maanantai 26. lokakuuta 2015

Sailfish 2 -käyttöjärjestelmä oli saatu Jolla-kännykkähän

Olin yli vuosi sitten kirjoittanut käyttämästäni Jolla-kännykästä. Jolla käyttää Sailfish-nimistä käyttöjärjestelmää, joka perustuu tunnettuun Linux-versio Meegoon, joka on tuttu edesmenneestä, ei kun entisestä, Nokia-yhtiöstä. Pari kuukautta sitten oli julkaistu Sailfish 2, jossa on kysymys siitä, että jatkossa käyttöjärjestelmää voi käyttää myöskin tablettitietokoneissa. Toiseksi käyttöliittymää on myöskin virtaviivaistettu. Se on nyt nykyaikaisemman oloinen ja mäheämpi.

PS 8.1.2016 viasta, joka ei ollutkaan vika, vaan oma moka:

Asennettuani Sailfish 2:n jossain vaiheessa Jolla-puhelimeeni huomasin tietyssä vaiheessa, että näytti ilmenevän omituinen "vika", että Googlen Bloggerin blogeja selaimella lukiessa kännykkä näytti tulkitsevan liian helposti sormen vertikaalisen liikkeen näytöllä sivuttaiseksi, jolloin vaihtuu blogimerkintä. Luulin asian johtuvan uudesta Sailfishistä eikä selaimesta, joista testasin asiaa Firefoxilla sekä Jollan oletusselaimella. Eräs vanha ja hyvä kaverini vahvisti, että hänen Jollassaan on sama "vika". Lopulta vuoden 2016 alussa kännykkä lopetti melkein kokonaan vastaamisen sormeeni. Rupesin miettimään palveluntarjoajani, jolta olin kännykkäni ostanut, pisteessä käymistä. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että joudun ehkä ostamaan kokonaan uuden kännykän.

Mutta tuttu sitten kehotti minua putsaamaan kännykkäni näytön. Tein sen, ja sen jälkeen on Jolla-puhelimeni taas toiminut kuin unelma. Bloggerin blogienkin lukeminen onnistuu ihan tavanomaisesti, kuten pitääkin. Ja minäkö muka tietokoneasiantuntija! Ehkä jatkossa kannattaa putsata kännykän näyttö vähintään kerran puolessa vuodessa.

Anteeksi, Jolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti