tiistai 28. heinäkuuta 2015

Onko eliitillä oikeus hallita?

Itse suhtaudun kriittisesti näkemykseen, että ihminen olisi luonnostaan hyvä. Omaa näkemystäni voisin perustella kristinuskolla, mutta myös ihmisestä osana luontoa ja hänestä ja hänen aivoistaan evoluution tuotteena. Evoluutio ei tuota täydellistä, vaan ainoastaan tarpeeksi hyvää ja nimenomaan eloonjäämisen kannalta.

Mutta jos ihminen on paskiainen paskiaiskuorrutteella, niin tarvitseeko hän siinä tapauksessa yhteiskunnallisen eliitin hallitsemaan itseään, pitämään itsensä kurissa ja järjestyksessä ja herran sekä Herran nuhteessa?

Ihmisten oikeus vapauksiin ja oikeuksiin riippuu ennen kaikkea siitä, onko eliitillä oikeus hallita heitä. Itse olen sitä mieltä, että eliitillä ei ole mitään oikeutta omistaa hallintovaltaa vapauksiin ja oikeuksiin. Perustelen tätä ensisijaisesti sillä, että eliittikään ei koostu moraalisesti täydellisistä eikä täydellisen viisaista ihmisistä. Toinen perusteluni on se, että ihminen ei ole luonnostaan pelkästään paskiainen, vaan myös sosiaalinen olento, mikä tekee hänet inhimilliseksi, ei absoluuttisen pahaksi. Itse myös uskon, että vastuun antaminen ihmiselle itselleen yleensä kasvattaa henkisesti.

Itse kannatan demokratiaa, koska parempaakaan ei ole keksitty sitä korvaamaan. Yksi demokratian hyödyistä on se, että se saa ihmiset kokemaan olevansa osa yhteiskuntaa, ja se suo myöskin ihmisille varoventtiilin purkautua. Sitä kutsutaan vapaiksi vaaleiksi. Demokratia-keksintö on yksi syy lisää olla uskomatta eliitin tarpeeseen.

Mielestäni kaikista vapauksista ja oikeuksista tärkein on sananvapaus. Sananvapaudessa on kysymys siitä, että ihminen saa kertoa näkemyksistään ja mielipiteistään, vaikka hän olisi joidenkin ihmisten mielestä väärässä, ja vaikka ne olisivat helvetin typeriäkin. Sananvapauden vastakohta on vastuullinen sananvapaus, jossa on kyse siitä, että joutuu vastuuseen sanomisistaan. Sellainen kyseenalainen "versio" sananvapaudesta on ollut käytössä mm. Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa.

Vaikka ihmiseltä vietäisiin muut vapaudet ja oikeudet, niin jos hänellä on sananvapaus, hänellä on silloin mahdollisuus arvostella niitä, jotka häneltä ovat vapaudet ja oikeudet vieneet. Olen sitä mieltä, että sananvapaus on vielä demokratiaakin tärkeämpi asia.

6 kommenttia:

  1. No eipä nuilla mitään erioikeutta hallitsemiseen ole. Ja eliitin joukossa näyttää olevan voittopuolisesti juuri niitä itsekkyydellä kuorrutettuja emäpaskiaisia. Eipä silti, eivät köyhätkään mitään enkeleitä ole, mutta eliitin mukavimpiin edustajiin verrattuna verrattuna useimmat ovat melko siedettäviä.

    Mutta miten pääsisimme niistä eliitin ällötyksistä eroon? Minulla ei ainakaan ole ehdottaa ainoatakaan keinoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa idioottivarma keino olisi minusta palaaminen ajassa taaksepäin, ei 1950-luvulle, vaan 15.000 vuotta taaksepäin, jolloin ihmiskunta eli pienryhmissä.

      Poista
    2. Anonyymi2/8/15 00:09

      No, Immonenhan edustaa poliittistä eliitiä, joten vastatreaktio oli mielenilmaisu monikultturismin puolesta, eliitiä vastaan.

      Poista
    3. Vihreätkin edustaa poliittista eliittiä, ja jopa Perussuomalaisia enemmän, koska valtamedia jossain määrin tukee heitä.

      Poista
    4. Anonyymi2/8/15 00:17

      silloihan Vihreät olisi suurin puolue, jos valtamedia tosiaan tukisi heitä.

      Poista
    5. Valtamedia tukee niitä puolueita, jotka eivät ole sen inhokkeja, eli ei pelkästään Vihreitä. Ainoa eduskunnassa nykyään vaikuttava median inhokkipuolue on Perussuomalaiset. Muutospuolue tippui jo pois.

      Poista