sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Näitä teologisia ajatuksia voin sanoa kannattavani

Hyvä ateisti on henkilö joka elää kuin Jumala olisi olemassa ja hyvä kristitty elää kuin Jumalaa ei olisi olemassa.

Ilman kastettakin pärjää, sillä sillä ei ole yksinään pelastavaa voimaa.

Raamattukin on osa traditiota.

Kirkossa ei pidä keskittyä muotoihin.

Uskonnollinen tai hengellinen vakaumus ei voi perimmältään perustua sen paremmin pakkoon kuin indoktrinaatioonkaan.

Kirkon ei tule olla valtion herra eikä alainen. Sen tulee olla ihmiskunnan ja ihmisten palvelija.

Ihmisen ei tule pitää omaa moraaliaan moraalin yleisenä mittapuuna.

Luonnon on luonut Jumala. Siksi sitä tulee olla oikeus vapaasti tutkia.

Ihmeitä tapahtuu vähemmän kuin monet kuvittelevat, ja niistä monet tapahtuvat muuten kuin Jumalan vaikutuksesta, ihan vain sattuman oikusta.

Kristinuskon Jumala on todistanut minulle olevansa olemassa. Siksi uskon Jumalaan ja perustan suhteeni häneen yksin Kristuksen sovitustyöhön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti