tiistai 20. lokakuuta 2015

Natsizombeja unessa

Näin viime yönä sellaista unta, jossa olin jossain huoneistossa, jossa joku heppu loitsimalla herätti joukon kuolleita toisen maailmansodan aikaisia natsi-Saksan tavanomaisen armeijan Wehrmachtin sotilaita henkiin.

Henkiinherätyksensä jälkeen herätetyt olivat varsin asiallista porukkaa. Nämä tervehtivät minua ja esittäytyivät. Ajattelin, etten kertaesittelyllä tule muistamaan jokaisen nimeä. Rupesin sitten puhumaan näille englanniksi. Oletin, että joku paikalla olijoista osaa kääntää puheeni saksaksi. Sanoin jotain, ainakin sen, että oma saksani on sen verran heikkoa, että joudun turvautumaan englantiin. Unessa ei tapahtunut enää mitään muuta.

Olin jokin aika sitten julkaissut tässä blogissani mietteitäni selkounista. Selkounet ovat unia, joissa unen näkijä tiedostaa näkevänsä unta, ja joissakin tapauksissa hän voi jopa ohjata unensa tapahtumia. Olin merkinnässä luvannut, että tulen kykenemään jossain vaiheessa näkemään itse selkounia. Homman opiskelu ei ole minulta kuitenkaan laiskuudestani johtuen sujunut, mikä on kovin ikävää, sillä jälkikäteen katsoen tässä unessani olisi ollut kiva tajuta kysyä henkiinherätetyiltä Wehrmachtin sotilailta, että kuinka moni heistä on natsipuolueen jäsen. Ja olisi ollut myöskin kiva katsoa, riippuuko joidenkin kaulalla rautaristi. Jos olisin unessa sellaisen havainnut, ja jos olisin tuijottanut kunniamerkkiä pitempään, niin kenties se olisi muuttunut buddhalaiseksi versioksi hakarististä. Hakaristihän on buddhalainen symboli, kysykää vaikka erinomaista blogia pitävältä buddhalaiselta nimimerkki Ruukinmatruunalta. Asiaa buddhalaiset tunnetusti häpeävät niin paljon, että he ovat toisen maailmansodan jälkeen kuluneet vuosikymmenet käyttäneet buddhalaisten hakaristisymbolien hakkaamiseen irti temppeliensä ja luostariensa seinistä.

Mutta sain sitten minäkin rangaistuksen natsizombiunen näkemisestä. Minulla on vasta jonkin aikaa ollut päätietokoneenani kannettava. Aina aikaisemmin kyseessä on ollut pöytäkone. Ja eilisiltana ensimmäisen kerran elämäni aikana kaadoin näppäimistön päälle vettä. Puoli lasillista sitä meni. Kone oli tietenkin päällä. En minä muuten olisi säilyttänyt vesilasia sen vieressä. Heti kaadoin kannettavani ylösalaisin ja valutin vettä pois. Ja kuivasin, kuivasin. Vielä nytkin eli useita tunteja tapahtuneen jälkeen näyttäisi kone kuitenkin toimivan normaalisti. Koneeni on kenties hyvin rakennettu. Ainakin se hohkaa kuumuutta, ja lämpö luonnollisesti haihduttaa kosteutta. Koneeni on IBM:n ThinkPad T43 eli se on myöskin ikivanha, ja sen käyttöjärjestelmänä on nykyään Mint Linux XFCE-työpöytäympäristöllä. Tissit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti