keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kirja-arvostelu: Marko Hamilo: Luonnollisesti hullu: Evoluutio ja mielenterveys

"Luonnollisesti hullu: Evoluutio ja mielenterveys" on tiedetoimittaja Marko Hamilon vuonna 2011 julkaisema kirja. Hamilo tarkastelee siinä ihmisen mielen toimintaa lähtien siitä, että biologinen evoluutio on suuressa määrin muokannut sen, ja tarkastelee sitä ennen kaikkea siltä kannalta, että suurimman osan kehityshistoriastaan ihmislaji on elänyt metsästäjä-keräilijöinä pienehköissä yhteisöissä.

Hamilo käsittelee myös eri mielenterveysongelmien perustaa ja merkitystä.

Kirjoittaja myöskin arvostelee kirjassaan nykyään kovasti suosittua kyökkipsykologian käyttöä muiden ihmisten arvioimisessa.

Marko Hamilon tarkastelun lähtökohta on se, mistä käytetään nimitystä evoluutiopsykologia, joka on tuore tieteenala, jonka merkityksestä ja tutkimusasetelman mielekkyydestä taitetaan peistä. Evoluutiopsykologiaa on syytetty myös yhteiskunnallisesti taantumuksellisten tahojen käsikassaraksi, jonka käsityksen Hamilo pitkälti torjuu.

Itse Hamilon kirjan luettuani toivon evoluutiopsykologian kehittyvän kypsäksi tieteenalaksi, joka tuottaa tuloksia ihmisen mielen tutkimisessa ja uusia näköaloja. Olemmehan syntyneet evoluution kautta, joten evoluution huomioonottamisen luulisi olevan varsin tärkeää myös ihmisen mielen toiminnan tutkimisen kannalta.

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, että oikaisit väärinkäsitykseni, kun minut raukka on jo lapsena pyhäkoulussa aivopesty, jotta Jumalalla olisi ollut hyppyset mukana ensimmäisen ihmisen luomisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en sano, että Jumalalla ei olisi ollut hyppysiään mukana luomistyössä, mutta uskon Vanhan testamentin luomiskertomusten olevan myyttejä.

      Evoluution kieltäminen tuntuu jotenkin vanhanaikaiselta. Siitä tulee mieleen uskonpuhdistusajat, kun protestantit perustelivat Raamatulla uskoa auringon liikkumiseen Maan ympäri. Olisi kiva, jos voitaisiin lähettää näiden kanssa asiasta väittelemään nykyajan literalisteja, siis sellaisia heistä, jotka uskovat päinvastoin Maan liikkuvan auringon ympäri.

      Poista