blogi jonka tarinointi ei oikein ole sopusoinnussa sen enempää järkiperusteisen maahanmuuttopolitiikan vastustamisen, oikeinajattelun, konformismin, eläinten kiusaamisen kuin hyvän oluen päälle sylkemisenkään kanssa

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Koirakuiskaajana

Kävinpä 28. kesäkuuta yhdessä paikassa, jossa asuu eräitä tuttuja ihmisiä. Siellä oli myös hyvän tuttuni naishenkilö X:n miesystävän koira Hilma. Tämä on alkujaan italialainen koira ja aikaisemmin hän on kokenut huonoa kohtelua. Siksi hän suhtautuu miespuolisiin ihmisiin oletusarvoisesti nurjasti.

Ensin olin yläkerrassa, jonne Hilmaa ei päästetty. Sitten alakertaan alettiin valmistamaan kahvitusta ja minäkin menin sinne. Hilma meinasi ruveta hillumaan, mutta minä menin sitten selälleni olohuoneen matolle. Hilma kierteli ympäri minua ja nuuski. Jonkin ajan kuluttua nousin hitaasti istuma-asentoon. Pidin liikkeeni rauhallisina ja niin Hilmakin pysyi rauhallisena. Vilkaisin välillä häntä, mutta katsoin häntä vain vähän aikaa kerralla ettei hän hermostuisi tuijottamisesta.

Lopulta päästiin kahvitukseen. Nautittiin kahvia ja herkkuja. Tilaisuuden loputtua nousin pöydästä ja menin taas istumaan olohuoneen matolle. Vietin siinä paljon aikaa. Jossain vaiheessa Hilma teki minua kohti etutassullaan eleen joka tavallisesti tarkoittaa pyyntöä rapsuttaa. Ojensin hitaasti kättäni häntä kohti, mutta kun Hilman huulet alkoivat vetäytyä taaksepäin, niin aloin itse vetää kättäni hitaasti takaisin. Hilma olisi kovasti halunnut tutustua, mutta kun häntä jännitti niin kovin!

Jossain vaiheessa hilasin itseni ylös nojatuoliin. Tämä ei saanut Hilmaa hermostumaan. Istuskelin siinä hyvän tovin. Kävin hakemassa päähäni Kanada-hattuni jonka olin jättänyt olohuoneen pöydälle. Hilma ei hermostunut nytkään. Hän oli alkanut yhä enemmän rentoutua minun suhteeni.

Kun naishenkilö X sanoi lähtevänsä heittämään pihalle palloa Hilmalle, niin minä seurasin perässä. Huomattuaan minun tulleen sinne Hilma ensin haukkui minua, mutta hän rentoutui pian. Kun naishenkilö X lähti hakemaan enemmän vaatetta päälleen, niin minä jatkoin pallon heittämistä Hilmalle ja meillä meni ihan hyvin.

Kun naishenkilö X oli palannut palloa heittämään, niin minä lähdin jonkin ajan kuluttua kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti