trumpin ja hänen hallituksensa julkisen vallan tulonsiirtoihin tekemät korjaukset eli vähennykset tulevat tekemään tuhoa hänen ja hänen Republikaanisen puolueensa kannattajien joukossa, koska merkittävä osa näistä on köyhiä.

Blogitekstin keskiössä on Yhdysvaltain länsirannikolla sijaitseva Kalifornian osavaltio, joka on tekstin mukaan ohittanut juuri tilastoissa Japanin ja noussut maailman neljänneksi suurimmaksi taloudeksi alle 40 miljoonalla asukkaallaan. Japanin asukasluku on noin 125 miljoonaa, ja sekin on älyttömän vauras maa.

Tekstissä todetaan Kalifornian varsin rikkaana osavaltiona tuottavan verotuloina ja veronluontoisina maksuina tai jotain runsaasti rahoitusta liittovaltion budjettiin. Siinä todetaan myös, että useimmat demokraattipitoiset Yhdysvaltain osavaltiot antavat enemmän rahaa liittovaltion budjettiin kuin saavat sieltä, kun taas useimmat republikaanipitoiset osavaltiot saavat liittovaltiolta enemmän rahaa kuin ne antavat sille.

Onkin republikaanien köyhempien kannattajien jatkossa kiva äänestää puoluetta, jonka mielestä tulonsiirrot ovat syntiä. Jatkossa vähemmän rahoitusta kunkin osavaltiolle sitten.

Toisen kirjoittajan tuota hiukan tuoreemmassa blogitekstissä taas kerrotaan runsain esimerkein, kuinka Yhdysvaltain hallitus presidentti Trumpin johdolla vähentää varsin rajusti rahoitusta tieteelliseltä tutkimukselta. Kaikki sellainen tutkimus on rajun vähentämisen kohteena, jossa voi haistaa olevan jotain ideologisesti vääräoppista. Osa nuivituista tutkimuksista lienee kuitenkin sellaisia, joita suurin piirtein kuka tahansa tiedettä arvostava ihminen voisi arvostaa.

Monet kesken olevat tutkimukset, joihin on jo palanut runsaasti mies- tai nais- tms. työvuosia joudutaan rahoituksen loputtua jättämään kesken, ja niin maailma jää vaille niiden tuloksia, joista olisi voinut olla paljonkin hyötyä.

Minua harmittaa sivistysporvarina tämmöinen meno. 

Itse ihmettelen lisäksi, että miksi Yhdysvalloissa edes on yksityisiä yliopistoja, jos ne kuitenkin mankuvat rahoitusta julkiselta vallalta? Eikö sellainen sitä paitsi ole sosialismia?

Avaruustutkimuksesta ja lääketieteellisestä tutkimuksestakin säästetään rutkasti, ja samalla presidentti Trump kuitenkin hallintoineen haluaisi, että ensimmäinen astronautti Mars-planeetalla olisi yhdysvaltalainen.

Tässä voisin mainita sen, että ihmisen saaminen Marsiin on mitä luultavimmin useamman vuosikymmenen projekti. Presidentti Trumpin elinaikana astuninen Marsin kamaralle ei tule tapahtumaan. Meillä ei oikeastaan edes ole vielä teknologiaa, jolla viedä ihminen tuonne asti. Ja toivottavasti tuoda takaisin, hengissä.

Aikoinaan Yhdysvalloissa oli järkytytty kovasti, kun Neuvostoliitto meni vasemmalta ja oikealta ohi avaruustekniikassa. Tämä johti siihen, että maan kouluissa alettiin panostaa luonnontieteiden opetukseen, sekä siihen, että avaruustutkimusta yms. varten pistettiin pystyyn supermassiivinen liittovaltion rahoitus hyväksi aikaa.

Tässä yhteydessä voi toki mainita senkin, että Neuvostoliitto oli ihmisten sortamisen lisäksi hyvä ainoastaan avaruus- ja asetekniikassa, joihin se pisti varoja siekailematta ja ihan propagandasyistä. Taloudellisesti se oli jossain määrin tai enemmänkin takapajula vuodesta 1917 vuoteen 1991, koska kommunistipuolueen omaksuma ihmiskäsitys oli epärealistinen.

Neuvostoliittolainen Juri Gagarin oli ensimmäinen astronautti (neuvostoliittolaisittain kosmonautti), joka lensi avaruudessa Maapallon ympäri vuonna 1961. Tosin sääntöjen mukaan yksi asia tästä puuttui eli se, että Gagarin ei ollut laskeutumiskapselissa loppuun saakka vaan poistui sopivassa korkeudessa siitä heittoistuimen avulla. Tämä johtui siitä, että kapseli ei olisi loppuvaiheessa kyennyt jarruttamaan niin paljoa, että astronautti olisi selvinnyt hengissä.

Yhdysvallat taas sai saatettua maailman ensimmäisen astronautin Kuun pinnalle vuonna 1969.

Neuvostoliiton loputtua mahdottomuuteensa lopulta vuonna 1991 super- tai suurvaltojen ei ole tarvinnut enää entiseen tapaan harjoittaa avaruuskilpaa. 

Mutta kyllä Yhdysvalloissa täytyy olla asiat huonosti, jos tavalliset ihmiset äänestävät vapaissa vaaleissa miljardöörin hallituksensa johtajaksi olettaen, että tämä ajaisi heidän etuaan ja iloaan. Mutta presidentti Trump toki on jossain määrin arvojohtaja. Monet ovat äänestäneet häntä sen vuoksi. Tiedättehän, Arvo Pohja. Minäkin teen niin. Kerran olen kyllä äänestänyt kuntavaaleissa sellaista ihmistä, joka osoittautui jo vähän myöhemmin arvomaailmaltaan vääränlaiseksi. Ja kerran presidentinvaalissa.

Osasyyllinen polarisaatioon Yhdysvalloissa on maan kaksipuoluejärjestelmä. Toinen osasyyllinen asiaan on sen valtavan rahoituksen määrä, mikä vaaditaan maassa liittovaltion tasolla valtaan pääsyyn. Sillä tasolla ei ilmeisesti kyetä ratkomaan isommin maan ongelmia. Vaikka kuulemma paikallistasolla välillä kyllä edelleenkin pystytään, ja Yhdysvalloissa ihmiset tapaavat arvostaa itsehallintojaan osavaltion-, piirikunnan ja kunnan tms. tasoilla. Siksi maan lainsäädäntöelin kongressi on kaksikamarinen, koska pitää ottaa osavaltioiden ja niiden asukkaiden edut myös huomioon liittovaltion järjestelmän tasolla.

Kanadassakin on periaatteessa kaksipuoluejärjestelmä, joten täytyy kysyä, että miten ne siellä osaavat noin?

Tämä voi johtua siitä, että kanadalaiset ovat hyviä ihmisiä keskimäärin. Yhdessäkin tv-ohjelmassa 1990-luvulla oli kanadalainen diplomaatti, joka kertoi, että kun hän diplomaattikutsuilla lähestyi keskenään keskustelevaa porukkaa, niin ensin porukan osallistujat vaikenivat, mutta sitten kun he huomasivat kyseessä olevan kanadalaisen diplomaatin, niin he jatkoivat rentoutuneina keskustelua.

(Tosiassa Kanadan puoluejärjestelmä liittovaltion tasolla on kaksipuoluejärjestelmä, johon on lisätty plussa. Plussa tarkoittaa tässä sitä, että kahden ison puolueen lisäksi maassa tapaa olla olemassa myös yksi melkein iso puolue, joka saattaa päästä joskus myöhemmin isoksi puolueeksi.)

Oikeastaan kirjoitin tämän tekstini vain siitä syystä, että saisin syyn mollata presidentin valtaa.

Yhdysvaltain järjestelmässä vaaleilla valitsijamiesjärjestelmän kautta valittu presidentti valitsee itse hallituksen ministerit ja myöskin johtaa hallituksen toimintaa. Hallitus voi antaa kongressille lakiehdotuksia, ja presidentti voi myös veto-oikeudellaan estää kongressin hyväksymän lain voimaantulon (kongressi taas voi saattaa presidentin estämän lain voimaan kahden kolmasosan enemmistöllä kongressin molemmissa kamareissa). Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Ja hänellä on vieläpä laaja oikeus hallinnoida asetusten antamisen kautta.

Eli mitä haluan sanoa tällä pitkähköllä blogimerkinnälläni on se, että parlamentin eli eduskunnan enemmistö edustaa paljon laajemmin äänestäjiä ja erilaisia kansalaispiirejä kuin presidentti. Hallitusta johtavan pääministerin ja hallituksen muiden jäsenten tulee nauttia eduskunnan enemmistön luottamusta, tai ainakin enemmistön tulee jollakin lailla hyväksyä heidät, jotta he voivat jatkaa tehtävässään.

Presidenttijohtoisessa järjestelmässä presidenttiä taas ei käytännössä voi erottaa kesken kauden. Pääministeri taas voidaan erottaa, koska niin se virka on määritelty.

