torstai 30. lokakuuta 2014

Oodi ilolle

Viime lauantaina kävin kahden tutun naisen kanssa Salilla heti puolen päivän jälkeen. En jäänyt sinne roikkumaan, koska minulla oli sovittuna toinen tapaaminen. Seuralaiseni jäivät sinne vähän pitemmäksi aikaa olemaan.

Mikä tekee tästä käynnistä minulle tärkeän, on se, että baarikaappiin oli ilmaantunut uusia viehättäviä oluita. Ja baarimikotar kertoi, että lisää tulee, sillä he ovat hankkimassa vielä lisäystä baarikaappeihin.

Jo aikaisemmin Sali on ollut länsi-Vantaan Pähkinärinteen, jossa asun, neljästä kapakasta paras, sillä sieltä on löytynyt jonkin verran erilaisia hyviä oluita. Mutta nyt siitä on sitten tulossa vielä sivistyneempi olutravintola!

Tuttuni voisivat todistaa, miten iloinen olin Salin edelleenparantumista koskevasta todistusaineistosta.

Niin, ja tosiaan, nautin sinä päivänä Salilla yhteensä kaksi olutta. Sieltä lähdettyäni raahustin paikalle myöhemmin ilmaantuneen toverini kanssa kurjan mökkirähjäni ohi kohti em. tapaamisen paikkaa.

2 kommenttia:

  1. Salilla on varmaan tulevaisuudessa kohtlainen olutvalikoima, hienoa ennenkaikkea on, että olutkaapista löytyi Rekolan Panimon oluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan! Mutta kuka lähtisi sinne minun kanssani käymään?

      Poista