perjantai 13. toukokuuta 2016

Uni aatelispaikoista mummilani lähistöllä

Näin yhtenä yönä sellaista unta, että olin mummilassa. Mummila on kaksikerroksinen Kaivokselan puolessa sijaitseva omakotitalo, jossa itse asuin vanhempieni kanssa 8-vuotiaaksi asti. Talossa on asunut ukin ja mummin lisäksi aina joitakin heidän lähisukulaisiaan.

Unessa sain tietää eräältä henkilöltä, että näillä tienoin sijaitsee useita aateliskartanoita. Ja tämä henkilökin oli aatelinen.

Hän vei minut sitten käymään mummilani ohi vievän tien varrella sijaitsevaan aatelisravintolaan tai -klubiin. Olin paikassa ainoa ei-aatelinen ihminen. Paikan baaritiski koostui osaksi kallellaan olevasta tasosta, jossa sai pitää käsiään. Saimme oluet eteemme.

Kävin sitten parissa muussakin lähistöllä sijaitsevassa aatelispaikassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti