torstai 15. lokakuuta 2015

Epävirallisia uutisia 15.10.2015


U u t i s i a :

Venäjä valloitti Krimin niemimaan Ukrainalta pari vuotta takaperin, ja sen jälkeen liitti sen itseensä. Se ja Venäjän sen jälkeen lähinnä bulvaaniensa välityksellä itäisessä Ukrainassa käymä sota Ukrainaa vastaan on pahasti tulehduttanut nyt entisten veljeskansojen välit.

Sen jälkeen kun Venäjän hallitsevan juntan suuri johtaja Vladimir "Volodja" Putin oli järjestänyt Krimillä omanlaisensa kansanäänestyksen, jonka tuloksena Krim liitettiin osaksi Venäjää, Venäjän parlamentti sääti Putinin halusta lain, joka kieltää Venäjän alueita puolestaan irtoamasta Venäjästä.

Yle tietää kertoa, että Venäjän informaatiosodan tuntija, sotatieteen tohtori Saara Jantunen kirjassaan "Infosota" kertoo, että Venäjältä Suomeen suunnattu informaatiosota on jyllännyt ja voimistunut Krimin valtaamisen jälkeen. Kyse ei ole tutkijan mukaan muutaman höyrypään puuhastelusta, vaan pahimmillaan päämääränä on saada aikaan valheellisella informaatiolla sekasortoa yhteiskunnassa.

PS myöhemmin samana päivänä: Yle tietää kertoa, että Suomi aikoo vastata muun muassa Venäjältä peräisin olevaan valheelliseen viestintään kouluttamalla satakunta valtionhallinnon virkamiestä niin sanotun informaatiovaikuttamisen tunnistus- ja torjuntatoimiin.

...
Kokoomuksen Verkkouutiset taas tietää kertoa, että ulkoministeriö järjestää pyöreän pöydän keskustelun musliminuorten kanssa aiheesta Suomen ulkopolitiikka, radikalisoituminen ja väkivaltainen ekstremismi.

Hienoa, mutta entä jos osa "musliminuorista" onkin jotain muuta kuin mitä musliminuoret haluavat heidän olevan. Islamilaisen kulttuurin piirissä ihminen tapaa joutua vaikeuksiin, mikäli hänet on ensin identifioitu muslimiksi ja sitten hän irrottautuu siitä. Hänet saatetaan jopa tappaa. Joskus tappamisen hoitaa tavallisten kansalaisten puolesta ao. maan oikeuslaitos. Eli entäs, jos osa näistä "musliminuorista" onkin tosiasiassa irrottautunut islamista ja on nykyään esim. ateisteja, kristittyjä tai vaikka zarathustralaisia? Aikooko valtio suojella näitä ihmisiä?

Islam on 600-luvulla jKr. Arabian niemimaalla syntynyt uskonto ja vihaideologia. Se perustuu Muhammad-nimisen hepun opetuksiin. Muhammadia, häntä oikean elämäntavan esikuvana ja hänen opetuksiaan ei saa islamin mukaan arvostella. Muhammad on itse sanonut, että islamin jättäminen on pahempaa kuin murha.

2 kommenttia:

  1. Ajatuskoe. Herkkäluontoisen lukijan kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

    Kuvitellaan äärimmäisen vastenmielinen "uskonto", joka todellisuudessa on maantierosvon, murhaajan ja lastenraiskaajan kehittämä satu, jolla hän pyrkii selittämään miten hänen keksimänsä jumala (jolle hän lainasi jostakin nimen) siunaa hänen julmat ja sairaat harrastuksensa, jopa yllyttää niihin! Tällaista ei pitäisi voida edes olla olemassa muuten kuin äärimmäisyyteen pyrkivänä ajatuskokeiluna. En kehtaisi väittää sitä uskonnoksi samassa mielessä kuin esim. kristinuskoa, joka pyrkii opettamaan ihmisiä välttämään syntiä.

    Tämä esimerkkimme "uskonto" puolestaan määrää seuraajansa tekemään hirvittävimpiä syntejä epäjumalansa ylistykseksi (murhia, raiskauksia, kidutusta, ryöstöjä, kiristystä jne.). On todennäköistä, että tällainen uskonto kykenee leviämään alkukantaisissa kulttuureissa ja psykopaattisten ihmisten joukossa juuri tästä syystä. Se voisi väkivallalla levitä laajalle tietyntyyppisissä heimoyhteiskunnissa, joissa jo valmiiksi on vallalla jäykän hierarkkinen silmittömään väkivaltaan perustuva kulttuuri.

    Mutta. Voiko kukaan ajatteleva ihminen arvostaa tällaista "uskontoa"? Voiko kukaan suositella sitä elämänohjeeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaan ihmisestä. Vanha testamenttikin on täynnä meidän kannaltamme sietämätöntä moraalia ja moraaliohjeita. On jonkin verran uskomatonta, että kristityiksi identifioituvilla se on osa Pyhää kirjaa, vaikka sen Uudeksi testamentiksi kutsuttu päivitys on hyvin toisenlainen.

      Ihminen on sellainen olento, että hänen hyvyytensäkin helposti palvelee pahaa. Ihminen noin keskimäärin haluaa tehdä mieluummin hyvää kuin pahaa. Hän voi kuitenkin selittää itselleen hirmuteotkin hyvyytenä.

      Poista