S nautti kolme maitokaupasta ostamaansa jossain määrin syvähenkistä olutta. K nautti isokokoisen pullon siideriä.
Itse nautin luonnollisesti jotain varsin hyvää. Ja syvähenkistä. Luettelen ne nauttimisjärjestyksessä:
- Weidmann Weissbier Hefeweize. Kyseessä oli saksalainen vehnäolut, ja Alko luonnehtii sitä seuraavilla sanoilla: vaaleankeltainen, samea, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, vehnäinen, hedelmäinen, sitruksinen, raikas. Itse luonnehtisin sitä sanomalla, että olut oli pehmeä, mukava, ihana, ja vehnäoluille tyypillinen kiprakkuus, jota voisi myös kirvakkuudeksi kutsua, kivasti puuttui.
- Mallaskosken panimo Black IPA. Kyseessä oli suomalainen ale, ja tarkemmin sanoen tummahko India Pale Ale. En ollut ennen maistanut. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun ylipäätään nautin tummempaa versiota IPA-tyyppisestä oluesta. Alko luonnehtii olutta näin: tummanruskea, samea, täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, paahtomaltainen, sitruksinen, mausteinen, kevyen yrttinen, vivahteikas. Itse luonnehtisin sitä sanomalla yksinkertaisesti, että maku on pitkä ja leveä, ja oli melko hyvää itse asiassa.
- Laitilan Imperiaali Stout. Kyseessä oli suomalainen stout, tarkemmin sanoen keisarillinen stout. Oli ihan pakko suomentaa tuo. Alko luonnehtii sitä seuraavilla sanoilla: mustanruskea, runsasvaahtoinen, erittäin täyteläinen, voimakkaasti humaloitu, ruisleipäinen, tummasuklainen, espressomainen, mausteinen, lämmin, runsas. Itse luonnehtisin olutta sanomalla, että se oli sitä itseään, ja oikein kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti