Consolatio philosophiae:
Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; siten maailmankaikkeudella on sitä edeltänyt syy; ja se syy on tietysti Jumala, joka alkoi jossain vaiheessa olla olemassa; joten Jumalankin olemassaololle on olemassa jokin Häntä/Sitä edeltänyt syy.
Tähän voi väittää vastaan tietysti, että Jumala on sellainen olio, ettei se tarvitse sitä edeltänyttä syytä olla olemassa. Kun Hän/Se on "aina" ollut olemassa.
Joten korjataan ylläolevaa päättelyketjua hieman esittämällä analoginen väittämä:
Kaikella mikä alkaa olla olemassa on sitä edeltänyt syy; maailmankaikkeus alkoi jossain vaiheessa olla olemassa, ja koska maailmankaikkeus on taustallakin olevine luonnonlakeineen "aina" ollut olemassa, se ei tarvitse sitä edeltänyttä "syytä" selityksenä olemassaololleen.
Eräät pitävät kuitenkin yllä olevan kaltaisia pähkäilyjä hedelmättöminä spekulaatioina, sillä heidän mielestään pelkkä filosofointi tai "päättely" ei voi antaa tietoa oman pään ulkopuolisesta maailmasta. Tieto on heistä ennen kaikkea empiriirisen tutkimuksen tulosta. He sanovat, että ilman havaintoja ei kuitenkaan ole ilmiöiden tulkintaa, eikä liioin tieteellisiä teorioita. Tässä voi ehkä lopuksi vielä mainita senkin, että tieteessä termi teoria ei merkitse villiä spekulaatiota, arvausta tai ideaa vaan näkemystä, jota tukee merkittävä ja mahdollisimman objektiivinen todistusaineisto.
Wikipediassa on myöskin artikkeli tieteellisestä menetelmästä, jonka saavutusten ansiosta sinäkin luet tätä blogimerkintää.
Suurin osa maailmankaikkeudesta on tyhjyyttä, joka jatkuu loputtomasti joka suuntaan.
VastaaPoistaSitä ajatusta ei kannata pohtia liikaa, se ei johda mihinkään vaan vain rasittaa mielenterveyttä.
Mutta jos niin haluaa tehdä, voi pohtia kuinka atomistakin suurin osa on tyhjyyttä, jossa elektronit kiertävät ydintä.
Entäpä jos tuntemamme maailmankaikkeus onkin elektroni jossain atomissa, joka on jonkin sellaisen kantapäässä, josta voisi käyttää vaikkapa nimitystä jumala?