Hallituksen vetäjä demokraattisen järjestelmän lajista huolimatta voi aina tulla hulluksi tai osoittautua tympeäksi tyypiksi kesken kaiken.

Eduskunnassa edustettuina olevat puolueet joutuvat vatuloimaan sen kysymyksen parissa, että liian epäsuositut toimenpiteet syövät kannatusta, joten siksi ne joutuvat ainakin periaatteessa pohtimaan tekemiään päätöksiä kunnolla. Toki lisäksi toivoisi, että aina ennen äänestysnapin painamista olisi ehditty ennalta estämään päätöksiä rakennettaessa niiden tarkoittamattomat, vahingolliset sivuvaikutukset.

Lisäksi voisin mainita sen, että poliittiset puolueet takaavat äänestäjille minimaalisen poliittisen kuluttajansuojan. Ehdokkaan taustapuolue antaa jonkinlaista osviittaa ehdokkaan näkemyksistä, ja toiseksi puolueet tapaavat jossain määrin valvoa sitä, että heidän ehdokkaansa ja jäsenensä noudattavat riittävässä määrin puolueen arvomaailmaa ja periaatteita.

Suomenkin poliittisessa järjestelmässä eduskuntavaaleissa äänestetään ensisijaisesti puoluetta, vaikka jotkut kuvittelevat äänestävänsä ensisijaisesti henkilöä.

Kannatan mieluummin hyviä instituutioita kuin yksittäisiä mahdollisesti hyviä ihmisiä vallallisen presidentin virkaan. Demokraattinen järjestelmä ei saa olla riippuvainen siitä, että yksittäinen poliittisessa virassa oleva henkilö on hyvä ja osaava ihminen.

Haluaisin, että Suomessa luovuttaisiin vallallisen presidentin virasta mahdollisimman pitkälle, ja samoin tietysti Ranskassakin. Ranskassa on kyllä tällä hetkellä presidenttivaltaisempi järjestelmä kuin Suomessa nykyään. Enää ei eletä presidentti Kekkosen aikaa.

Ja jos vielä palaan Yhdysvaltain nykyiseen presidenttiin Donald Trumpiin, niin jos äänestäjä kannattaakin Trumpia, niin presidenttijohtoisessa demokraattisessa järjestelmässä hänen kannaltaan vääränlainen ihminen voi tulla valituksi joskus myös presidentiksi. Joten kysyn uudestaan, että kannattaako kannattaa vallakasta presidentinvirkaa.

Lisäksi minä haluaisin sanoa, että kannatan oikeastaan kahden presidentin järjestelmää, sentapaista kuin San Marinossa, tuossa Italian niemimaalla sijaitsevassa pikkuvaltiossa, jossa on perinteitä tälle.

Kahden presidentin valitsemisessa – San Marinossa puhutaan kapteenivaltionhoitajista – yhden sijaan on kyse vallan hajauttamisesta, ja minusta se on kaunista ja oikein. Jo muinaisessa Rooman tasavallassa valtion korkein virka eli konsulin virka oli jaettu kahdelle henkilölle, joilla kullakin oli samat valtaoikeudet. Oltuaan aikaisemmin etruskikuninkaiden yksinvallan alaisuudessa roomalaisille oli kehittynyt allergia poliittisen vallan ylenmääräistä keskittymistä kohtaan.

Voi kuitenkin olla niin, että modernissa poliittisessa järjestelmässä päivänpolitiikan johtaminen kannattaa antaa pääministerin hoidettavaksi. Siteeraan lopuksi ao. Wikipedian artikkelia:

Kapteenivaltionhoitajat ovat San Marinon tasavallan valtionpäämiehiä, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden. Kapteenivaltionhoitajilla on vastavuoroinen veto-oikeus toistensa viranhoitoa koskeviin päätöksiin. Kapteenivaltionjohtajien virallinen titteli on Eccellentissimi Capitani Reggenti.

Kapteenivaltionhoitajat ovat puoluepolitiikan ulkopuolella ja heidän valtansa on pääasiallisesti symbolinen, koska heidän pääasiallinen tehtävänsä on edustaa maata ja taata sen perustuslaillinen järjestys. Kapteenivaltionhoitajat valvovat suur- ja yleisneuvostoa, valtion kongressia ja kahdentoista neuvostoa ilman äänioikeutta tai oikeutta osallistua päätöksiin. Kapteenivaltionhoitajat hajottavat San Marinon parlamentin vaalikauden jälkeen ja muulloinkin, mikäli hallituksen muodostaminen venyy, hallitus ajautuu kriisiin tai kun vakaata hallitusta ei pystytä muodostamaan. Kapteenivaltionhoitajilla on myös valtuudet vahvistaa kaikki suur- ja yleisneuvoston säätämät lait.

Tuossa mainittu suur- ja yleisneuvosto on San Marinon kaksikamarinen lainsäädäntöelin ja "valtion kongressi" taas maan hallitus. Varsinaista pääministerin virkaa ei maan järjestelmä tunne, mutta San Marino on joka tapauksessa parlamentaarinen demokratia, joten siellä hallituksen tulee nauttia parlamentin luottamusta.

Keksimäni seksikäs poliittinen järjestelmä

Joskus muinoin olen julkaissut tässä blogissani todella järkyttävän poliittisen tekstin. Ja itse asiassa, pian sen julkaisun jälkeen julkaisin saman tien toisen blogimerkinnän, jossa lausuin, etten kannatakaan em. blogimerkinnässäni kannattamia ajatuksia. Mutta oli se hauska ajatuskoe.

Tässä olisi kuitenkin ikään kuin moniulotteisempi, leppeämpi ja miellyttävämpi versio siitä tekstistä. Tämä teksti itse asiassa myöskin auttaa minua antamaan arvon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajille, ja toivottavasti tekee niin joillekin muillekin:

Poliittisen järjestelmän tulee mielestäni olla seksikäs. Tämä toteutuisi minusta hyvin seuraavilla ehdoilla:

Sellaisissa valtiollisissa vaaleissa, joissa valitaan lainsäätäjiä, miespuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulee olla kolme ääntä. Naispuolisilla äänestysikäisillä henkilöillä tulisi taas olla vain kaksi ääntä.

Toisaalta naiset olisivat ainoita, joilla olisi oikeus toimia pääministerinä sekä poliittisen puolueen puheenjohtajana.

Muunsukupuolisilla – joukkoon luettaisiin tässä ihan järjestelmän vuoksi  transseksuaalien lisäksi myös homoseksuaalit ja aseksuaalit – äänestysikäisillä henkilöillä taas ei olisi eduskuntavaaleissa äänioikeutta.

Mutta jos olisi olemassa sellainen presidentinvirka, joka ei sisältäisi isompaa poliittista vallankäyttöä, ja toivottavasti sellainen olisi, niin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka voitaisiin asettaa ehdolle tähän virkaan. Heillä olisi myös tässä vaalissa äänioikeus. Muunsukupuolisilla olisi vaalissa neljä ääntä ja miessukupuolisilla sekä naissukupuolisilla kummallakin vain yksi.

Samoin muunsukupuoliset olisivat ainoita, jotka pääsisivät oikeusistuimien tuomareiksi.

Muunsukupuoliset myöskin olisivat ainoita, jotka voisivat toimia valtiollisen ja yleisuskonnollisen Korkeimman olennon tai Tuntemattoman jumalan kultin pappisvirassa. (Kävisi myös: pastafarismi.)

Niiden päättävien elinten vaaleissa, joissa ei päätetä varsinaisesta lainsäädännöstä, muunsukupuolisilla olisi äänioikeus sekä vaalioikeus. Tällaisissa vaaleissa muunsukupuolisilla olisi kolme ääntä ja naissukupuolisilla sekä miessukupuolisilla vain yksi ääni kummallakin.

PS.:

Mallini mielestäni vähentäisi sukupuolten välistä repivää poliittista kilpailua. Lisäksi se on mielestäni seksikäs.

Mutta hauskinta tässä kirjoituksessani on mielestäni, jos siinä mitään hauskaa on, että siinä esittelemääni mallia voivat vastustaa niin oikeistolaiset, sananvapauden kannattajat, kansallissosialistit, liberaalit, konservatiivit, liberaalit, feministit, fasistit, sananvapauden vastustajat, vihreät, oikofoobikot, kiihkoilijat, demokratian kannattajat, rivologit, vähäuskoiset, Kumbayan laulajat, uskonnollisesti välinpitämättömät, kansallissosialismifoobikot, demokratian vastustajat, autokratian kannattajat, vasemmistolaiset, isänmaalliset, kerubinkasvoiset, juutalaisten hyväksyjät, sekulaarin valtion kannattajat, sosialidemokraatit, totalitarismin kannattajat, maltilliset, keskustalaiset, nekrospirituaalit, antisemiitit, sosialistit, rasistit, kommunistit, maskulinistit, "kolmannen tien" kannattajat, marxilaiset, ateistit, anarkistit, epäisänmaalliset, uskonnottomat, anarkokapitalistit, teistit, ihmisvihaajat, ihmiskasvoisen uskonnon kannattajat, minarkian kannattajat ja kiihkouskovaiset ml. teokratian kannattajat. Vain muutamia mainitakseni.

Miksi yhtäläisten oikeuksien välillä voima ratkaisee

Siteeraan nyt Karl Marxia (1818-1883) (ja Friedrich Engelsiä (1820-1895)): "Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima."

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitä, että Marx piti arvoja ja ideologioita, mukaan lukien uskonnot, historiallisesti syntyneinä ilmiöinä, joiden olemuksen määräsi pitkälti taloudellinen perusta, ja hänen mielestään ne ovat erilaisia eri aikoina ja eri kultuureissa ja yhteiskunnissa.

Marx ei täten uskonut minkäänlaisen objektiivisen eettisen järjestelmän mahdollisuuteen. Siksi hän pyrki mahdollisimman pitkälle olemaan ei-moralisti. Mutta siitä huolimatta hän kykeni selvästi kokemaan moraalista suuttumusta, mikä on jossain määrin ristiriidassa edellä sanotun kanssa. Ilman tätä moraalista suuttumusta Marx ja Engels eivät olisi koskaan luoneet marxilaisen sosialismin ideologiaa.

Marx siis uskoi, ettei oikeus ole pelkästään työläisten puolella vaan että se on myös kapitalistien puolella. Ja näiden yhteiskunnan erilaisten ryhmien oikeuskäsitysten välillä voima ratkaisee sen, kumpi on yhteiskunnassa voimassa.

Olen samalla kertaa sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti

Olen keksinyt, että olen sekä agnostinen teisti että agnostinen ateisti:

Uskon, että Jumala vaikuttaa ainoastaan ihmisen mieleen, mutta minulla ei kuitenkaan ole esittää tieteellistä todistusaineistoa sen puolesta, että Jumala todella tekisi näin.

Minulla ei ole mitään tieteellisesti perusteltua syytä uskoa, että Jumala on olemassa, mutta en voi kuitenkaan olla ehdottoman varma tämän näkemykseni paikkansapitävyydestä.

Hitler ja natsit olivat ääri-ihmisiä mutta eivät äärioikeistolaisia

Hitler ja natsit eli Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsenet ja kannattajat olivat ääri-ihmisiä mutta eivät äärioikeistolaisia, sillä äärioikeistolaiset kannattavat sananvapautta.

Eräskin suomalainen taho oli kerran todennut suomalaisen ihmisoikeusjärjestön Electronic Frontier Finlandin (Effi) olevan äärioikeistolainen järjestö. Effin esikuvana on vuodesta 1990 lähtien toiminut yhdysvaltalainen Electronic Frontier Foundation (EFF).

Ihmisen rajoittuneisuudesta lyhyesti

Ihminen on oman fyysisen elimistönsä ja ruumiinsa sekä luonnonlakien vakavasti rajoittama olento. Minusta tämä ei ole kauhean mukava asia.

Kansalaisluottamuksen menetys ihmisille, jotka vastustavat sekulaaria valtiota?

Mielestäni tulisi ottaa uudelleen käyttöön kansalaisluottamusinstituutio. Mutta tässä kannattamassani versiossa siitä ihminen voitaisiin tuomita kansalaisluottamuksensa menettämään siten, että hän menettäisi sen myötä paitsi äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden niin myöskin oikeuden toimia julkisessa virassa, mikäli hän kannattaisi muuta kuin sekulaaria valtiota.

Sekulaarilla valtiolla en tarkoita uskonnonvastaista vaan uskonnollisesti sitoutumatonta valtiota.

Ja asiaan kuuluisi se, että luonnollisesti sellaisten uskontojen tulisi olla maassa kiellettyjä, jotka eivät hyväksy sekulaaria valtiota.

Kanadan Liberaalinen puolue turvautui tunkkaiseen nationalismiin ja voitti vaalit!!1!

Nationalismissa on kysymys aatteesta, joka painottaa etnisyyden oikeuksia korottaa itsensä kansakunnaksi ja viljellä omaa kulttuuriaan ja puolustaa etujaan.

Kanadan Liberaalinen puolue oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan häviämässä parlamenttivaalit. Puolueen kultapoika, pääministeri Justin Trudeau (s. 1971), joka muuten on maan aikaisemman pääministerin Pierre Trudeaun (1919-2000) – virassa vuosina 1968–1979 ja 1980–1984 – vanhin poika, oli joutunut pitkähkön hallitusajan suoritettuaan lopulta laajaan epäsuosioon. Ja siksi vasta jokunen kuukausi sitten Mark Carney (s. 1965) oli astunut hänen paikalleen uutena Liberaalisen puolueen puheenjohtajana ja sitä myöten pääministerinä.

Trudeau nuorempi oli siis aloittanut uransa maansa pääministerin pallilla vuonna 2015.

Juuri kukaan ei ollut voinut uskoa Kanadan Liberaalisen puolueen selviävän kannatuksensa pohjamudista ylös, vaikka uusi pääministeri olikin hirveän pätevä ja osaava.

Kävi kuitenkin sitten niin, että etelänaapurin Yhdysvaltain vasta virkaansa toisen kerran astunut presidentti Donald Trump oli alkanut vihjailemaan, että Kanadan pitäisi oikeastaan olla Yhdysvaltain 51. osavaltio. (Presidentti oli vihjaillut tuhmia asioita myöskin Tanskaan kuuluvasta Grönlannista sekä Panamaan kuuluvasta Panaman kanavasta. Niin sitä pitää.)

Kanadan opposition pääpuolueen Konservatiivisen puolueen odotettiin siis saavan vaalivoiton tänä Jeesuksen vuotena 2025 viimeistään syksyllä pidettävissä parlamenttivaaleissa. Pierre Poilievre (s. 1979), herttaisen näköinen puolueen puheenjohtaja, rupesi kuitenkin joissakin muissa kysymyksissä peesaamaan presidentti Trumpia.

Pääministeri Carney taas pisti kovan kovaa vastaan. Ja niin hän uudella suosion harjalla uskalsi julistaa parlamenttivaalit pidettäväksi jo paljon ennen syksyä. Ja niin kävi, että hänen puolueensa voitti vaalit vastoin kaikkia aikaisempia ennusteita. Liberaalinen puolue jopati saavutti lähes enemmistön parlamentin alahuoneen paikoista. Aikamoinen torjuntavoitto!

Vanhanaikainen, tympeä ja tunkkainen nationalismi näinollen siivitti Liberaalisen puolueen vaalivoittoon.

Näinhän sitä kuuluu sanoa.

Antisiionismi on rasistinen ideologia

Siionismissa on kyse juutalaisesta kansallisuusaatteesta. Antisiionismin mukaan taas nimenomaan juutalaisilla ei saa olla omaa maata. Se on siis rasistinen ideologia.

Konservatiivis-demokraattinen aatteeni

Jokunen kuukausi sitten olin taas kerran julkaissut erään poliittisen itsemäärittelyni.

Se on harvinaisen monikohtainen, kun yleensä olen pyrkinyt asiassa minimalismiin.

Mutta ainakin se on tyhjentävä.

Olen tullut siihen tulokseen, että voisin nimittää kirjoituksessa esittelemäni aatemaailman kokonaisuutta konservatiivis-demokraattiseksi aatteeksi.

Tässä pari sanaa keksimästäni aatteen nimestä:

Demokratia aatteen nimessä viittaa ensinnäkin demokratiaan. Toiseksi se viittaa siihen, että suhtaudutaan kaikkiin ihmisiin täysien ihmisoikeuksien pohjalta. Kolmanneksi se viittaa siihen, että kyseessä on maallinen ideologia, koska hallinnon legitimiteetti ei perustu ainakaan suoraan minkään pyhän hahmon tahtoon, vaan kansalaisten antamaan mandaattiin. Ja neljänneksi, jos ja kun aate on maallinen, niin se kannattaa myös tieteellistä menetelmää.

Ja konservatismi nimessä viittaa sitten... konservatismiin, ja ennen kaikkea sellaiseen konservatiiviseen asenteeseen, jonka mukaan kannattaa pyrkiä rajoittamaan poliittisten päätösten tarkoittamattomia sivuvaikutuksia.

"Yhdysvaltain kannattaisi jakaantua sopuisasti kahtia maalaisuuden ja urbanisoitumisen asteen mukaan"

Newyorkilainen kirjoittaja ja puhuja Adam Lee oli julkaissut maallisille ihmisille tarkoitetulla OnlySky-sivustolla mielestäni mielenkiintoisen kirjoituksen otsikolla The United Cities and Ruralities of America.

Hän puhuu maataan nykyään varsin suuresti vaivaavasta polarisaatiosta ja toteaa, että edellisen kerran Yhdysvaltain ollessa yhtä jakautunut kuin tänä päivänä oli vuosina 1861-1865 jKr. raivonneen Yhdysvaltain sisällissodan aika.

Yhdysvaltain sisällissota johtui siitä, että Etelässä talous oli melko yksipuolinen perustuen pitkälle puuvillanviljelyyn, jonka hoitivat neekeriorjat. Ja Pohjoisessa taas hyvin monet pitivät neekeriorjuutta häpeällisenä asiana, joka pitäisi lopettaa.

Etelän valkoiset köyhät saivat neekereiden orjuudesta, vaikka muuten eivät siitä aineellisesti itse hyötyneetkään, syyn pitää itseään jotenkin hienompina ihmisinä.

Pohjoisessa asuvat ihmiset taas eivät tarvinneet orjia pyörittämään talouttaan, kun he pärjäsivät ilman neekeriorjuusinstituutiota varsin hyvin, joten heidän oli helppo kritisoida asiasta Etelän tyyppejä. Pohjoiseen oli sijoittunut lähes koko Yhdysvaltain teollisuus.

Sisällissodan syttyessä Pohjoisen väkiluku oli huomattavasti isompi kuin Etelän. Pohjoinen myöskin henkeä kohti tuotti lähes kaikkea mahdollista Etelää enemmän. Ainoa poikkeus tästä oli puuvilla.

Etelässä siihen aikaan kannatettiin enemmän Demokraattista puoluetta. Ja orjuusinstituutiota vastustavan modernin Republikaanisen puolueen ehdokkaan Abraham Lincolnin (1809-1865) valituksi tuleminen Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1860 herätti Etelässä suurta vihastusta, ja sitä pidettiin siellä laajalti huonona siirtona.

No, Lincolnin presidenttiyden aiheuttaman häväistyksen tunteen vuoksi varsin moni Yhdysvaltain osavaltioista erosi seuraavana vuonna liittovaltiosta. Ne perustivat yhdessä valtioliiton, jota he kutsuivat Konfederaatioksi. Pohjoisen nimitys taas oli sisällissodan aikaan Unioni, joka viittasi Yhdysvaltain liittovaltioon.

Hirveän suuri osa pätevistä sotilasjohtajista liittyi sodan tullessa Etelän puolelle. Etelän sotilaista suhteellisen moni osasi myös ratsastaa hevosella hyvin, ja Etelän pojat olivat enemmän täynnä sotahenkeä Pohjoisen vastineisiinsa verrattuna.

Mutta koska Etelän asevoimat eivät kyenneet heti-pian sisällissodan alettua tuottamaan Pohjoisen joukoille murskatappiota taistelukentällä huolimatta tietyistä selvistä menestyksistään, oli melko selvää, että pitemmällä tähtäimellä Pohjoinen tulisi korjaamaan voiton kotiin.

Ja niinhän siinä sitten lopulta kävikin.

Mutta tämän alustuksen jälkeen palaan siihen, mitä Adam Leellä on ollut asiaa.

Hän käsittää mitä luultavimmin oikein sen, että Yhdysvalloissa suurin poliittinen jakolinja kulkee urbaanien ja maaseutumaisten alueiden välillä. Edellisten väestö keskimäärin kannattaa enemmän Demokraattista puoluetta ja jälkimmäisten Republikaanista puoluetta.

Republikaanien kannattajista merkittävä osa kuuluu nykyään globalisaation häviäjiin. Lisäksi mukana on usea miljardööri. Eräiden Demokraattisen puolueen jäseniin tai kannattajiin lukeutuneiden ihmisten identiteettipolitiikka, jonka mukaan valkoisten köyhien tulee hävetä itseään rotunsa vuoksi, ei oikein ole ottanut tulta Republikaanisen puolueen kannatusalueilla. Republikaaneilla on sitten oma identiteettipolitiikkansa.

Adam Lee toki toteaa, että tämä maantieteellinen poliittinen jako ei ole ehdoton, vaan urbaaneilla alueilla asuu – joskus paljonkin – Republikaanien kannattajia, ja maaseutumaisilla alueilla Demokraattien kannattajia.

Lee esittää, että yksi selitys tälle poliittishenkiselle jaolle on se, että kaupungit vetävät puoleensa monenlaista väkeä ja että tämä antaa asukkaille ensikäden kokemusta kulttuurien ja uskomusten moninaisuudesta tehden heistä kosmopoliittisempia, suvaitsevaisempia ja avaramielisempiä, kun taas eristyneemmissä saarekkeissa tavataan olla epäluuloisempia ulkopuolisia kohtaan ja vastahakoisia muutokselle.

