Näin jokin aika sitten sellaista unta, että olin taistelemassa miekoin kokovartalohaarniskoidun miehen kanssa. Miehellä oli jonkinlainen keskiaikainen miekka ja hänen kypäränsä visiiri oli ylhäällä, mikä oli kyllä järkevä ratkaisu häneltä, kun hänen piti lähitaistelussa nähdä kunnolla eteensä. Minä taas käytin 1. vuosisadan jKr. roomalaista gladiusmiekkaa, samanlaista, jonka tylsäteräinen kopio roikkuu seinälläni. Klassisen gladiuksen terä ei ollut kovin pitkä johtuen senaikaisen metallinkäsittelytaidon rajoituksista. Omistamani miekkakopion terä on vain 50-senttinen, joten kaiken järjen mukaan minun ei olisi pitänyt pärjätä uneni miekkataistelussa miestä vastaan, joka käyttää keskiaikaista miekkaa.
Mutta pärjäsin kuitenkin. Olimme ainakin jossain määrin tasaväkisiä. Taistelussa oli kyllä tekemistäkin, jotta pysyisi hengissä. Ilmeisesti minäkin olin sonnustautunut kokovartalohaarniskaan, koska vaikka vihollinen onnistui osumaan minuun pari kertaa miekallaan, niin minä en haavoittunut kuitenkaan.
Kun taistelee kokovartalohaarniskaan sonnustautunutta ihmistä vastaan miekalla, niin ainoa mahdollisuus tappaa toinen on osua oikealla tavalla haarniskan nivelkohtiin. Ja se on vaikeaa. Tosin jos saa kerran haavoitettua vihollista sopivaan paikkaan, niin saattaapi kohta olla siinä asemassa, että voi ottaa käyttöön tikarinsa, jos sellainen on, ja työntää sen terän vihollisen silmään ja siitä eteenpäin aivoihin. Siitä, että tällaista höpisen tässä, huomaan, että mielessäni on kovin elävänä edelleen jokin aika sitten lukemani romaani Azincourtin taistelusta.
Niin, ja tätä miekkamiestä vastaan olisi voinut olla kätevä olla olemassa lähempää kärkeä metallilla vahvistettu pitkähkö sotavasara, jolla olisi voinut nuijia vihollisen suojia sisään.
Uni ei kyllä ollut kovin pitkä. Mistä olen oikeastaan iloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti