lauantai 21. toukokuuta 2016

Takkirauta-blogi on poissa

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" on varhaisessa keski-iässä oleva buddhalainen suomalainen nainen, joka on pitänyt Takkirauta-nimistä blogia. Hän on ollut oikein tuottelias sekä taitava kirjoittaja, ja on myös suhteellisen täysipäinen yksilö ollut. Hän oli käsitellyt blogissaan melko monenlaisia aiheita. Hän on blogissaan suhtautunut kriittisesti kansallissosialismiin ja myös islamiin. Buddhalaisena hän tietää, miten muslimit ovat historian saatossa kohdelleet buddhalaisia ali-ihmisinä.

Olen aina välillä jakanut nk. huonommassa kakkosblogissani Mullokala seikkailee, joka on olemassa kaiken maailman siteerausten ja eri blogeihin ja sivustoihin osoittavien linkkien jakamista varten, linkkejä hänen blogimerkintöihinsä. Noin puolitoista vuorokautta sitten torstaina 19.5.2016 olin aikeissa pistää sinne linkin "Ruukinmatruunan" aikamoiseen eutanasiaa käsittelevään blogimerkintään, joka oli mielestäni eutanasian käsittelynsä osalta melko hyvää tavaraa, mutta en silti ollut aivan varma siitä, että ovatko kirjoittajan esittämät vihamieliset johtopäätökset maallisesta humanismista aivan oikeita. Blogikirjoituksessaan "Ruukinmatruuna" ruoski Belgiaa ja Alankomaita luisumisesta hitlermäiseen asenteeseen eutanasian oikeutuksen suhteen.

Mutta kun yritin sitten mennä Takkirauta-blogiin kopioimaan ao. merkinnän internetosoitteen, naamalleni lävähti sivu, jolla luki teksti: "Näyttää siltä, että sinua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia. Jos arvelet, että on tapahtunut virhe, ota yhteyttä blogin kirjoittajaan ja pyydä kutsu."

Ajattelin nukkua asian päälle yön yli, mutta perjantaina tilanne oli edelleen sama. Koska tiesin, että aika monesta asiasta keskustellaan ja asioita käsitellään ilkeällä ja pahanlaatuisella Hommaforum-keskustelupalstalla, päätin mennä sinne ja foorumin hakutoiminnolla etsiä tiedon Takkirauta-blogin tilanteesta, jos sellainen olisi tosiaan sieltä löydettävissä. Ja sehän oli.

Nimimerkki "Limaukkeli" oli perjantaina kertonut siellä, että edellisenä päivänä "Ruukinmatruuna" oli todellakin ilmoittanut lopettavansa bloginsa.

Ja kertoi, että melko pian tuon viestinsä julkaisemisen jälkeen "Ruukinmatruuna" oli sitten sulkenut bloginsa.

Vähän myöhemmin nimimerkki "Cls" oli antanut ao. ketjussa ilmeisesti sanatarkan lainauksen "Ruukinmatruunan" viimeisestä blogimerkinnästä. Se oli tällainen:
Viimeinen posti

Ruukinmatruuna on päättänyt lopettaa bloginsa.

Takkirauta on tehnyt tehtävänsä: se on toiminut ruukinmatruunan varoventtiilinä, ja vuosien varrella on paljon tapahtunut ja ruukinmatruuna itsekin on kasvanut ihmisenä. Uudet haasteet odottavat, ja nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Kiitokset kaikille lukijoille vuosien saatossa!
...Kiitokset itsellesi!

En rupea spekuloimaan mahdollisilla muilla syillä, joita "Ruukinmatruunalla" on voinut olla tälle päätökselleen.

Itse olen kyllä siitä jonkin verran järkyttynyt.

Olen pitänyt fiktivisestä tv-sarjasta NCIS, joka käsittelee Yhdysvaltain laivaston poliisin (NCIS = Naval Criminal Investigative Service) erään yksikön toimintaa. Tulin ilmaisseeksi asian melko tylsällä tavalla, mutta sarja on ollut minulle melko tärkeä. Ja täytyy sanoa, että olen nyt Takkirauta-blogin sulkemisesta yhtä järkyttynyt kuin olin ollut silloin, kun melko lailla NCIS-sarjan alussa oli kuollut agentti Kate Todd, joka oli minulle tärkeä hahmo sarjassa. Mutta Takkirauta on toki blogosfäärin ja suomalaisen kulttuurin kannalta huomattavasti tärkeämpi asia kuin NCIS-sarja.

Tämä on erään aikakauden loppu.

Lopuksi minun kannattanee mainita, että noin kaksi ja puoli vuotta sitten olin julkaissut tässä blogissani merkinnän, jonka otsikko oli kuulunut "Ruukinmatruuna", Takkirauta-blogi ja konservatismi...

...
PS 25.5.2016: "Ruukinmatruuna" olikin sitten vielä käynyt Unilaakson turinat -blogissa kääntymässä ja lausumassa merkinnän "Minne menit Matruuna?" lukijakommenteissa seuraavaa:
Huhut ruukinmatruunan kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Meillä on ollut perheessä sen verran pahoja kriisejä, että nyt on aika pitää taukoa. Toinen juttu on, että ruukinmatruuna on vaihtanut työpaikkaa ja haluaa nyt aloittaa puhtaalta pöydältä. Kolmas juttu on se, että ruukinmatruuna koki, että Takkirauta on tehnyt tehtävänsä: asiat, joista Takkiraudassa on keskusteltu, ovat nyt valtavirtaa. Neljäs syy on se, että koko blogi alkoi tuntua jo pakkopullalta, ja nyt on aika siirtyä syrjään.

Tuskin ruukinmatruuna tulee poistumaan täysin blogoslaviasta, ja ehkä ruukinmatruuna aloittaa vielä uuden blogin.

Viranomaisilla ei ole osuutta blogin lopettamiseen. Vaikka Takkiraudassa julkaistut tekstit olivat vielä viisi vuotta sitten hyvin räväköitä ja olisivat voineet antaa aihetta tutkimuspyynnölle, nykypäivänä asenneilmasto on kertakaikkiaan muuttunut niin, että Takkirauta on nykypäivänä valtavirtaa.

Kaikkea hyvää vakiolukijoille, ja kenties vielä kohtaamme!
...Niin ja lopuksi hän oli vielä ilmoittanut, että jos haluaa vielä lukea Takkirautaa, niin tulee jättää sähköpostiosoitteensa ja lukupyyntö, niin asia hoituu. Ja sen voi tehdä siis näköjään ao. Unilaakson turinat -blogin merkinnän lukijakommenteissa. Annanpa sen osoitteen:

 Minne menit Matruuna?

3 kommenttia:

  1. Hyvä nettituttuni Tuomo "Squirrel" Hämäläinen oli käsitellyt Takkiraudan lopettamista hieman laajemmin blogissaan. Oi, katso, niin halutessasi, ko. merkintä:

    Suljettu

    VastaaPoista
  2. Viimeisen postauksen löytää siis Googlen cachesta.
    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:gTu7GTIZ0ugJ:takkirauta.blogspot.com/+&cd=1&hl=fi&ct=clnk&gl=us

    VastaaPoista