Toinen selitys kirjoittajan mukaan on se, että kaupungeissa sijaitsevat korkeasti palkatut työt. Tämä tekee niistä koteja hyvinkoulutetuille, liikkuvaisille ihmisille, joilla on varaa olla ehtoisia ja joita muutos ei uhkaa. Ruostevyöhykkeellä taas, jossa tehtaita suljetaan ja väkiluku laskee, poliitikot jotka antavat mahdottomia lupauksia kellon takaisin kääntämisestä vetävät äänestäjiä puoleensa.

Adam Leen mielestä tämä kahtiajako tulee olemaan tosiasia Yhdysvalloissa ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa. Hän on sitä mieltä, että jos mitään ei tehdä, vaaleista tulee kerta kerralta yhä apokalyptisempia kummankin poliittisen osapuolen kamppaillessa vetääkseen kansakunnan omalle kiertoradalleen, ja nämä kiertoradat poikkeavat aikaa myöten yhä enemmän toisistaan.

Lee ehdottaa, että asia voidaan eräällä tavalla ratkaista ottamalla jokaisesta osavaltiosta urbaaneimmat alueet ja tekemällä niistä myöhäiskeskiaikaisen Pohjoisessa Saksassa sijainneen Hansaliiton tapainen kaupunkien liitto.

Muu osa kustakin osavaltiosta kuuluisi taas muodostettuun maaseutumaisten alueiden liittoon.

Kummatkin liitot perustaisivat oman lakiasäätävän kongressinsa.

Kaupungit voisivat kieltää tuliaseet ja maaseutumaiset alueet abortin. Kaupungit voisivat toivottaa tervetulleeksi maahanmuuttajat ja maaseutumaiset alueet salvata näiltä pääsyn aluelleen. Kaupungit voisivat ottaa käyttöön julkisen terveydenhuollon ja maaseutumaiset alueet voisivat yksityistää kaiken.

Ainoa oikeus, jota kummankin osapuolen tulisi kunnioittaa olisi rinnakkaisen Yhdysvaltain version kansalaisten oikeus vapaaseen kulkemiseen oman alueen poikki paikasta A paikkaan B.

Adam Lee toteaa, että vaikka Yhdysvalloista olisi tullut näin kaksi eri maata, niin niitä silti yhdistäisi taloudellinen keskinäisriippuvuus. Kuten määritelmä sanoo, niin maaseutumaiset alueet tuottaisivat suurimman osan ruoasta ja elintarvikkeista ja luonnonvaroista. Kaupungeissa asuisi kuitenkin suurin osa ihmisistä, niillä olisi enemmän taloudellista voimaa ja kukoistavat korkeaa teknologiaa tuottavat toimialat, jotka hyötyvät inhimillisten lahjakkuus- ja kykyvarantojen keskittymistä.

Kirjoittaja toki sanoo, ettei hänen esittämänsä ratkaisu silti poistaisi kaikkia poliittisia ongelmia. Näiden kahden maan tulisi solmia keskenään verotusta ja kauppaa koskevat rajasopimukset, jotta kummastakaan ei voisi tulla veroparatiisia toisen kustannuksella. Ja sellaiset aiheet ja asiat kuin maanpuolustus, ympäristönsuojelu tai infrastruktuuri tulisivat hänen mielestään epäilemättä olemaan lähde kiivaille keskusteluille.

Hän toteaa, että tulisi myöskin olla sovittuna menettelytavat sille, mitä tapahtuu, jos jokin alue haluaakin jossain vaiheessa erota omasta liittovaltiostaan ja liittyä toiseen.

Adam Leen mielestä hänen ehdottamansa ratkaisu parantaisi nykyistä tilannetta kuitenkin huomattavan paljon, kun jokainen yhdysvaltalainen saisi periaatteessa asua ja elää jatkossa sellaisessa Yhdysvaltain versiossa, josta pitäisi enemmän.

Hänestä tässä olisi myös erinomainen testi sille, kummanlainen hallintofilosofia toimisi paremmin todellisessa elämässä.

Lee on kirjoituksessaan antanut näille jakautumisen jälkeisille uusille Yhdysvaltain versioille nimet United Cities of America ja the United Ruralities of America.

Muita Adam Leen englanninkielisiä OnlySky-palvelussa julkaisemia tekstejä pääset katsastamaan tämän linkin takaa:

https://onlys.ky/author/alee/